torstai 29. joulukuuta 2011

Kilpirauhasen liikatoiminta

Kilpirauhasen liikatoiminta on paljon harvinaisempi, kuin vajaatoiminta. Kovin monen asiakkaan kohdalla en ole siihen törmännyt. Liikatoiminta on kuitenkin huomattavasti hankalampaa ja enemmän oireita antavaa, kun vajaatoiminta.

Liikatoiminnassa ihmisen kaikki toiminnat ovat liiallisia, virtsaa erittyy paljon, vatsa on löysällä, laihtuu ja hikoilee myös sydämen rytmihäiriöt ovat yleisiä. Moni kertoo olevansa hyvin ärtynyt ja pinna katkeaa äkkiseltään. Unettomuus vaivaa myös ja yleinen ylikierroksilla olo, joka estää keskittymistä ja esimerkiksi työssä tulee paljon virheitä.  Jotkut selviää lääkityksellä tästäkin vaivasta, joillekin auttaa leikkaus.

Ihoon liikatoiminta vaikuttaa vähemmän, kuin vajaatoiminta ja riippuu paljon myös siitä mikä ihmisen perusihotyyppi on ollut. Yleensä talineritys lisääntyy ja kun hikoilu on lisääntynyt sekin aiheuttaa ihotalin kerääntymistä huokosiin. Suurin vaikutus on rasvoittuminen ja epäpuhtaudet, varsinkin jos on alunperin ollut rasvainen iho, niin rasvoittumisesta voi tulla ongelma. Toisaalta henkilöt kenellä on kuiva iho perusihona, voi alkaa kärsiä liikaa kuivuudesta ja yleisestä ihon epätasapainosta. Kaiken kaikkiaan kilpirauhasen ongelmat vaikuttavat erittäin paljon ihoon ja saa aikaan aina jonkinlaista epätasapainoa. Hyvä olisi, että sairastunut henkilö kävisi kosmetologilla ja saisi hyvät ohjeet muuttuneeseen ihoonsa.

Kerron taas vielä kissoistani, koska kilpirauhasen liikatoiminta on erittäin tyypillinen vaiva vanhoilla kissoilla. Minunkin edellisessä kissasukupolvessa Mörri sairastui noin 14 vuotiaana liikatoimintaan ja hän kuoli 17 vuotiaana. Se tuli ilmi, kun käytimme Mörrin lääkärissä, kun kuumana kesänä se läähätti pahasti ja ihan vapisi. Sillä oli samoja sydän vaivoja, kuin ihmisellekin tauti aiheuttaa. Myös lisääntynyt virtsaaminen, vauhdikkaat hepulikohtaukset ja läähätykset kuuluu taudin kuvaan. Se mikä oli kaikista hassuin vaiva on se, että kissan ääni kovenee ihan mahdottomaksi mouruksi. Yleensä, kun vanha kissa alkaa pitämään kovaa ääntä "puhuessaan", paljon kovempaa, kun aikaisemmin kertoo kilpirauhasen liikatoiminnasta. Mörriä lääkittiin ihan samoilla lääkkeillä, kun ihmisiäkin ja se eli ihan hyvän vanhuuden taudista huolimatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti