lauantai 21. huhtikuuta 2012

Ilmaisia lounaita ei ole olemassakaan

Ajattelin selvittää hiukan meidän firman tuotenäytteiden antamista. Nehän ovat asiakkaille ilmaisia, mutta niin kuin kaikki tietää sellaista, kuin ilmainen tuote ei ole olemassakaan. Me saamme Dermalogican näytteet ostaa määrätyllä hinnalla omaan tuotemyyntiimme nähden, jos haluamme niitä lisää maksamme niistä paljon enemmän. Siksi emme voi mielinmäärin jakaa niitä asiakkaille. Näytteen tarkoitus on, että asiakas saa kokeilla millainen kyseinen tuote on. Me emme anna näytteitä siksi, että me epäilisimme jonkun tuotteen soveltuvuutta kyseiselle ihmiselle, sen me pystymme päättelemään hoidon yhteydessä. Jotkut haluavat ensin tunnustella pitävätkö tuotteen ominaisuuksista ennen ostopäätöstä.

Itselläni on aika ristiriitainen mielikuva näytteiden tarpeellisuudesta. Jos minä itse saisin näytteen esimerkiksi kampaajalta, en tule käyttäneeksi sitä koskaan. Se ajelisi aikansa käsilaukussani ja sitten heittäisin sen roskiin. Jos haluan jonkun uuden aineen kampaajalta ostan sen heti ja sillä siisti, luotan siihen, että kampaajani tietää mitä minun pitää käyttää. Liian helposti ajattelen, että omatkin asiakkaani käyttäytyvän niin. Tosin moni tuttu asiakas sanookin suoraan, kun olen näytettä antamassa, etteivät sitä tarvitse. Mari taas on sen tyyppinen kuluttaja, että hän haluaa ensin itse kokeilla tuotetta ja sitten vasta ostaa sen. Ihmisillä on siis erilaisia ostotottumuksia.

En missään tapauksessa halua pihdata näytteitä, vaan joskus en vain huomaa antaa niitä. Meiltä voi pyytää ihan suoraan, että saanko näytteen siitä ja siitä tuotteesta. Verkkokaupn asiakkaille pyrimme aina laittamaan mukan runsaasti näytteitä ja voitte laittaa tilauksen yhteydessä viestin, jos haluatte kokeilla jotain tiettyä tuotetta. Samoin voitte ohi kulkiessanne poiketa hakemaan näytteen, jos joku tuote kiinnostaa teitä ja haluatte tutustua siihen paremmin. Yleensä on niin, että Dermalogican näytteet puhuu puolestaan, moni tuote on jo pienenä määränä niin hyvä, että sen haluaa itselleen.

Koskaan ei kannata tehdä sitä, että hakee useasta liikkeestä eri kosmetiikan näytteitä ja kokeilee niitä vuoron perään. Se on takuu varma keino saada ihonsa ihan epätasapainoon. Yleensä järkevintä on kokeilla kahta, tai kolmea uutuus tuotetta kerralla. Mitään hoitovaikutusta ei yksi näytepussi saa aikaan siihen tarvitaan kaksi, kolme viikkoa säännöllistä käyttöä.

Pyytäkää siis reippaasti, jos haluatte jotain kokeilla.

1 kommentti:

  1. Anonyymi19:59

    Minä olen myös näytteiden luvattu käyttäjä. Onnekseni olen saanut sinulta tarpeeseen näytteitä ja lopulta ostanut settejä, joissa on minituotteita että sinänsä on matkustustuotteetkin jo kunnossa.

    On ehkä hölmöä, mutta minä reissaan tai reissasin nimenomaan useimmiten näytteiden kanssa (kivampia ne pikkupussukat matkalla ja tästä sarjasta en ole näytteissäkään saanut allergisia reaktioita, kuten joskus joistain kokeiluistani).

    VastaaPoista