perjantai 11. marraskuuta 2011

Kymmenentuhatta lukijaa

Varmaan olette huomanneet, että kymmenentuhannen lukijan raja on rikottu. Joulukuun ensimmäinen päivä tulee vuosi siitä, kun avasin Purkkiarmeijan komentajan. Silloin haaveilin, että saisin edes muutaman sata lukijaa. Matkanvarrella tietysti nälkä on kasvanut ja teidän, että kymppitonni on aika pieni määrä. Kuitenkin se on pienen firman blogiksi ihan erinomainen saavutus. Olenhan koko ajan kirjoittanut tätä asiakkailleni ja ihonhoidosta kiinnostuneille, eli se on rajannut lukijakuntaa paljon. Miehethän ovat tyypillisempiä blogien lukijoita, kuin naiset ja aika harva mies varmaan on blogini vakio lukija.

Katsotaan mitä saan aikaiseksi kissablogillani, niitähän on Blogilista.fi mukaan lähes 5000. Tosin mikään niistä ei kerro meidän kissoista, jotka ovat tietysti ihan ainutlaatuisia. Itsehän luen paljon blogeja, melkein joka ilta nukkumaan mennessä iltalukemiseni on nykyään blogit. Yöllä jos herään, enkä saa unta luen kissablogeja. Niistä tulee tosi hyvä mieli, yleensähän aamuyön valvominnen on todella ahdistavaa ja kaikki asiat näyttää pahalta. Tässä keski-iässä on vielä enemmän niitä öitä, kun valvottaa, niin kissablogit on todella hyvänmielen lukemista.

Yleensä kissablogeissa on ollut vuoden aikana noin kymmenentuhatta lukijaa, eli samassa pyöritään, kun tämä Purkkiarmeijan lukijatkin. Tosin nyt osaan hyödyntää enemmän blogilistaa ja tuttuja bloggaajia, kun Purkkiarmeijaa aloittaessa, sehän ilmoitin blogilistalle vasta kesällä.
Kissablogiin tulee lukijoiksi muut kissaihmiset, varsinkin, kun itse mielelläni käyn kommentoimassa muiden juttuja. Sitten kun se kissablogi on auki, listaan sinne muut kivat kissablogit ja siihen liittyvät blogit, niin saatte te muutkin aamuyölukemista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti