torstai 3. toukokuuta 2012

Kirjava kaula

Olen todella harmissani, kun itse töppöilin auringon säteilyn ja ihonhoidon kanssa. Maaliskuussa, kun olin Roomassa en ollenkaan varautunut siihen, että siellä on täysi kesä. Minulla ei ollut mukana mitään aurinkosuojavoidetta, koska käytän Youngbloodin mineraalimeikkiä ja siinä on suojakerroin 20. Ajattelin myös, että siellä ei vielä voi syödä ulkona ja ulkona olo jäisi muutenkin vähäiseksi, koska tarkoitus oli kierrellä museoita. Todellisuudessa Roomassa oli niin helteistä, että istuimme aina lounaalla ulkoterasseilla ja minulla oli pelkkä avokaulainen t-paita päällä. Nyt sitten kaulani onkin ruman kirjava ja se vasta ärsyttää minua.

Syy oli ihan oma huolimattomuuteni. Kaula oli täysin suojaton, olin koko talven peitellyt sitä kaulahuivella ettei siinä ollut yhtään vastustuskykyä valolle. Sitten menen avokaulaisella t-paidalla istumaan aurinkoon ja kävelin keskipäivällä pitkiä matkoja, tosin varjoisalla kadun osuudella. Viisi päivää tällaista säteilyhoitoa teki tehtävänsä ja kaulan ihosta tuli epätasaisen värinen. Varsinaista pigmenttiläiskää siinä ei ole, mutta keski-ikäisellä naisella rusketus ei ole koskaan tasaista, vaan se on epämääräisen kirjavaa. Muutenkin juuri tuohon kaula-aukon kohtaan aurinko ottaa erittäin voimakkaasti ja monella on siinä kohdin pigmenttiläiskiäkin vaikkei niitä ole kasvoilla. Tämä oli hyvä opetus siitä miten ruma rusketus minulle tulisi, jos antaisin sen tulla. Jos olisin älynnyt levittää tuota mineraalimeikkiä kaulaan ja rintaan asti olisin säästynyt tältä, mutta en älynnyt suojata sitä ollenkaan.

Nyt hoidan tuota epätasaisuutta pois ja käytän Dermalogican Chromawhite tuotteita. Chromawhite tuotelinja on tarkoitettu pigmenttiläiskien hoitoon, mutta siinä on myös paljon muita hyviä ominaisuuksia. Chromawhiten tuotteet sopivat kaikille ihotyypeille ja kaiken ikäisille. Puhdistusmaitona käytän Tri-Active Cleansea ( 150ml 63€, nyt 49€), joka hajoittaa kuollutta, pigmentoitunutta solukkoa. Tri-Active Cleanse on muutenkin minun lempipuhdistusaineita ja käytän sitä jatkuvasti, joka toinen ilta. Olen lisännyt nyt myös kuorintaa ja käytän Multivitamin Thermofoliant ( 75ml 81€, nyt 69€) kuorinta-ainetta, joka kolmas päivä. Tuo käyttämäni Daily Resurfacer (35kpl 112€) on myös kuoriva kosteutuksen ja kiinteyttämisen lisäksi ja sitä käytän myös, joka kolmas päivä. Kuorivuus ja ihokudoksen uudistaminen on siis tärkein asia, kun hoidetaan pigmentoitumista pois. Parempi on käyttää mietoa kuorintaa usein, vaikka joka päivä, kuin laittaa kerran viikossa voimakas kuorinta.

Joka aamu ja ilta laitan kaula-aukon kohdille Extreme C (105€) tehotiivistettä. Extreme C on koostumukseltaan jauhemainen ja muuttuu iholla nopeasti imeytyväksi emulsioksi. Se on kaikista tehokkain Chromawhiten hoitotuote, joka poistaa jo syntynyttä pigmenttiä. Extreme C:n päälle laitan aamuin ja illoin C-12 Concentraten ( 30ml 132€, nyt 99€), joka on ohut, maitomainen tiiviste joka kosteuttaa  ja nopeuttaa ihosolukon uudistumista. Tuo Extreme C on kaikista tehokkain aine poistamaan jo tulleita pigmenttiläiskiä ja C-12 tiiviste on monipuolisempi ja soveltuu isoille alueille. Käytän sitä myös koko kasvoille. Sitten kaiken tämän päälle laitan aamuisin aurinkosuojavoiteen, koska kaikista pahinta olisi saada vielä lisää säteilyä, joka pahentaisi pigmenttiläiskiä. Aurinkosuojavoiteena käytän Dynamic Skin Recovery sk 30 voidetta ( 106€, nyt 96€), joka on elvyttävä ja kiinteyttävä suojavoide yli 30-vuotiaille.

Näitä kirjoittaessani huomaankin, että aika moni kevään tärkeimmistä tuotteista on tarjouksessa mikä on todella hyvä asia. Yritän aina saada tarjoushinnalla niitä tuotteita mitkä ovat tärkeimpiä vuodenajan vuoksi. Uusin asiakaskirje lähtee meiltä viimeistään ensi viikon alussa ja sehän on jo verkkokaupassa nähtävillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti