tiistai 27. marraskuuta 2012

Enormous Lash on turvallinen ripsiseerumi

Varmaan moni tämänkin blogin lukija on huomannut uutisen Revitalash ripsiseerumin ongelmista. Pahoittelen, että en ole aiemmin kertonut omaa kantaani asiasta, mutta nuo Avoimien ovien päivät sekoitti hiukan päivärytmiäni. Onneksi muutama valveutunut vakioasiakkaani onkin muistuttanut, että kerro mikä aine Enormous Lash on.

Ripsiseerumi Enormous Lash tuli minun hoitolaani myyntiin toukokuussa. Kirjoitinkin silloin, että olin hyvin ennakkoluuloinen tuotteen suhteen, mutta olin kuullut siitä paljon hyvää kollegoiltani. Meidän hoitolan ehdoton periaate on, että emme myy mitään mikä joskus voi koitua asiakkaan terveydelle vaaraksi. Emmekä myöskään myy mitään sellaista mistä emme rehellisesti voi sanoa, että tuote on hyvä. Olin ennakkoluuloinen sen suhteen, että epäilin ettei tuote vaikuta kovinkaan hyvin. Näitä ripsiseerumeja on ollut vuosikymmeniä myynnissä ja yleensä ne eivät ole auttaneet ripsiin yhtään.

Olin jo viime keväänä tietoinen, että Amerikassa oli jokin oikeusjuttu Revitalash ripsiseerumista, jonka epäiltiin sisältävän lääkeainetta. Yleensä nämä jutut eivät kosketa millään tavalla Suomea, koska meillä on todella tarkka kontrolli kosmetiikan suhteen. Suomalainen apteekkien monopoliasema toimii siinä suhteessa apuna, ettei meillä takuulla tule apteekkien ulkopuolelle myyntiin lääkeaineita.

Nyt tämä ripsiseerumiuutinen tuli vähän hassusti esille ja itsekin meinasin tukehtua kaurapuurooni, kun kuulin viime keskiviikon aamu-uutisista ripsiseerumien vaarallisuudesta. Kysehän oli siitä, että Ruotsin viranomaiset olivat vetäneet markkinoilta pois prostaglandiinin johdannaista sisältäviä ripsiseerumeja, joista yksi oli Revitalash.  Tämä prostaglandiini on lääkeaine, joka on haitallista käyttää ellei sitä tarvitse silmänpainetautiin. Suomessa vasta alettiin tutkia, sisälsikö Suomen markkinoilla oleva Revitalash tätä vaarallista ainetta. Koska samaa tuotetta voidaan myydä erimaissa, mutta niin, että koostumus sopii kyseisen maan lainsäädäntöön. Vielä ei siis tiedetä onko Suomessa koskaan myytykään   tätä haitallista ainetta sisältävää ripsiseerumia. Tietysti olisi aivan kamalaa, jos meillä olisi kaupan ainetta joka olisi vaaraksi ihmisen silmille, mutta nyt minusta lietsottiin hiukan turhaa pelkoa.

Tässä kohtaa minun on aivan pakko sanoa, että ihmettelen kovasti miksi tällainen ripsiseerumiepäily nousee julkisuuteen. Itse olen ollut vuosia huolissani aineista joita käytetään ripsien pidennyksissä ja kestokynsissä. Siellä muhii sellainen terveyspommi, että toivoisin sen alkavan pikkuhiljaa avautumaan ettei enempää ihmisiä sairastuisi. Kuinkahan moni ripsien tekijä on jo saanut astman, tai kuinka moni asiakas pahan ihottuman silmäluomiinsa. Miksi Yle ottaa pääuutisiinsa jutun jostain hyvin vähän käytetyn tuotteen raaka-aine epäilystä, kun meiltä löytyisi aivan todellisia vaaratekijöitä?

Enormous Lash ripsiseerumia kannattaa edelleenkin käyttää, koska tulokset siitä ovat hyviä. Yksikään meidän asiakas ei ole saanut siitä herkistymisreaktioita, mikä on aika ihmeellistä, kun kyse on luomenalueelle käytettävästä tuotteesta. Voitte luottaa siihen, että jos olisi pienikin epäilys Enormous Lash tuotteen vaarallisuudesta varoittaisin jokaista ostajaa sähköpostilla ja lopettaisin heti sen myynnin.


8 kommenttia:

  1. Anonyymi01:04

    Revitalash vedettiin jo aikaisemmin markkinoilta USAssa ja tuotehan sisältää prostaglandiinin johdannaista ja toden totta on ollut ja on myynnissä myös Suomessa!!!Tästä aiheestahan on keskusteltu jo kauemmin eli kohu ei ole uusi. Esim. incimixin sivuilla on jo ollu aiheesta juttua ennen näitä markkinoilta pois vetämisiä.. Tässä ei ole lietsottu turhaa pelkoa vaan vihdoinkin tuotu esille asia joka on ollut jo tiedossa.
    Äärettömän hyvä asia että asia tulee julkisuuteen koska kuitenkin on kyseessä lääkeainetta sisältävä tuote haittavavaikutuksineen. Miksi kukaan haluaisi laittaa terveisiin silmiinsä glaukoomaa hoitavaa ainetta? Rakennekynnet ja ripsienpidennykset ovat sitten aivan eri asia: niiden yleistyessä toki allergiset reaktiot ovat voimakkaasti kasvaneet (siitäkin oli juuri lehdissä juttua, myös kuluttajalehdessä)mutta en ymmärrä miksi ripsiseerumit olisivat vähäisempi asia.
    Löytyy myös useita turvallisia ripsiseerumeita joissa vaikuttava aine on peptidit ja näilläkin saadaan hyvä lopputulos, joskin hitaammin. Enormous Lash on uudistuksen jälkeen nykykoostumukseltaan peptidipohjainen ja sitä voi turvallisin mielin käyttää.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi15:46

    Samaa mieltä edellisen kanssa, hyvä että tämä tulee esille ja mielestäni tämä ei nyt varsinaisesti liity ripsiliimoihin, vaikka haitallisia voivat varmasti olla nekin.

    Onko siis tietoa onko tuo Enourmous Lash aiemmin tai tähän asti sisältänyt tuota lääkeainetta / johdannaista? Kun olen käsittänyt, että se nimenomaan on se tehoaine seerumeissa, jotka toimivat. On toki seerumeita, joissa sitä ei ole, mutta ei ole silloin ripsienkasvatustehoakaan. Ainakin tässä blogissa on aiemmin mainostettu, että Enourmous Lash todellakin toimii ja olin suunnitellut sitä ostavani, mutta glaukoomaan tarkoitettua lääkeainetta en uskalla kokeilla..

    VastaaPoista
  3. Anonyymi19:17

    Kuten tuossa jo sanoinkin Enourmous Lash on siis lääkevapaa eikä sisällä prostaglandiinia. Myös muutkin toimivat mutta vain hitaammin. Revitalash kasvattaa jopa 3 viikossa säihkyripset kun taas Enourmous Lashilla saattaa mennä kaksi jopa kolmekin kuukautta ennenkuin tuloksia on nähtävillä. Voit siis turvallisin mielin ostaa ja kokeilla sitä (tai tilata tämän Inkeri rouvan puodista.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi23:32

    Kiitos Inkeri taas asiallisesta tiedosta. Olen luottanut tuotteisiisi jo yli kaksikymmentä vuota ja tiedän, että ammattitaitosi on huippuluokkaa. Itselleni tuo Enormous Lash on ollut hyvä apu lähes olemattomille ripsilleni.
    Olen myös hyvin herkkäsilmäinen ja epäilin, että kuiva sisälämmitys saa viimeistään silmäni ärtymään ripsiseerumista. Olen käyttänyt sitä heinäkuuusta lähtien kaksi kertaa päivässä ilman mitään ongelmia.
    Minä suosittelen sitä kyllä toisillekin.

    VastaaPoista
  5. Pahoittelen tässäkin, etten ole ehtinyt aiemmin vastaamaan näihin kommentteihin. Pyrin yleensä viikon sisällä vastaamaan kysymyksiin, mutta nyt meillä on ollut tavallista tiukempi työsesonki.
    En missään tapauksessa halua vähetellä ripsiseerumin vaarallisuutta, jos se sisältää lääkeainetta. Mielestäni se pitää heti poistaa markkinoilta ja itse, jos sellaista myisin lopettaisin sen myynnin heti. Paheksun sitä, että meillä tuodaan julkisuuteen aivan liian myöhäisessä vaiheessa tällaiset epäilyttävät aineet, niin kosmetiikassa, kuin lääketeollisuudessa. Monen amerikkalaisen kosmetiikkatalon takana on iso lääkeyhtiö, joka pystyy vaikuttamaan myös lainsäädäntöön.
    Haluan nostaa voimakkaasti esiin myös näiden ripsien pidennysten ja kestokynsien haittapuolet, koska niistä on yhtä vakavia seuraamuksia, kuin lääkeainetta sisältävästä ripsiseerumista. Ja niiden käyttäjäkunta on monin kertainen verrattuna ripsiseerumeihin. Ongelma on, vain siinä että iso liiketoiminta kaatuu, jos ripsienpidennysten ja kestokynsien vaarat tuodaan julki.
    Korostan myös vielä ettei meidän myymällä Enormous Lash ripsiseerumilla ole mitään tekemistä glaukoomaan käytettävän lääkeaineen kanssa ja se on täysin turvallinen tuote.

    Inkeri

    VastaaPoista
  6. Mitä mieltä olet Maylash ripsiseerumin INCI-listasta?

    VastaaPoista
  7. Muakin kiinnostaa kovasti Maylashin INCI ? Ostin nimittäin tuotteen netistä, jossa sitä mainostettiin 100% luonnontuotteena. Levitin tuotetta illalla ripsien tyveen ja heti alkoi poltto ja kirvely. Ihmettelin kovin, ja aloin googlaamaan. No, tuote sisältää koralliuutetta, joka on prostaglandiinin johdannainen. Eli todella harhaanjohtavaa mainontaa, ja olenkin heille antanut palautetta. Ja vielä en ole saanut vastausta. En aio käyttä tuotetta. Onko kellään kokemusta Lash Foodista? Sen pitäisi olla myös 100% mainonnan mukaan. Ja mikä on Enormous Lashin inci? Mikä on kasvattava ainesosa? Luetellaanko tuotteessa haittavaikutuksia, kuten esim. luomien värjäyytminen ja silmien punoitus, jos niitä on mahdollista tuotteesta saada?

    VastaaPoista
  8. Minna15:23

    Olen käyttänyt Neulash ja Maylash seerumeita ja molemmat ovat olleet hyviä. Maylash käytännyt, koska se on ollut minusta tehokkaampi. Kumpikaan tuote ei ole aiheuttanut mitään reaktioita silmissäni.

    VastaaPoista