Istuin helsinkiläisessä taksissa pitkän aikaa, ja juttelin samalla nuoren kuljettajan kanssa. Hän vaikutti hiukan ärtyneeltä, kun kerroin osoitteen mihin haluan. Ehkä hän odotti, että muuttaisin mieleni, kun hän sanoi joutuvansa katsomaan kartalta osoitteen, että sinne on muuten vaikea löytää. En muuttanut mieltäni, vaan jäin kuuntelemaan pojan juttuja työelämästä.
Hän kertoi olevansa taksikuskina pakotettuna. Hän olisi mielellään jatkanut kotona oloaan työmarkkinatuella, mutta työvoimatoimistosta hänet määrättiin taksikurssille ja töihin. Hän oli erittäin ärsyynyt siitä, että palkasta menee niin paljon veroja. Hänestä oli epäoikeudenmukaista, että joku luuseri sitten elelee herroiksi hänen tienaamillaan verorahoilla. Toisaalta hän oli myös sitä mieltä, että työttömyyskorvaukset, ja muut tuet ovat naurettavan pieniä. Niillä on mahdotonta elää kunnollista elämää.
Vanhan äitinsä puolesta hän oli erityisen harmissaan, kun äiti on jo lähes viisikymmentä, ja nyt hänetkin pakotetaan kouluttautumaan uuteen ammattiin. Hänen äitinsä on kuulemma aivan tyytyväinen olotilaansa, ja tulee hyvin toimeen saamillaan tuilla. Pojan mielestä on järjenköyhyyttä laittaa sen ikäinen ihminen koulutukseen, kun eläkeikä alkaa juuri.
Ihan kaikkea pojan logiikasta en ymmärtänyt. Ketähän on ne luuserit, joita hän elättää veroillaan, ja mistähän sitten tulee ne rahat joita hän saa ollessaan työttömänä? Mietin myös oman järkeni köyhyyttä, kun olen melkein viisikymmentä, ja ihan vapaa ehtoisesti hakeuduin suorittamaan yrittäjän erikoisammattitutkintoa, ja vielä työni ohella. Jos ymmärsin pojan aivoitukset oikein, minun olisi syytä hakeutua mielentilatutkimukseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti