tiistai 23. tammikuuta 2018

Bt-sonicilla näkyviä tuloksia

Uusi bt-sonic (126€) laite on nyt ollut myynnissä reilun kuukauden ja se herättää todella paljon kiinnostusta. Moni vakioasiakas on käyttänyt sitä jo tuon kuukauden verran ja näen heidän ihossaan selkeitä tuloksia.

Lisää ihonpuhdistuksen tehoa

Bt-sonicilla on kaksi selkeää vaikutusta ja siksi se sopiikin aivan kaikkien ihonhoitoon iästä, tai ihotyypistä riippumatta. Sen käyttö parantaa puhdistuksen tulosta nostamalla kaiken hien, talin ja kuolleen solukon huokosten pohjalta ihon pintaan. Tämä on hyväksi kaikille ihotyypeille, koska hyvin puhdistuneelle iholle seuraavat hoitoaineet imeytyvät paljon paremmin. Yli nelikymppisillä alkaa estrogeenin tuotanto vähentyä ja kuolleiden solujen määrä lisääntyy. Samalla hikoilu lisääntyy ja tämä hien ja hilseilevän solukon seos jämähtää huokosiin ja saa ihon näyttämään harmaan kalpealta. Bt-sonicin ultraäänivirta parantaa puhdistustulosta tehokkaasti, mutta hellävaraisesti. Kyse ei missään tapauksessa ole mekaanisesta harjaamisesta jota ei kenenkään iho pitkiä aikoja kestä. Rasvaisella iholla bt-sonic vähentää finnien ja näppyjen syntymistä ja ihon rasvoittuminen vähenee.

Bt-sonic kiihdyttää solutoimintaa

Ultraäänivirta elvyttää ihon verenkiertoa ja aineenvaihdutaa ja sitä kautta nopeuttaa ihosolukon uudistumista. Vanhenevalle iholle tämä on erittäin tärkeä toiminto ja antaa näkyviä tuloksia ihon napakkuuteen. Nuorella iholla tätä vaikutusta ei tule, koska heidän solutoiminta ei ole vielä vähentynyt. Verenkierron elpyminen tapahtuu ilman mitään näkyvää punoitusta ja siksi ultraäänivirta sopii myös ruusufinniin ja couperosaiholle. Koneen käytön jälkeen ei tule mitään lämpö-tai punoitusreaktiota mikä ei olisi ollenkaan hyväksi suomalaisten ohentuneelle iholle. Tämä elvyttävä vaikutus näkyy ihon kiinteytymisenä varsinkin kaulalla ja leuan alla. Kannattaakin erityisen huolellisesti käsitellä tuo leuanlinja. Itse koen, että turvotus ja sen tuoma velttous väheni parissa kuukaudessa päivittäisellä käytöllä. 

Käytetään puhdistuksen ja kuorinnan yhteydessä

Bt-sonicia käytetään noin kaksiminuuttia puhdistusaineen, tai kuorinnan yhteydessä. Itse teen ensin Precleanse Balmilla (58€) puhdistuksen ja poistan silmämeikin. Sen jälkeen levitän runsaamman kerroksen Ultra Calming Cleanseria ja käytän bt-sonicia. Silloin, kun kuorin ihon Daily Superfoliantilla (94€), tai Multivitamin Thermofoliantilla (82€) käytän laitetta vasta niiden kanssa. Bt-sonicista on tullut niin rutiini oman iltapesuni yhteydessä, että se käy kuin hampaiden pesu. Tuntuu, että iho ei kunnolla puhdistu, kun laite jää käyttämättä esimerkiksi matkoilla, jos laite ei ole mukanani. Bt-sonichan on hyvin pieni ja kevyt ja olenkin päättänyt ottaa sen seuraaville reissuilleni mukaan, koska koen sen niin tärkeäksi osaksi omaa ihonhoitoani. Olen tosi iloinen, että Marin kanssa lähdimme laitetta kokeilemaan. Tietysti meitä kannusti se ettei Dermalogica tuo markkinoille mitään turhaa ja bt-sonic on ollut amerikkalaisten käytössä useita vuosia. 

Bt-sonicia käytetään kuorinnan, tai puhdistusmaidon kanssa pariminuuttia.

maanantai 22. tammikuuta 2018

Iho kutisee kuivuuttaan

Nyt vihdoinkin tuli kunnollinen talvi ja pikkupakkasta on ollut melkeinpä viikon. Pitkän sisälämmityskauden jälkeen pakkanen oli joidenkin iholle viimeinen pisara ja iho alkoi kirvellä ja kutista. Viime viikolla tuli useampia ajanvarauksia kasvohoitoon, koska iho tuntui niin kurjalta. Hyvä näin, koska kutisevassa kuivuusvaiheessa olevaa ihoa on vaikea hoitaa kuntoon pelkällä kotihoidolla.

Paras ajankohta kasvohoidolle on nyt!

Ellet käy säännöllisesti kosmetologilla nyt on se hetki, kun kasvohoitoa eniten tarvitaan ja ajanvaraus kannattaa tehdä heti. Voit laittaa meille sähköpostia info@kauneushoitolainkeri.fi, tai tekstiviestin numeroon 050-3580310, tai varaa aika soittamalla. Hoitoon tuloa on turha lykätä, koska tiedän vuosien kokemuksella, että nyt kuivuudesta reagoiva iho pahenee viikko viikolta. Mitä pidemmälle hoitoa lykätään sen vaikeampi iho on saada kuntoon ja tarvitaan jo useampia hoitokertoja. Yleensä kuivuus saadaan kuriin yhdellä Nanolift kasvohoidolla (118€). Hoidon jälkeen tarvitaan muutama kotihoitotuote ettei kuivuus jatku uudestaan. 

Multivitamiininaamio korjaa kuivan ihon

Multivitamin Power Recovery Masque (78€) on tehokkain pikahoito hilseilevään ja kutisevaan kuivuuteen. Sitä voi käyttää, vaikka kolmen kerran sarjana kolmena iltana peräjälkeen ja jättää se yöksi vaikuttamaan. Multivitamiininaamio sisältää runsaasti kosteuttavaa hyaluronihappoa ja b-vitamiinia joka parantaa ihokudoksen uudistumista. Kasvohoitoa se ei korvaa, koska me pystymme 
imeyttämään kosteuttavat hoitoaineet paljon syvemmälle kuin se kotona on mahdollista. Sitten, kun akuuttikuivuus on korjattu ihon hoitoa pitää tehostaa ettei taas kuukauden päästä olla samassa tilanteessa. Dermalogican öljymäiset tehotipat sopivat juuri tähän tilanteeseen. Overnight Repair Serum (107€) yöksi kosteuttaa ja kiinteyttää iho ja rauhoittaa punoitusta ja kutinaa ja sitä käytetään yöksi voiteen alla. Phyto Replenish Oil (102€) käytetään aamuisin ja sen päälle laitetaan päivävoide. Phyto Replenish Oil vähentää ihon ohenemista ja parantaa ihon oman suojabarriäärin kestävyyttä. 
Nämä kaksi tehotippaa olivat viime talvena meidän myydyimmät tuotteet, koska ne ovat niin ihania käytössä.

Ultra calming Mist on pika-apu kuivuuteen

Nyt kannattaa ehdottomasti hyödyntää Tähtitarjouksena oleva ULTRA CALMING MIST NYT 45€ (58€) ja saat kaupanpäälle Ultra Calming Cleanserin matkakoon. Ultra Calming Mist on helpoin tapa lisätä kosteutusta ihon hoitoon. Jo parissa päivässä huomaa muutoksen, kun käyttää hoitosuihketta pitkin päivää. Kesällä riittää, kun hoitosuihke laitetaan aamu-ja iltapuhdistuksen jälkeen. Näin kuivana aikana sitä kannattaa suihkauttaa kaikissa mahdollisissa väleissä. Itselläni on matkakoko yöpöydällä josta suihkautan ainakin pari kertaa lukuhetkeni aikana. Yöllä, kun herään palvelemaan meidän kissakuninkaita suihkautan taas hoitosuihketta. Työpäivänä laitan hoitosuihketta ainakin 2-3 kertaa meikin päälle eikä se mitenkään suttaa meikkiä. Sitä ei tietystikkään kannata suunnata juuri silmiin ja ripsiväriin vaan enemmän poskiin ja otsaan. Kotona suihkutan Ultra Calming Mistiä talvella myös selkään ja rintakehään. Selkään on vaikea yksin laittaa kosteusvoidetta, mutta tuo hoitosuihke on helpompi käyttää. Se ei korvaa vartalovoidetta, mutta vähentää kuivuudesta johtuvaa kutinaa. Tämä Tähtitarjous on voimassa vielä viikon eli 29.1 saakka. Tuote on nyt niin edullinen, että niitä kannattaa ostaa kaksikin pulloa. 

Phyto Replenish Oil on talven suosituin tehotippa.



sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Matkalle mukaan

Sain aiheen tähän juttuun, kun kommenteissa kerrottiin saippuapapereista. Kirjoitankin nyt niistä Dermalogican tuotteista mitä itselläni on aina matkoilla mukana.

Käsihygienia on tärkeää

Matkoilla tulee helposti ongelma käsihygieniasta, kun aina ei ole vettä ja jos on vettä ei ole saippuaa. Nuo saippuapaperit voivat olla käteviä, vaikka me emme sellaisia halua ottaa myyntiin. Olen itse ostanut pariin kertaan jostain Aasiasta saman tyyppisiä saippua papereita joissa oli aivan kuin voipaperin kummallakin puolella ohut levy saippuaa. Kädet kyllä sai pestyä, mutta sen jälkeen lavuaarissa oli epämiellyttävä rytistyt ja saippuaisen märkä paperinyssykkä ja tuntui tosi epämiellyttävältä yrittää ronkkia sitä roskikseen. Toinen kokemus oli rasia mistä pudotettiin kämmenelle muutama saippuahiutale. Parin käyttökerran jälkeen kosteista käsistä meni rasiaan sen verran vettä, että siitä tuli yksittäinen saippuamöhkäle mitä ei saanut rasiasta ulos. Tuoteideaa kehittelemällä niistä on voinut tulla ihan käyttökelpoinen tuote. Jo vuosia itselläni on ollut mukana käsilaukussa matkakoko rasvoittuvan ihon Clearing Wash pesugeeliä. Se tapaa bakteereja ja käyttäytyy lähes nestesaippuan tavoin. Se on hyvin riittoisaa niin kuin kaikki Dermalogican tuotteet ja pari pisaraa riittää käsien pesuun. Myös geelimäinen Special Cleansing Gel korvaa hätätapauksessa käsisaippuan. 

Kasvot likaantuvat suurkaupungeissa

Näin vuodenvaihteen jälkeen olen tavannut monia asiakkaitani jotka asuvat vakituisesti ulkomailla. Kiinassa on useampi ja yleensä Aasian maissa missä suurkaupunkien ilma on hyvin saastunutta. He kertovat kokemuksiaan siitä miten kaupungilla kävelyn jälkeen nenää niistäessä tulee nenäliinaan mustaa nokea. Itsekin olen nähnyt Bangokin ja Saigonin saastepilvet ja ymmärrän hyvin, että kosmetiikkateollisuuden on pakkokin kehittää jotain näitä saasteita vastaan. Dermalogicalla on kaksi tuotetta joissa on huomioitu nimenomaan ilmansaasteet. Phyto Replenish Oil (102€) parantaa ihon suojautumiskykyä ja Daily Superfoliant (94€) kuorii ihon pinnasta saasteiden jäänteet. Hyvä suoja saasteilta ja auringolta on SkinPerfect Primer sk 30 (85€) joka taitaa ollakin käytössä lähes kaikilla. Samalla, kun se siloittaa ja kaunistaa ihon pintaa se jättää hyvin suojapinnan ulkoisia haittoja vasteen ja suojaa myös uv-säteilyltä. 


lauantai 20. tammikuuta 2018

Uutta tulossa!

Kosmeettiset tuotteet kehittyvät hurjaa vauhtia ja uutuuksia tulee tasaiseen tahtiin sekä Youngbloodille, että Dermalogicalle. Sanotaan, että jos on poissa vuoden kosmetologin työstä tiedot käy vanhaksi ja pitää saada päivitystä osaamiseen. Meille Marin kanssa on tärkeä asia, että saamme Dermalogicalta aina tuoreet tiedot uutuuksista ja muutoksista.

Herkän ihon tuotteet uudistuu

Dermalogicalta jäi pois muutamia tuotteita viime syksynä. Päättelin heti, että jotain uutta niiden tilalle on tulossa. Hyvin tyypillinen suomalainen iho on herkkä ja couperoottinen ja siihen tarvitaan herkän ihon rauhoittavia hoitoaineita. Siksi olikin suuri ilo, kun näin mainoksen kahdesta uutuustuotteesta eli Calm Water Gelistä ja Barrier Defence Boosterista. Tiedän ainoastaan tuotteiden nimet tällä hetkellä, mutta ne esitellään Suomessa 29.1 joten sen jälkeen kerron lisää. Varmasti ne löytyvät jo muiden maiden Dermalogican sivuilta, mutta odotan mieluummin virallista tietoa etten sorru väärinkäsityksiin. Vielä kevään ajan Suomi on uutuusesittelyissä muutaman kuukauden jäljessä muuta maailmaa, mutta syksyllä aikataulut pitäisi olla yhteneväisiä. On tosi kiva päästä vuoden ensimmäiseen koulutuspäivään ma 29.1, mutta huomioikaa, että yritys on silloin suljettu. Tietysti on kallista pistää liike kiinni ja lähteä itse koulutukseen, kun sen päivän tuotto on nollaeuroa. Pidän sitä kuitenkin ihan kannattavana sijoituksena, koska se motivoi työintoa todella paljon. 

Youngbloodin uutuudet

Youngblood on Suomessa erittäin suosittu meikkisarja, koska se on ainoa mitä Suomen Astma-ja Allergialiitto suosittelee. Jos jollakin teidän ystävällä on ongelmia allergioiden kanssa voitte neuvoa kokeilemaan Youngbloodin meikkejä. Suurin osa Dermalogicaa käyttävistä kosmetologeista myy myös Youngbloodia, koska ne täydentävät toisiaan erinomaisesti. Meikkisarjoihin tulee aina vähintään keväällä ja syksyllä uusia värejä ellei sitten tule kokonaan uusia tuotteita. Youngbloodilla löytyy ihan pintamuodin mukaisia värityksiä, mutta myös kauniit perusvärit jotka sopii yli nelikymppisillekin. Uutuutena ovat tulleet kynämäiset huulipunat joissa on seitsemän eri sävyä. Ensimmäinen erä Suomessa ehti jo loppua ennen kuin ne ehti meille myyntiin asti joten sen johtopäätöksen voi tehdä, että ne ovat erittäin suosittuja. Otan niitä myyntiin heti, kun uusi erä on saatavilla. Viimeistään Pimeän Kaupan iltana 23.2 näette ne. Olemme Marin kanssa koekäyttäneet ne ja siinä on yksi tämän hetken suosikkivärini. Ne ovat näppäriä käyttää, koska erillistä huultenrajauskynää ei välttämättä tarvita. Ne myös pysyvät huomattavasti paremmin kuin huulipunat yleensä, mutta ovat siitä huolimatta hoitavia ja kosteuttavia. Väreistä löytyy kaikille mieleinen netraalista nudesävystä kirkkaaseen puhtaan punaiseen. 

perjantai 19. tammikuuta 2018

Atooppista ihottumaa silmäluomilla

Silmäluomet ovat kohta missä olen eniten nähnyt erilaisia ihottumia, kuivuutta ja kutisevaa hilseilyä. Atooppinen ihottuma iskee ensimmäisenä yläluomiin ja hyvin usein allerginen reaktio, tai herkistyminen näkyy ensin silmäluomissa.

Talvi tuo atooppisen ihottuman

Juuri tähän vuodenaikaan atooppinen ihottumaa alkaa ja varsinkin nyt, kun on ollut tuulta ja pakkasta. Näihin aikoihin tulee aina muutama uusi asiakas jotka ovat huolestuneet kutisevan ärtyneistä silmäluomistaan. Itsestään selvää ei ole, että kyse on atooppisesta ihottumasta vaan pitää poissulkea muutkin vaihtoehdot. Me neuvomme aina eteenpäin ihotautilääkärille, jos emme pysty asiakasta auttamaan. Näissä ihottumatapauksissa kannattaa yleensä tulla ensin kosmetologille ja sieltä neuvotaan lääkäriin, jos tarve vaatii. En koskaan lähde räpeltämään itse jotain hoitoa ellen ole täysin varma mistä on kysymys ja mikä siihen auttaa. Atooppiseen ihottumaan auttaa kosteutus ellei se ole jo pahasti tulehtunut. Ennalta ehkäisy on tärkeintä, mutta jos ihottuma tulee ensimmäistä kertaa ei sitä ole osannut tehdä. Nanolift hoidon (118€) syväkosteuttava vaikutus auttaa yleensä näkyvästi ja hoitoja kannattaakin tehdä 2-3 parin viikon välein. Atooppinen ihottuma kertoo kuivuustaipumuksesta ja muukin iho tarvitsee kosteutusta, vaikka se ei oireilekaan. Nanolift hoito on myös se ennaltaehkäisy mitä lukemattomat atoopikkoasiakkaani käyttävät.

Kotihoito on tärkeää

Silmänympärystuotteista kaikista rauhoittavin ja kosteuttavin on Ultrasoothing Eye Serum (93€). Se on ohut lähes nestemäinen kosteusgeeli joka rauhoittaa kutinaa, kirvelyä ja punoittavaa hilseilyä. Sanoisin, että tämä tuote on ”balsamia haavoille” niin hyvän tunteen se jättää ärtyneelle silmäluomelle. Aluksi tätä silmänympärysvoidetta laitetaan useampaan kertaan päivän aikana. Ellei ole meikkiä Ultrasoothing Eye Serumia voi lisäillä päivän mittaan useitakin kertoja. Ainakin iltapesun jälkeen kannattaa tätä geeliä laittaa useampia kerroksia noin vartin välein. Tuo uusi silmänympärysnaamio Stress Positive Eye Lift (88€) on osoittautunut erinomaiseksi hoidoksi atooppisille silmäluomille. Sitä voi käyttää alkuun jopa aamulla ja illalla, että iho rauhoittuu nopeammin. Aamuisin naamio vaikuttaa viisiminuuttia ja se huuhdellaan hyvin pois ja sen jälkeen laitetaan Ultrasoothing Eye Serum. Iltaisin tuon naamion voi jättää yöksi vaikuttamaan eikä silmänympärysvoidetta tarvita. Stress Positive Eye Lift on myös tosi edullinen hoitoaine, koska tuosta tuubista käyttää vähintään seitsemänkymmentä hoitokertaa. Nyt Tähtitarjouksena oleva Ultra Calming Mist NYT 45€ (58€) rauhoittaa myös ärtynyttä ihoa ja suhketta saa mennä silmäluomillekin. 

torstai 18. tammikuuta 2018

Korut riisutaan kasvohoidon ajaksi

Tämä onkin lähes kaikille asiakkaille itsestään selvää ettei kasvohoitoa voi tehdä, jos kaulassa on jokin koru. Isommat roikkuvat korvakorut on myös hyvä poistaa ettei niihin tule hoitoaineita käsistäni, mutta pienet nappikorvikset eivät häiritse. Huoli onkin siitä, että asiakas varmasti muistaa ottaa korut mukaansa lähtiessään.

Koruilla on tunnearvoa

Kokemus on muutaman ongelmatilanteen kautta opettanut minut olemaan hyvin tarkka asiakkaan koruista. Katson aina tarkkaan mihin asiakas riisuu korunsa ja yleensä heidän lähtiessä tarkistan, että korut tulee myös mukaan. Kantapään kautta opittu on aina tehokkain oppi. Yritykseni alkuaikoina 80-luvulla kävi niin, että edellisellä viikolla käynyt asiakas soitti ja sanoi tulevansa hakemaan unohtuneet vihkisormuksensa. Olin ihan ihmeissäni ettei meille ollut jäänyt mitään sormuksia. Puhelias asiakas ei kuunnellut minua ja sanoa vaan tulevansa kohtapuoliin hakemaan niitä.  Hän ei kuulemma ollut ehtinyt soittaa heti, mutta tiesihän hän, että ne ovat meillä tallessa. Suorastaan kauhistuin, koska en tiennyt missä ne olisi. Tein hänelle käsihoidon ja siinä pitää ottaa sormukset pois enkä yhtään katsonut ottiko hän ne lähtiessään mukaansa. Konttasin hoitohuoneen lattian läpi ja onneksi sormukset löytyi työpöytäni alta. Sormukset oli ns.sotasormukset eli aivan ohutta ja kevyttä alumiinin tyyppistä metallia ja ne eivät edes kilahtaneet lattialle pudotessa. Jatkosodan alussa kerättiin jalometalleja joilla piti ostaa Suomelle lentokoneita ja naisia kehotettiin antamaan vihkisormuksensa keräykseen ja he saivat tilalle halvat metallisormukset. Tosin niillä oli todella suuri  tunnearvo käyttäjälleen, koska ne kertoivat muustakin kuin avioliitosta. Tästä tapauksesta opin sen, että tarkistan aina asiakkaan lähtiessä ettei mitään unohdu hoitohuoneeseen. 

Laitamme aina unohtuneet korut talteen

Toinen hyvä opetus oli myös työelämäni alkupuolella, kun paksu ja arvokas kaulakoru melkein hukkui. Iäkäs asiakkaani pyysi minua avaamaan kaulakorun ja niin tietysti teinkin, mutta en yhtään katsonut mihin hän sitten korun laittoi. Hänen tehdessä lähtöä kaulakorua ei löytynyt mistään ja tilanne oli aika ikävä. Minä olin ottanut kaulakorun pois ja annoin sen hänelle, mutta sitten se katosi. Hän etsi taskunsa ja käsilaukkunsa moneen kertaan ja minä pengoin jo roskakorinkin. Olin aivan ihmeissäni miten koru katosi niin mystisesti. Sovittiin, että minä jatkan etsimistä ja ilmoitan hänelle, kun se löytyy. Kassalla kävimme vielä yhdessä läpi hänen käsilaukkunsa ja huomasimmekin, että laukun vuorissa oli pikkuinen reikä ja koru oli valunut vuorin väliin. Olin todella helpottunut, koska tilanne vaikutti ihan siltä, että minä olin ottanut tuon korun. Tästä opin sen, että katson aina tarkkaan mihin asiakas korunsa laittaa. Asiakas itse on yleensä kasvohoidon jälkeen niin rentoutunut ettei aina heti muista mihin korut on laitettu. Säästytään monelta ikävältä tilanteelta, kun osaan sanoa laittoiko hän ne laukkuun, taskuun vai mihin. Pitkä työura opettaa monenlaista mikä ei edes liity hoitoihin, mutta asiakaspalveluun kyllä.


keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Ammattituotteet eivät sovellu kotikäyttöön

Olen lukuisia kertoja kirjoitellut tästä aiheesta, mutta edelleen kuulen asiakkailta heidän ostaneen verkkokaupoista jotain ammattituotteita. Niillä ei todellakaan tee kotikäytössä mitään enkä itse koskaan ole edes ajatellut käyttää niitä kotona.

Kasvohierontaa ei voi tehdä itselleen

Meillä poikkesi hiljattain tuntematon asiakas joka pyysi saada ohjeet kasvohierontaan. Olin aika hämmentynyt, kun en ymmärtänyt mihin hän sitä tarvitsi. Eihän meillä ole mitään hierontakaavoja jaossa, mutta tarjosin Stress Positive Eye Lift (88€) silmänympärysnaamion ja Nightly Lip Treatment (78€) suunympärysvoiteen esitettä joissa kummassakin on esitelty kolme hierontaliikettä joita voi tehdä tuubien suutinosalla. Nämä esitteet eivät riittäneet vaan hän olisi halunnut ohjeet siihen kasvohierontaan mitä me teemme kasvohoidossa. Kerroin ettei minulla sellaisia ohjeita ole edes jäljellä, koska hierontakaava on jo selkäytimessäni ja koulutuspaperini ovat hukkuneet vuosien saatossa. Dermalogican omat hieronnat ovat ammattisalaisuuksia ja ne opetetaan heidän koulutuksessa. Aloin kyselemään mihin tarvitaan hierontaohjeita ja hän tempaisi laukustaan Dermalogican Massage Cream hierontavoidetuubin. Hän kertoi päättäneessä tehdä kotona joka toinen ilta perusteellisen kasvohieronnan ja oli jo netistä tilannut siihen voiteenkin. Haukoin hiukan henkeäni, kun yritin äkkiä selvittää perustelut miksi niin ei pidä tehdä. 

Hyvä kasvohieronta on taitolaji

Kasvohierontaa on mahdotonta tehdä itselleen, koska kädet eivät taivu oikeaan asentoon. Tärkein teho kasvohoidossa on aineenvaihdunnan ja verenkierron elvytys joka vaatii varmasti oikean painopistesuunnan. Varmaan puolet kosmetologeistakaan ei ole oppinut oikein suunnattua pumppausotetta ja  kasvohieronnan teho vähenee. Tiedän, että itse teen tehokkaan ja oikein kohdistetun hieronnan, koska asiakkailla on aina hoidon jälkeen kiire vessaan, kun nestekierto on vilkastunut. Itselleni en mitenkään pystyisi tekemään näitä oikeita pumppausliikkeitä ja hieronnan vaikutus olisi olematon. Hieronnalla lisätään myös hoitoaineiden imeytyvyyttä, mutta hoitoaine pitää olla oikein valittu. Tuo Dermalogican Massage Cream sisältää aika vähäisesti tehoaineita eikä ole tarkoituskaan imeyttää sitä ihoon, vaan se toimii väliaineena hierontaliikkeissä. Minun ei tulisi mieleenikään käyttää omalle iholleni tuota Massage Creamia, koska sitä ei ole sellaiseen tarkoitettu. Epäilen suuresti, että joka toinen päivä tehty kotihieronta rasvoittaa ihoa aivan liikaa ja lopputulos on entistä huonompi. 

Älä säästä väärässä kohtaa

Aina, kun törmään näihin kotikäyttöön ostettuihin ammattituotteisiin koen ettei ammattiani arvosteta. Miten joku voi kuvitella osaavansa tehdä ihan noin vaan samat asiat mikä kosmetologilla on koulutuksen ja pitkän harjoittelun tulos. Ilmeisesti tärkein ajatus näissä ostoksissa on raha ja luullaan, että voi itse tehdä saman kasvohoidon kotona eikä tarvitse maksaa kosmetologille. Se on kyllä täysin väärä käsitys. Yksittäisellä ammattituotteella ei ole mitään hyvää merkitystä kotikäytössä, koska kasvohoitoon tarvitaan vähintään parikymmentä eri ainetta. Näitä ammattituotteita ei pitäisi myydä kuluttajille, mutta muutamat brittiläiset verkkokaupat ostavat kauneushoitoloiden lopetusvarastoja ja pistävät aivan kaiken myyntiin eteenpäin. Suomessahan Dermalogican maahantuoja ei myy ammattituotteita ellet ole käynyt heidän koulutuksiaan ja sinulla pitää olla Y-tunnus joka osoittaa sinun olevan yrittäjä. Kukaan ammattilainen ei noita tuotteita verkkokaupoista osta, koska ne ovat huomattavasti kalliimpia kuin oikeassa tukussa. Tämä säästötoimi tulee kuluttajalle maksamaan paljon ja hyöty siitä on olematon.