lauantai 26. elokuuta 2017

Ennalta ehkäise nyt talven kuivattavaa vaikutusta.

Kaikki lukijat varmaankin jo tietävät, että ihoongelmien ennalta ehkäisy on parasta ihonhoitoa. Hankalin ajankohta iholle on lokakuu, kun sisälämmitykset laitetaan päälle ja se aika on tuota pikaa. Sisäilman kosteuden alentuminen  on iholle varsinaista shokkihoitoa ennen kuin se tottuu lämmityksen kuivattavaan vaikutukseen.

Iho voi olla kuiva ja rasvainen yhtäaikaa

Usein uudet asiakkaat hämmästelevät kuinka iho hilseilee kuivuuttaan, mutta samalla kiiltää rasvaisuuttaan ja pukkaa näppyjä ja finnejä. Tässä ei ole mitään outoa vaan oikeastaan päin vastoin, koska tällainen pintakuiva rasvainen iho on hyvin tyypillinen talvisään aikaan. Huomaan asiakkailla ihon alkavan selvästi kuivua, kun syksyä kohti mennään.  Kesähän on ollut ihanteellinen ihon kannalta, kun aurinkoa ei ole ollut liikaa, hikoiluttavaa kuumuttakaan ei ole ollut juuri ollenkaan  ja ilman kosteus ja lämpö on ollut juuri sopiva. Tästä huolimatta työelämään paluu tuo taas talven merkkejä ihoon ja monessa työpaikassa ilmastointi on aivan järkyttävä kuivattaja. Tässä tilanteessa kasvohoito olisi välttämätöntä, että kotihoidosta saa kaiken tehon irti. Kesän uv-säteily on kuitenkin saanut aikaan niin paksun kuollusolukkokerroksen ettei sitä kotikonsteilla pysty kuorimaan pois. Tuo kuiva pintakerros vaan lisää ihon rasvaisuutta ja kiiltävyyttä, koska iho pyrkii pehmittämään kuivaa kireää pintaa ja erittää rasvaa koko ajan lisää. Tärkeintä on saada ihon pinta joustavaksi ja kuollut kerros pois, niin tuo rasvoittuminenkin rauhoittuu.

Kosteutta, kosteutta, kosteutta

Kaikista tärkeitä on kosteuttaa ihoa riittävästi ja paras tuote siihen on Skin Hydrating Booster (99€) tehotippa. Se on Dermalogican kaikista kosteuttavin tuote ja se sopii joka ihotyypille aamuin illoin ja sitä käytetään koko kasvoille, kaulalle ja silmienympärille.  Puhdistustuotteet pitää myös olla sellaiset  jotka eivät kuivata ja lisää ihon kiristymistä. Nyt Tähtitarjouksena oleva Ultra Calming Cleanser 500 ml NYT 59 (75€) puhdistusmaito puhdistaa ihon kuivattamatta. Sen kanssa Precleanse. (64€) alkupuhdistusaine pitää kuivuuden loitolla kovallakin pakkasella ja kuitenkin se puhdistaa hyvin pois ihon öljyisyyden ja rasvan. Hoitosuihkeet ovat erinomainen nopea, mutta tehokas lisä ihon kosteutukseen eikä niiden tehoa pidä väheksyä. Nuorelle iholle hyvä hoitosuihke on Multi-Active Toner (51€) ja yli kolmekymppisille Antioxidant Hydramist (67€). Tehokas pika-apu joka palauttaa kosteuden yhdessä yössä on Multivitamin Power Recovery Masque (76€) naamio jonka voi jättää yön yli vaikuttamaan. Yhdessä yössä iho siloittuu, pehmenee ja kireys häipyy. Kasvohoidon yhteydessä asiakas saa aina ohjausta kotihoitotuotteiden valintaan ja se onkin tärkein asia, että kotihoito on juuri käyttäjän ihotyypille sopivat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti