torstai 26. tammikuuta 2012

Pölyallergia

Pöly vaikuttaa todella paljon ihoon ilman, että olisi edes allergiaa pölylle. Pölyallergia usein aiheuttaa hengitystieoireita, nuhaa ja silmien kutinaa. Tällainen hengitystieoireita aiheuttava pölyallergia ei välttämättä aiheuta ihoon näkyviä reaktioita. Kuitenkin allerginen reaktio on aina rasite myös iholle ja yleensä aiheuttaa turvotusta ja punoitusta. Ihoa vahvistava kasvohoito on tällöin erittäin hyvä tasapainoittaja.

Pöly itsessään on erittäin voimakas rasite iholle ja näen sitä usein. Rakennuspöly ja sementinpöly ovat todella pahoja ja usein näen, että iho on kuin hiekkapuhallettu ja todella ärtynyt. Tämä on hyvin tyypillistä talon rakentajille ja remontin tekijöille. Jos elämässä on sellainen tilanne, että on tekemisissä rakennuspölyn kanssa olisi hyvä huomioida se ihonhoidossaan. Paha pöly on myös vaate-ja kangaskaupoissa, siellä myyjien iho altistuu mekaanisesti raapivalle pölylle, joka vielä sisältää monenlaisia kemikaaleja ja kankaan väriaineita.

Jos on ollut poikkeuksellisesti sellaisessa tilanteessa, että on joutunut pölylle voimakkaasti alttiiksi olisi hyvä mainita siitä kosmetologille kasvohoidon yhteydessä. Kosmetologi näkee kasvohoidon yhteydessä, että iho on altistunut mekaaniselle hiomiselle ja olisi tärkeää tietää mikä sen aiheuttaja on. Silloin, kun tiedetään syy hioutumiselle se pystytään hoitamaan ja ennalta ehkäisemään. Paras aine suojaamaan pölyltä on Dermalogican Barrier repair 40ml 62€. Tuote sulaanihon pintarakenteeseen ja jättää erinomaisen suojan. Pitkään pölylle altistunut iho tarvitsee useampia kasvohoitoja, että iho vahvistuu normaaliksi. Pölylle altistunut ja mekaanisesti hioutunut iho on hyvin punakka, kuiva ja jopa kipeän tuntuinen. Varsinkin saunan jälkeen ja ulkoilun jälkeen iho punoittaa voimakkasti ja se aina kertoo siitä, että iho on ohentunut liikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti