sunnuntai 26. elokuuta 2012

Itkuiitan ihonhoito

Jokaisella meillä on elämässämme vaiheita, kun itkettää ja niin pitääkin olla. Itse koin kunnon itkupäivän, kun Harmi kissa jouduttiin lopettamaan. Siitä taas tuli mieleen, että itkeminen ei ulkonäköä ainakaan kaunista. Siksi ajattelinkin antaa vähän ohjeita miten saada itsensä kyläkuntoon itkujen jälkeen. Silloin perjantaina, kun kävimme Harmin kanssa eläinlääkärissä meillä oli vielä kyläilykutsu illalle. Itkin varmaan pari tuntia iltapäivällä ja olin aivan kamalan näköinen eikä kyllä ollut kyläily fiilistäkään.

Naama oli ihan turvoksissa ja samoin silmäluomet, nenä punoitti ja iho oli ihan kirjava. Ripsivärit oli valuneet silmiin ja silmätkin punoitti ja kirveli. Sitten, kun sain itkuni itkettyä aloin miettiä, että jotenkin tämä naamavärkki pitäisi koota. Parempi oli lähteä kyläilemään, että tuli muuta ajateltavaa. Olin jo pessyt kaikki meikit pois ja otin käyttöön Multivitamin Power Recovery Masquen( 68€). Siitähän sanotaan, että se on "ambulanssi tuubissa "se auttaa joka tilanteessa. Laitoin sitä hyvin paksun kerroksen iholle, että siitä samalla tuli viilentävä vaikutus. Laitoin silmien ympärille Age Reversal Eye Complex(78€) silmänympärysvoiteen. Otin pakasteessa kylmäpakkauksen ja kiedoin sen pyyhkeeseen ettei se ollut liian jäinen. Menin sohvalle pitkälleen ja laitoin kylmäpakkauksen silmieni päälle. Se rauhoitti aivan ihanasti pääsärkykin häipyi ja nukahdin varmaan puoleksi tunniksi. Naamiohan saa vaikuttaa pitempäänkin, kuin neuvotut 10-15 minuuttia.

Pestyäni naamion pois laitoin ensiksi iholle Extra Firming Boosterin( 82€), sehän on kiinteyttävä tehotippa ja sopii myös silmien ympärille. Sen päälle laitoin Skin Smoothing Creamin ( 100ml 80€, 50ml 57€) ja sitten meikinpohjustustuotteen Mineral Primerin. Meikkivoiteena käytän aina Youngbloodin mineraalimeikkiä ja kyllä itkun jäljet meni piiloon ihan hyvin, kun meikkivoide oli levitetty. En ehkä ollut parhaimmillani, mutta kukaan muu ei varmaan huomioinut itkujeni jälkiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti