maanantai 19. marraskuuta 2012

Asiaa talvivaarasta ja Talvivaarasta

Uutisissa  ja mielessäni on pyörinyt kahdenlaista vaaraa ja ajattelin kirjoittaa kummastakin. Ensiksi tuosta Talvivaaran kaivosjupakasta, se on ollut uutisten aiheena moneen kertaan viimeisen vuoden aikana ja aina negatiivisessa mielessä. Uutisoinnissa on monta puolta, jotka herättävät ajatuksiani ja mielenkiintoani.

Yrittäjänaisten Keskusliitolla oli liittokokous Kajaanissa nelisen vuotta sitten ja silloin havahduin koko Talvivaara hankkeeseen ensimmäistä kertaa. Kajaani on lähin isompi kaupunki tuon valtavan kaivosalueen vieressä. Silloin koin sen suuren ilon ja toiveikkuuden mitä tällainen iso työllistävähanke Kainuun alueelle toi. Ymmärsin, että Talvivaaralla ja kaikilla Pohjois- Suomen kaivoshankkeilla olisi koko Suomen taloudelle suuri merkitys. Talouden alamäen, vain kiihtyessä kaivostoiminnan merkitys on aina vaan kasvanut ja meidän maaperän mineraalit pitäisi saada entistä paremmin käyttöön. Suomessahan on ollut perinteisesti kaivostoimintaa ja Petsamon nikkelikaivos oli ennen toista maailmansotaa erittäin merkittävä laitos.

Sitten tulee tämä ympäristösuojelun näkökulma. Yhtenään löytyy laiminlyöntejä ja ns.vahinkoja joiden tuho ympäristöä kohtaan on todella pahoja. Näin maallikosta tuntuu, että on yritetty tehdä halvimmat mahdolliset turvaratkaisut ja toivottu ettei kukaan huomaisi mitään, vaikka vesistöön myrkkyjä virtaisikin. Typerimmältä tuntuu se, että nyt politiikot kiistelevät keskenään kenen valtakaudella mitäkin on päätetty ja yritetään pestä itseään puhtaaksi. Tärkeintä kuitenkin olisi löytää nopea ratkaisu nykytilanteeseen ja yrittää estää tulevat katastrofit.

Toinen talvivaara on ihan tässä nenäni edessä, eli firmani edestä menevällä kadulla. Nyt, kun tämä Raatihuoneenkadun pätkä remontoitiin kesällä, siitä tulikin niin liukas pakkaskelillä, että siinä ollaan yhtenään pyllyllään. Uusittu katuhan on todella hieno ja näyttävä ja varman kesällä puiston kukkiessa  tosi kaunis. Nyt, kun on ollut pari viikkoa pakkasta meinaan itse joka aamu tehdä kivetyksellä spagaatin. Varmaan toistakymmentä asiakasta on sisään tullessaan päivitellyt miten lähellä kaatumista oli. Katu, kun on vielä alaspäin viettävä niin ohut jääriite tekee tasaisista kivilaatoista liukumäen. Olkaa, siis todella varovaisia uusitulla kadunpätkällä liikkuessanne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti