maanantai 19. syyskuuta 2011

Koirien veripankki

Luin äsken Hämeen Sanomien verkkoliitteestä, että Vethausissa on oma koirien veripankki. Se on hieno juttu ja muutenkin on todella helpottavaa, kun lähellä on eläinsairaala josta saa apua yölläkin.

Kun luin tuosta koirien veripankista, niin mietin, että onkohan kissoille samanlainen. Silloin, kun meidän Hertta joutui auton töytäisemäksi ja veimme hänet Viikin eläinsairaalaan Hesaan kuulin ensimmäistä kertaa näistä eläinten veripankeista. Silloin tuo yliopiston sairaala keräsi koirien verta varastoon ja siitä tiedotettiin kovasti. Sitten tuli tilanne, että meidän Hertta olisi ehkä tarvinnut lisäverta. Kissoilla ei ollut veripankkia, koska ainakin silloin, pari vuotta sitten, kissojen verta ei pystynyt säilyttämään.

Kun Hertalla pelättiin olevan tarve lisävereen, niin meille soitettiin ja kysyttiin onko meillä itsellä joku luovuttaja. Tietysti meillä oli, kun talomme on täynnä kissoja. Ikäraja oli muistaakseni niin, että ei saanut olla yli kymmenenvuotias eikä alle vuoden ikäinen. Ikä sulki osan kissoistamme pois, kun meillähän on näitä parikymmppisiä herrojakin. Päätimme valita Valtsun luovuttajaksi, joka on kaikista rohkein ja reippain kissamame. Pelkäsimme miten menee pitkä automatka Helsinkiin ja miten stressaavaa on mennä vieraaseen paikkaan. Jösse olisi ollut kaikista vantterin, mutta niin ujo ja arka, ettei hän tullut kysymykseenkään.

Lupasimme olla valmiina lähtöön millä hetkellä tahansa, pari yötä meni aika huonosti, kun koko ajan kuulosteltiin puhelinta. Onneksi tilanne meni ohitse ja Hertta ei tarvinnutkaan verta ja parani muutenkin hyvään kuntoon. Nukkuu nyt tuossa jalkojeni päällä ja kehrää. Kysyimme eläinlääkäriltä miten sitten olisi käynyt ellei meillä olisi ollut kissaa luovuttajaksi, silloin kuulemma käytettiin henkilökunnan omia kissoja.

Jos tällaista kissojen veripankkia voitaisiin kerätä, olisin ilman muuta valmis antamaan meidän kissoja luovuttajiksi. Kun itse on ollut siinä tilanteessa, että eläin on kuoleman kielissä ja verta pitäisi saada, niin en haluaisi kenenkään muun joutuvan kokemaan samaa tuskaa. Varsinkin jos vielä olisi tilanne ettei verenluovuttajaa löytyisikään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti