sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Hämeenlinna on katutöiden vallassa

Meillä viime viikolla käyneet asiakkaat ova varmaan huomanneetkin, että Raatihuneenkatu hoitolan ikkunan alta on kaivettu koko matkalta ylös. Samoin Raatihuneenkadun ja Kaivokadun kulmaan ilmestyi kielletty ajosuunta liikennemerkki. Siinä lukee myös, että ainoastaan pihoihin ajo sallittu voitte siis edelleen ajaa meidän talon pihaan vierasparkkipaikkoihin numeroihin 11-15. Ymmärrän, että harvoin kaupungissa liikkuva autoilija on ihan ymmällään mistä mennä. Tuo moottoritien katteen rakennustyö on tehnyt Paasikiventien ja Turuntien silloista yksisuuntaiset. Minäkin lähden illalla töistä niin ajatuksissani, että joka toinen ilta lähden edelleen Paasikiventien siltaa kohti, niin kuin ole tehnyt lähes 30vuotta. Saaristenkadulla on taas katua avattu siksi, että siinä on taloissa menossa putkiremontti. Putkia uusitaan sekä Saaristenkadun ja Raatihuoneenkadun kulmataloon ja Saaristenkadun ja Palokunnankadun kulmataloon. Näiden katutöiden en anna vaikuttaa itseeni eihän niille mitään voi. On turha kiukutella ja valittaa, kyllä ne sitten aikanaan ovat ohitse. Eikä meille ole ainakaan vielä tullut mitään haittaa remonteista. Pelkäsin, että meteli häiritsee asiakkaita, mutta se onkin ollut aika hiljaista puuhaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti