keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Joulun tunnelmaa

Näin joulun alla on tosi kiva olla töissä, kun käy lahjakortti ostoksilla iloisia ja hyväntuulisia ihmisiä. Tämähän on meille vuoden kiireisin aika mikä monia hämmästyttää, että miten kauneushoitolassa on joulukiirettä.

Usein jouluajan ajanvaraukset ovat olleet täynnä jo kesästä saakka. Meillä käy paljon  asiakkaita jotka asuvat muualla, kuin Hämeenlinnassa. Moni asuu ulkomailla ja käy hoidossa vain kesällä ja joululomalla. Muutenkin loma-ajat ovat kiireisiä, kun silloin ihmisillä on aikaa tulla hoitoon. Todella moni lähtee myös etelään joulun ja uudenvuoden tienoilla ja silloin tietysti kasvohoito on välttämätön.

Viime joulu oli aika kamala, kun muistelen että Euroopassa oli paha lumimyrskky. Ajanvaraukset meni ihan sekaisin, kun ihmiset eivät päässeetkään Suomeen, niin kuin oli sovittu. Muutama asiakas kertoi nukkuneessa lentokentällä Lontoossa tai Pariisissa. Kuitenkin ne ajat aina jotenkin lutviutuu ja itse pyrin joustamaan, niin paljon kuin pystyn. En ole enää vuosiin järjestänyt itselleni mitään erityistä jouluohjelmaa, vaan panostan ihan työhöni tämän ajankohdan.

Ostan kaikki valmiina ja omat vanhempani ja puolisoni vanhemmat ovat helppoja jouluvieraita. Ne meidän karvalapset eli kissat tuovat jouluaattoon lapsenomaisen tunnelman. Nehän on aivan innoissaan, kun tulee mukavia vieraita, joita he eivät pelkää. Sitten lahjapaperit ovat ihania leikkikaluja ja onhan heille aina uusia lelujakin tullut pukinpussista.

Kaiken kaikkiaan joulu on ihanaa aikaa. On kiva laittaa tänne hoitolaan joulu jo ajoissa, marraskuun puolella niin siitä ehtii nauttimaankin. Sitten tammikuussa haluaa pikaisesti eroon joulutavaroista ja on taas kiva ottaa muut koristeet ja somisteet esiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti