lauantai 12. helmikuuta 2011

Kirjakierteessä

Käyn aina silloin tällöin katsastamassa erilaisia verkkokauppoja netistä, jotta saisin vinkkejä firmamme omaan kauppaan. Vuoden vaihteessa löysin kirjakaupan nimeltään Tietokirjat. He saivat minusta heti vakio asiakkaan, olen tehnyt jo kolme tilausta.

Tietokirjat kaupassa on pelkästään "asiakirjallisuutta". Sieltä voi hakea kirjoja eri tieteen aloilta alueittain. Itse käyn läpi historia ja yhteiskunta osiota. Myös muistelmia ja elämäkertoja on hyvä valikoima. Alennusmyynnistä innostuin tilaamaan toistakymmentä kirjaa, ja nyt onkin paljon mielenkiintoista luettavaa. Olen aina ollut kirjojen keräilijä, ja tällä hetkellä kirjastossani on noin 2000 kirjaa.Odotan inspiraatiota, että saisin taas tehtyä niille inventaariota, ja kunnon siivousta.

Lukijani saavat siis varautua, että tulossa on postauksia lukemistani kirjoista, ja niiden herättämistä ajatuksista. Suurin kokonaisuus, mikä odottaa paneutumistani, on venäläisistä emigranteista ja heimopakolaisista kertovat kirjat. Suomellahan on itsenäisyytensä alkuvaiheessa kokemus suuresta pakolaistulvasta. Suomeen tuli 1920-luvulla lähes 40,000 pakolaista Venäjältä vallankumouksen jaloista. Vallankumous pakotti myös sukulaiskansamme Inkerin ja Aunuksen väestön liikkeelle.

Olenkin aina ihmetellyt miksi nykyistä pakolaiskeskustelua ja rasismia käsitellään ihan kuin sellaista ei koskaan ennen olisi ollut. Miksi valtiovalta ei ole ottanut mitään opiksi edellisestä suuresta kotouttamisprojekstista, silloin suhteellisen lyhyessä ajassa saatiin kaikille koti, ja elämisen jatkomahdollisuudet kuntoon. Luettuani tuon kirjanipun kerron taas lisää, mitä mielenkiintoista olen oppinut. Ja sen tiedän myös, että aina kun paneudun johonkin aiheeseen, se poikii uusia kiinnostuksen aiheita, ja taas on ostettava nippu kirjoja uudesta aiheesta. Taidan olla kirjakierteessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti