keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Guatemalassa nainen pääsee hengestään

Mitä vanhemmaksi olen tullut sitä enemmän olen alkanut miettimään naisen asemaa, ja olen entistä enemmän tiedostanut naisiin kohdistuvan väkivallan. Siksi myös kirjoitan niistä asioista tässä firmani blogissa. En halua sulkea silmiäni maailman pahuudelta, ja omalla tavallani vien tietoa eteenpäin, ettei ainakaan niitä asioita vaiettaisi kuoliaaksi.

Guatemalassa naisen asema on yksi maailman huonoinpia. Maassa jossa on noin 15 miljoonaa asukasta kuolee vuodessa lähes 700 naista aviomiehensä tappamana. Yleensä noin 90% prosenttia murhista jää tuomiotta, koska virkavalta ei asiasta välitä. Naiset eivät myöskään uskalla hakea apua pahoinpitelyyn, koska se voi vielä vaan pahentua. Avioero on lähes mahdoton, varsinkin jos on lapsia, koska Guatemala on yksi maailman köyhimpiä maita, ja yksinhuoltaja naisen on todella vaikeaa elättää perhettään.

Tilanne tuntuu lohduttomalta, parannusta asiaan ei ole näkösällä. Tieto ja koulutus olisi hyvä ase väkivaltaa ja köyhyyttä vastaan, mutta lähes 30%yli 15 vuotiaista on lukutaidottomia, ja naisten kohdalla prosentti on paljon korkeampi. Tytöt ovat jo raskaana, kun meillä saman ikäinen siirtyisi vasta yläasteelle.

Aina kuitenkin voi auttaa jotenkin. Se, että tieto leviää hyvinvoiviin Euroopan maihin, ja me hyväosaiset naiset tiedostamme tilanteen, voidaan avustusrahoitusta suunnata entistä enemmän naisten ja tyttöjen hyvinvointiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti