perjantai 23. syyskuuta 2011

Iho reagoi mielialaan

Stressistä ja sen vaikutuksista olenkin kertonut jo useaan otteeseen. Vuosien kokemuksella minulle on selvinnyt, miten paljon iho seuraillee ihmisen mielentilaa, ja elämän tilannetta. Toisten iho on herkempi reagoimaan mielialoihin, kuin toisten.

Olen huomannut, että yleensä hyvin pedantit, ja itseltään paljon vaativat ihmiset ovat aika alttiita ihon näppylä reaktioihin. Puhutaan paljon ns. kilteistä tytöistä, jotka pärjäävät koulussa, ja hoitavat asiansa hienosti, ja vaativat itseltään täydellisyyttä. Tämän tyyppiset nuoret naiset saavat helposti ongelmakseen helposti ärtyvän, ja näppyläisen ihon. Ihotyypinkään ei välttämättä tarvitse olla kovin rasvainen, vaan jostain syystä lieväkin paine näkyy heidän ihossaan helposti.

Tästä tulee helposti itseään toteuttava kierre. Kun iho on ärtynyt, se harmittaa, ja mitä enemmän harmittaa sitä enemmän iho ärtyy. Usein myös tilanne ärsyttää, niin paljon, että tarttuu jo itse tositoimiin, ja alkaa puristella ihoa, vaikka tietääkin sen pahentavan tilannetta. Eikä siinä todellakaan auta, jos sanoo, ettei kannattaisi hermoilla, ota ihan rennosti. Ei ihmisen mieliala, tai perusluonne muutu käden käänteessä. Yleensä tämä tilanne helpottuu iän myötä, ehkä alkaa helpommin hyväksymään itsensä, ja ne näppylätkin.

Keino, mistä on apua, on tehdä säännölisiä kasvohoitoja, ja pitää iho niin hyvässä peruskunnossa, ettei siinä ole näppyjä. Myös hyvät kotihoitoaineet auttaa. Kun tällainen raju näppylävaihe iskee, siihen saa avun ihonpuhdistuksella, mutta valitettavasti toloksen näkyminen kestää viikon verran. Meikki on paras mahdollinen konsti. Ihoa kannattaa peittää hyvä laatuisella meikkivoiteella eli Youngbloodin mineraalimeikillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti