keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Ripset kuntoon Enourmous Lash ripsiseerumilla.

Ripsien pidennysten negatiiviset vaikutukset tulevat näkyviin monelta taholta ja niiden aikakausi alkaa olla aika pian tältä erää ohitse. Meille tulee jo lähes päivittäin kysymyksiä sähköpostiin ripsien katkeilusta ja lähtemisestä. Aika monella on myös silmänympärysiho kärsinyt pitkäaikaisesta pidennysten käytöstä. Muutamalla asiakkaalla olen nähnyt mielenkiintoisen ilmiön, että pitkät ripset kuluttaa ja rasittaa ihoa silmän alapuolella. Siinä kohtaa missä ripset ottavat kiinni silmän alapuoliseen ihoon tulee selvästi ohentumista ja rohtumista. Tietysti on selvääkin ettei iho kestä sitä, että ripset räpsytellessä osuu koko ajan ohueen silmänympärysihoon. Keinokuituinen ripsi on kuitenkin ihan erilailla kovaa ja kuluttavaa, kuin omat ripset.

Meillähän on ollut viime keväästä saakka myynnissä Enourmous Lash ( 98€) ripsiseerumi ja se on ollut pelastus ripsien pidennysten kuluttamiin ripsiin. Se on myös vahvistanut ja pidentänyt ripsiä ihan kaikilla. Todella moni asiakkaamme on ripsiseerumia käyttänyt ja kukaan ei ole sanonut, että siitä ei olisi vaikutusta. Hyvin paljon on kiinni siitä miten ahkerasti sitä viitsii käyttää. Jos ripsiseerumin laittaa joka aamu ja ilta, niin kuin suositellaan aivan varmasti on parin kuukauden päästä vahvemmat ja pidemmät ripset. Muutama asiakas jolla on ihan pitkät ripset ovat ostaneet sitä sen takia, että niistä tulisi taipuisammat. Joillakinhan on vahvat ripset, mutta ne kääntyy melkeimpä alaspäin. Näissä tapauksissa on noin puolet saaneet tulosta aikaan.

Siinä tapauksessa, että ripsien pidennykset kuluttavat silmäluomea niin hyvä apu on uusi SkinPerfect Primer. Sitähän suositellaan käytettäväksi myös silmäluomille ja koska se jättää suojaavan pinnan se suojaa myös ripsien hankaukselta. Silmänympärysvoiteeksi suosittelen Intensive Eye Reparin ( 15ml 62€) se korjaa ja vahvistaa ohutta silmäluomea.

Monelta tutulta kosmetologilta olen kuullut, että pidennyksien tekijä on herkistynyt näille ripsien liima-aineille. Se on tosi kurja juttu, koska sitten voi herkistyä myös monelle muulle aineelle. Nämä liimat ovat voimakkaita liuottimia ja aiheuttavat hengitystieoireita. Olen yrittänyt moneen otteeseen tuoda sen esiin toisille kosmetologeille, että sellaista on odotettavissa. Näin kävi 90-luvun puolessa välissä, kun oli muotia kestoripset. Sekin muoti loppui parin kolmen vuoden kuluessa ja jätti monelle tekijälle astman muistoksi.

8 kommenttia:

  1. Anonyymi17:42

    Silmäni on aika kuivat ja ärtyy helposti näin talvella. Onko kenelläkään kokemusta miten ripsiseerumi sopii herkkäsilmäiselle?

    VastaaPoista
  2. Anonyymi19:26

    Mulla oli tosi rohtuneet silmäluomet keväällä ku alotin ripsiseerumin käytön. Silmäni ja luomet oli ihan kamalassa kunnossa ku herkistyin ripsien pidennysten liimoille.Sain Inkulta hyvät neuvot ja käytin multivitamiini silmänympärysrasvaa luomille ja ne alko aika pian parantua. Ripsiseerumi ei munkaan tapauksessa mitenkään ärsyttäny. Omat ripseni oli ihan nysät ja kamalat, mut jo kuukauden kuluttua näky selvästi, et seerumi auttaa. Nyt luomet on kunnossa ja ripset ihan hyvät ja ikinä en enää mene mihinkään muotivillitykseen mukaan!

    Ripsetön

    VastaaPoista
  3. Anonyymi09:53

    Hei!
    Mikä olisi paras apu kun huomasin, että silmieni alapuolella alaluomella on alkanut näkyä hiukan verisuonet sinisenä. Voiko siihen vaikuttaa jollain silmänympärysvoiteella?

    VastaaPoista
  4. Heippa!

    ensin tuosta ripsiseerumista. Kukaan asiakas ei ole sanonut, että ripsiseerumi olisi millään tavoin ärsyttänyt silmi, tai luomia. Monella on kuitenkin herkät silmät ja heille ei ole tullut mitään haittaa.
    Silmäluomilla näkyviä verisuonia voi hiukan peittää Total Eye Care ( 15ml, 60€) silmänympärysvoiteella. Se toimii, kuin hoitava valokynä, joka saa silmänympärystummuuden näyttämään tasaisemmalta. Ohuella silmänympärys iholla on aika tyypillistä, että verisuonet saattaa näkyä ja yöksi Multivitamin Power Firm( 15ml 70€) silmänympärysvoide vahvistaa ohutta ihoa ja ennalta ehkäisee näkymistä. Total Eye Care päiväkäytössä taas vaalentaa verisuonia.

    Inkeri

    VastaaPoista
  5. Muistutan vielä, että kun emme ole vieläkään saaneet uusia tuotteita verkkokauppaan niitä voi tilata sähköpostilla suoraan meiltä. Esimerkiksi Enourmous Lash ripsiseerumi ja SkinPerfect Primer kiinnostaa monia, niin laittakaa ihan sähköposti osoitteeseen info@kauneushoitolainkeri.fi. Kertokaa mitä tarvitsette ja laittakaa osoitteenne. Muistakaa ettei meidän lähetyksistä mene posti-tai toimituskuluja ja laitamme runsaasti näytteitä.

    Inkeri

    VastaaPoista
  6. Anonyymi20:34

    Hei!
    Minusta tämä Youngbloodin ripsiväri on niin hyvä laadultaan ja sillä saa pitkät ja tuuheat ripset ettei mitään pidennyksiä tarvita. Ehdottomasti paras käyttämäni ripsiväri, suosittelen sitä lämpimästi kaikille.

    VastaaPoista
  7. Kiva kuulla, myös minun mielestäni YB ripsiväri on tosi hyvä. Meillähän ei ollut vuosikausiinmyytävänä ripsiväriä, kun en tykännyt aikaisemmasta Youngbloodin laadusta. Kun ei vilpittömästi voinut sanoa, että ripsiväri on hyvä, niin päätimme ettei sitä edes oteta myyntiin.
    Nyt tästä uudesta ripsiväristä en luopuisi ja käytän sitä päivittäin.

    Inkeri

    VastaaPoista
  8. Anonyymi17:38

    Puhut Inkeri todella vakavaa asiaa, kun kerroit ripsien pidennysten liimojen allergioista. Olen huolissani, kun kummityttöni laittoi vuosi sitten tällaisen "ripsisalongin" ja nyt on tilannne se ettei hän voi mennä koko huoneistoon sisään ilman hengenahdistusta.
    Hän on ollut lapsesta saakka atooppinen ja pahaa pelkäsin, kun hän ideastaan kertoi pari vuotta sitten. Firma joka on myynnyt hänelle ripset yms. aineet ovat pesseet kätensä koko jutusta ja väittävät, että tämä on ensimmäinen kerta, kun he allergiasta kuulee. Lääkäri astman yleistyneen kovasti kestokynsien ja ripsein myötä.
    Kerran herkistyttyään hän voi saada aina vaan lisää oireita muista aineista. Nuorella alle 25v.tytöllä on aika hankala tie löytää uutta ammattia, kun edellisestä jäi pysyvä sairaus.

    Surullinen kummitäti

    VastaaPoista