tiistai 13. marraskuuta 2012

Apua atooppiselle iholle

Atooppinen iho on perinnöllinen ihotyppi jota ei voi täysin parantaa, mutta sen voi tehdä oireettomaksi. Vaikea ihoatopia on lääkärin hoidettava, mutta lieviin atooppisiin ongelmiin kosmetologi pystyy auttamaan paljonkin. On myös ihmisen hyvinvoinnin kannalta parempi pitää iho kunnossa kosmeettisin konstein, kuin lääkeainein joilla on aina sivuvaikutuksensa.

Atooppinen iho on todella kuiva voisi sanoa sairaaloisen kuiva, siitä puutuu talirauhasia ja se voi rohtua rikki ihan kuivuuttaan. Sellaisten ihmisten joilla ei ole itsellä juurikaan iho-ongelmia on vaikea ymmärtää miten tuskallinen ja hankala jokin ihosairaus voi olla.  Vuosien aikana olen monelta  asiakkaaltani kuullut miten esimerkiksi puoliso ei voi ymmärtää, että kasvohoito on aivan välttämätön pitämään iho ehjänä. Sukulaiset ja ystävät voivat myös loukata naureskelemalla jatkuvaa rasvaamista ja "puleeraamista". Onneksi tietoa alkaa olla jo niin paljon saatavissa, että tällainen ymmärtämätön kiusoittelu on vähentynyt.

Ensimmäisten pakkasten alkaessa atooppinen iho alkaa heti oireilla, iho kuivuu, punoittelee ja kirvelee. Kosmetologin hoitoalueeseen kuuluu lähinnä kasvot, joka on tärkeä alue siksi, että se on aina näkyvillä. Ei kukaan halua herättää huomiota rikki rohtuneella ihollaan. Vartalo myös kuivuu ja varsinkin taivekohdista. Aikaisemmin neuvottiin välttämään pesua ja suihkuttamista, mutta nykyään ohjeistetaan ihonlämpöiseen suihkuun pariinkin kertaan päivässä ilman mitään pesuaineita. Jokaisen pesukerran jälkeen iho voidellaan huolellisesti. Jossain vaiheessa talvea on siirryttävä kortisonivoiteisiin, tai valohoitoihin.

Lievää atooppista ihoa asiakkaat ovat hyvinkin oppineet itse hoitamaan ja tietävät mikä on parasta iholle. Usein lievässä atopiassa pahin ongelma on kasvoilla ja tämä vuoden aika on se, kun nämä atooppiset vakioasiakkaani tiivistävät hoitotahtia. Dermalogican tuotteet ja Nanolift kasvohoito ovat olleet erinomainen apu. Moni asiakas pärjää kotihoidolla todella hyvin, kun käytössä on Dermalogican tuotteet. Kaikilla ei ole mahdollisuus käydä kasvohoidossa usein ja silloin omalla huolellisella hoidolla saa pidettyä ihonsa kunnossa. Dermalogica on selkeästi parempi sairaaloiselle iholle, kuin muu kosmetiikka koska se on hajustamaton ja väriaineeton. Lähes kaikista Dermalogican tuotteista on poistettu parabeenit säilöntäaineista ja Dermalogicassa ei ole mitään synteettistä raaka-ainetta.

Yleensä kannattaa käydä edes kerran kasvohoidossa jotta saa varmasti iholleen sopivat kotihoito- ohjeet. Säännöllisillä kasvohoidoilla saa muutenkin helpoiten pidettyä ihonsa ehjänä ja kunnossa. Yleensä kerran kuukaudessa tehty kasvohoito auttaa, niin paljon että kotihoito voi jäädä vähemmälle. Ja mikäänhän ei korvaa kasvohoidon rentouttavaa hyvänolontunnetta.

7 kommenttia:

  1. Anonyymi15:53

    Olen kärsinyt atooppisesta ihosta lapsesta saakka, mutta nyt olen käynyt jo monta vuotta kasvohoidossa teillä ja olen tosi tyytyväinen. Enää ei naama kutise ja punoita kaiken talvea. Meikkiäkin voin käyttää, kun iho ei hilseile koko aikaa. Eikä se tarkoita sitä, että ravaisin kosmetologilla joka viikko, vaan käyn säännöllisesti talvella kerran kuussa ja kesällä joka toinen kuukausi. Ihonhoitoaineina on muutama vakio purkki Dermalogicalta ja siihen olen tyytyväinen. Paljon mukavampaa, kun vedellä kortisonirasvaa ja raapia itsensä verille.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi19:25

    Tuo ystävien pilkka ainaisesta itsensä rasvaamisesta on kyllä tuttua. Jopa sisareni jaksaa aina marmattaa miten sitä nyt pitää itseään jatkuvasti rasvata. Oma atopiani on onneksi aika vähäistä, mutta polvitaipeet ja kyynertaipeet ovat joka talvi rikki ja rasvattava on aamuin illoin.
    Minullakin säännöllinen kasvohoito on auttanut paljon, enää ei kasvojen iho ole punaisilla läiskillä koko talvea. On myös ihan erilaista käyttää meikkiä ja kokea ulkonäkönsä siistiksi, kun iho ei hilseile ja ole kirjava.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi23:36

    Ihan näin atooppisena ja hajusteallergisena kysyn jotta eikös tuossa kuitenkin ole tuoksuja kun on eteerisiä öljyjä? Entä mikä on säilöntäaineena parabeenien korvikkeena? Miten saa näytteitä testattavaksi?

    VastaaPoista
  4. Anonyymi02:20

    Voisin näin Inkerin vakioasiakkaana vastata omista kokemuksistani. Olen hyvin herkkä ja kuiva ihoinen ja hajusteille hyvin allerginen. Eteeriset öljyt ja muut voimakkaat tuoksut aiheuttaa helposti myös migreenin.
    Olen anakin kymmenen vuotta käyttänyt Dermalogica sarjaa sen mukaan, kun Inkeri tai Mari ne minulle neuvoo ja mitään oireita ei ole tullut. Kotihoitoaineista en tiedä onko niissä eteerisiä öljyä, mutta tuskimpa, kun ovat niin mietoja. Kasvohoidossa on kokeilun jälkeen löydetty aivan ihana eteerinen öljy jolla hierotaan ja sen tuoksu ei mitenkään ärsytä. Päin vastoin pidän sitä rentouttavana, tosin ennen kuin sitä käytettiin hoidossa se kokeiltiin muutamaan kertaan kyynertaipeeseen.
    Jos joskus erehdyn ostamaan taxfreestä jotain muuta, niin heti ihoni punoittaa, tai migreeni iskee. Siksi olen ikionnellinen, että on edes yksi hoitosarja johon voin luottaa.

    VastaaPoista
  5. punasilmä14:07

    Rasvoissa on ainakin silikonia, mikä lienee synteettinen tuote? Itse kokeilin muutamia Dermalogica rasvoja ja tuntui kuin iholla olisi ohut muovikelmu koko ajan. Varmasti sopii monille, mutta itse en tykännyt. Ihorasvat saivat myös silmäni kirvelemään koko ajan. Eli kaikille nämäkään tuotteet eivät sovi. Kannattaa testata ennen isoa sijoitusta.

    VastaaPoista
  6. Pahoittelen tässäkin, että olette saaneet odottaa vastausta kommentteihin.
    Ensiksi tuo "Punasilmän" kommentti silikonista. Tässä on nyt mennyt sekaisin kaksi eri ainetta ja mikä asiakkaille sattuu helposti. Silikooni on synteettistämuovia, mikä ei missään nimessä kuulu hyvään kosmetiikkaan. En ikinä suostuisi myymään tai käyttämään itse silikoonia sisältäviä tuotteita.
    Dermalogican raaka-aine on silikaatti mikä on mineraali, yleensä piimaasta saatu luonnollinen, vesiliukoinen aine, jolla on erinomaiset suojaominaisuudet. Esimerkiksi mahakatari ja suolistoärsytyslääkkeet sisältävät silikaattia, koska se antaa lempeän , mutta hyvän suojan happoja ja muita ärsykkeitä vastaan.
    On hyvin yleistä, että nämä kaksi ainetta silikooni ja silikaatti menevät kuluttajalla sekaisin ja aina kannattaa tarkistaa myyjältä kummasta on kysymys.
    Tuo suojaavakelmu, jos se näin halutaan ilmaista on erittäin tärkeä, koska se vahvistaa ihon omaa kosteus/ rasvavaippaa joka on atooppisella iholla rikkoutunut. Suosittelen lämpimästä, että kokeile uudelleen esimerkiksi Barrier Repair tuotetta mikä korjaa atooppisen ihon omaa suojaa. Silmien herkkyys onkin sitten ikävämpi juttu, koska on hyvin yksilöllistä miten kenenkin silmät tuotteisiin reagoi. Silmät ovat ehdottomasti se herkin osa, joka ärsyyntyy ensimmäisenä. Dermalogicalla on neljä eri silmänympärystuotetta ja yleensä niistä löytyy joku sopiva.
    Lähetän mielelläni näytteitä kokeiltavaksi, tai niitä voi poiketa hakemaan hoitolasta. Se, että voi tuotetta etukäteen kokeilla ja saa siihen oikeat käyttöohjeet ja perustelut auttaa yleensä oikean hoidon löytymisessä.
    Sitten noista tuoksuista ja eteerisistä öljyistä. Eteerisissä öljyissä on voimakas tuoksu ja se tulee suoraan raaka-aineesta. Yleensä, kun puhutaan hajuste allergiasta, niin silloin tarkoitetaan synteettisiä, lisättyjä tuoksuaineita. Nämä lisätyt hajusteet ovat suurimmat allergioiden aiheuttajat ja niitä Dermalogicassa ei ole. Jos asiakkaalla on migreenitaipumus tai yleensä tuoksut ärsyttää silloin jätetään eteeriset öljyt kasvohoidosta pois. Yleensäkään allergikon tai atoopikon ei kannata valita eteriisiä öljyjä sisältäviä tuotteita. Dermalogicalla on kuitenkin yksi sellainen eteerinen kasvohoidossa käytetty hierontaöljy mikä on monien suosikkituote. Ensimmäisillä kasvohoitokerroilla sellaiset jätetään pois ja kokeillaan pikkuhiljaa mikä toimii.
    Meillä ei ole missään tapauksessa tarkoitus myydä asiakkaalle kassillista tavaraa, mikä ei häntä hyödytä mitenkään. Haemme pitkäaikaisia asiakassuhteita, jolloin asiakas luottaa vielä kymmenien vuosien jälkeenkin, että hänelle haetaan paras mahdollinen hoito ja kotihoitotuote.

    Inkeri

    VastaaPoista
  7. Anonyymi03:05

    Olen käyttänyt jo useita vuosia ainoastaan Dermalogican kosmetiikkaa ja ihollani on ollut lapsesta saakka keskivaikea atopia. Nyt, kun lähentelen neljääkymppiä olen päässyt sinuiksi vaivojeni kanssa ja oppinut hakemaan ennaltaehkäisevää apua muualta ennen kortisonikierrettä.
    Kiusallisinta aikaisemmin oli juuri kasvojen läiskikkyys, hilseily ja punoitus. Nyt, kun käyn säännöllisesti Inkerillä kasvohoidossa ja olen oppinut luottamaan hänen neuvoihinsa kasvoni eivät ole aikoihin reagoineet.
    Juuri tuo silikaattia sisältävä Barrier Repair, joka voi jonkun mielestä jättää "muovikalvon" on minun ihoni paras apu. Uskoisin, että kun itse tiedostaa kyseessä olevan tarpeellisen suojakalvon muoviajatus unohtuu.
    En toki väitä etteikö olisi paljon muuta kosmetiikkaa millä atopiaa voi hoitaa ja kaikille ei sovi samat asiat. Minä olen kuitenkin tosi helpottunut, kun ei tarvitse enää taistella kirjavan naaman ja kirvelyjen kanssa.

    VastaaPoista