torstai 30. kesäkuuta 2011

Liisa Sausolta upeat käsineet

Olin alkuviikosta kaupungilla, ja näin yrttäjäkollegani Sauson Liisa. Olikin kiva tavata pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumisia. Liisa kertoi muuttaneessa takaisin Hämeenlinnaan, ja on taas mukana luomassa positiivista virtaa kaupungin yrityselämään.

Liisa Sauson käsineet ovat maankuulluja, ellei jopa maailmankuulluja. Liisa on upea esimerkki käsityöläisestä, joka on omalla huolellisella työllään, ja osaamisellaan luonnut menestyvän yrityksen. Sausojen suku on Suomessa tehnyt käsineitä useamman sukupolven, ja hienoa, että Liisa on jatkanut perinnettä. Voin sanoa, että kaikki kauneimmat, ja laadukkaimmat käsineeni on Liisalta ostettu. Aina kun niitä käytän, joku ne huomaa, ja ihastelee. Tässä on hieno esimerkki, että pienikin yritys voi toimia loistavasti, kunhan luovuus ja laatu on kohdallaan.Kerron lisää Liisan yrityksestä, kun hän avaa firmansa uudistuneissa Wetterin tiloissa elokuussa.

Siksi halusin kertoa Liisa Sauson yrityksestä, koska olen tämän blogini perustanut nimenomaan firmani asioita kertomaan. Oman firmani toiminta ajatus on aina ollut "laita hyvä kiertämään", eli mielelläni kannustan omia asiakkaitani käyttämään tuttujen yrittäjien palveluja, joiden työn tiedän olevan huipputasoa. Jos annan tunnustuksen toisen hyvästä työstä , se ei ole minulta pois, päinvastoin, se hyvä aivan varmasti palaa minulle takaisin.

Sosiaalinen media luo nykypäivänä loistavan mahdollisuuden kertoa yrityksestä, ja yrittäjyydestä enemmän kuin ennen. Kaikki suuret yritykset pyrkivät "läpinäkyvyyteen" ja tuomaan esiin inhimillisiä piirteitä yrityksestä. Meillä pienillä yrittäjillä on todella paljon opittavaa, että pystymme hyödyntämään kaikki nykypäivän mahdollisuudet. Sosiaalinen media luo hyviä mahdollisuuksia verkostoitumiselle, ja paremmalle yhteyden pidolle. Haaveeni on, että me Hämeenlinnan yrittäjänaiset saisimme aikaan yhteiset virtuaalimessut, ja nostaisimme yritystemme liikevaihtoa myös sitä kautta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti