tiistai 13. syyskuuta 2011

Mukava koulutuspäivä

Olin maanantain Internet-markkinoinnin kurssilla, joka on kolmipäiväinen, ja tämä oli ensimmäinen kerta. Seuraavat on sitten lokakuussa, ja marraskuussa. Oli aivan ihana virkistävä päivä, kyllä kannatti mennä.

Kurssi oli Yrittäjien Opintokeskuksen järjestämä, ja se pidettiin Hämeenlinnan Vaakunassa. Meitä oli paikalla noin 15 yrittäjää eri aloilta, ja eri paikkakunnilta, Hämeenlinnan ja Tampereen välistä. Olen monta kertaa sanonut, että on todella mielenkiintoista ja opettavaista tavata muita yrittäjiä.

Menin kurssille siksi, että meillähän on verkkokauppa, jonka toiminta on aika vaatimatonta. Koska se ei ole firmani pääasia, niin se on jäänyt vähän lapsipuolen asemaan. Kauppa on muuten hyvin toimiva, ja siellä on jo selvästi oma vakioasiakaskuntansa. Kaupan näkyvyys, ja löytyvyys ei ole mitenkään hyvä, koska sen eteen ei ole mitään tehty. Nyt paneudun verkkokaupan markkinointiin enemmän, koska siitähän kaikki on ollut kiinni mitä minä viitsin tehdä, ja osaan tehdä. Osaamista ei ole tähän asti ollut tarpeeksi.

Jo tämä yksi päivä antoi tietoa, ja työkaluja, miten pystyn palvelemaan asiakkaitani paremmin. Internet-markkinoinnin maailma on vaan niin laaja, ja erilainen ettei kukaan hallitse sitä ilman koulutusta. Nyt myös huomaan, että tehtävää on todella paljon. Lupaan kuitenkin teille hyvät lukijani, että ensi vuoden alussa saatte tarjouksia,ja rahan arvoisia vinkkejä huomattavasti enemmän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti