tiistai 11. joulukuuta 2012

Lahjalauantai!

Maanantaina teimme Marin kanssa pikapäätöksen, että pidämme sittenkin ensi lauantaina 15.12-12 firman auki. Olemme kuunnelleet asiakkaiden toiveita ja moni haluaisi tulla ostoksille tietäen ettei meillä ole hoidot kesken. Joulun alla lahjakortit ovat tyypillinen lahjaostos meiltä, mutta moni haluaa tulla tutustumaan tuotteisiinkin.

Päätimme olla paikalla kello 10-15 ja toivomme tietysti, että asiakkaita riittäisi. Yleensä eniten lahjakortteja menee ihan lähellä joulua, varsinkin miehet tulee parina viimeisenä aukiolopäivänä. Tänä vuonna on vähän vaikea tilanne, koska viimeinen aukiolopäivämme on perjantai 21.12 ja ehkä moni mies ei vielä siihen mennessä ole keksinyt hankkivansa lahjakorttia. Apu siihen löytyy netistä, sillä verkkokauppamme kautta voi ostaa myös lahjakortteja. Toivomme kuitenkin, että tuo yksi lauantaiaukiolo palvelisi asiakkaitamme. Voihan sitä tulla katsomaan, vaikka lahjaa itselleenkin. Meillä on silloin hyvin aikaa esitellä meikkivärejä, tai neuvoa kotihoitotuotteita.

Pari viikkoa sitten olleet avoimien ovien päivät antoi selvän vinkin siitä, että uusien asiakkaiden on helpompi poiketa, kun meillä on joku teemapäivä. Eikä meille tulemisessa ole mitään ostopakkoa, ihan hyvin voi tulla kysymään neuvoa ja miettiä myöhemmin haluaako tuotetta itselleen. Ymmärrän hyvin, että kosmetologin ja kauneushoitolan valinta on aika iso asia ja parasta on tulla kunnolla tutustumaan meihin ja firmaamme. Pyrimme lauantaihin mennessä keksimään kaikkea kivaa ja edullistakin lahjatuotetta. Tänä aamuna tulee Dermalogican maahantuonnin omistaja Sirpa Alanko-Pöllänen konsultoimaan meitä ja varmasti laitan hänet koville, että asiakkaamme saa parhaat tarjoukset.

Meille jäi myös tosi hyvä mieli tuosta taannoisesta avoimien ovien jutusta. Ne oli tosi kivat päivät, kun oli aikaa jutella asiakkaiden kanssa. Kaikki oli myös iloisia ja joulumielellä, niin itsellekin tuli joulun tunnelma. Hämeenlinnan keskustan yritysten aukioloajoista on parhaillaan aika tiukka keskustelu lehtien palstoilla. Itse ainakin haluan toteuttaa asiakkaiden toiveita ja palvella heitä heidän aikataulunsa mukaan. En usko, että koskaan lähdemme pitämään lauantaita auki hoitoja varten. Itse en missään tapauksessa pysty tekemään hoitoja kuutta päivää viikossa. Silloin työn taso laskee aivan varmasti. Olemme mieluummin iltaisin pidempään ja itse otan viimeisen asiakkaan noin kello 18-19. Työpäivän aloitamme kello 10.00 ja sekin on pakon sanelemaa, koska emme pysty tekemään kaksistaan pitempää päivää. Ei ole oikein asiakkaita kohtaan, että ahnehtisimme ajanvarauksia aikaisesta aamusta ilta myöhään, koska se näkyy aika pian hoitojen laadussa.

Luulen kuitenkin, että hyvien kokemusten perusteella voimme pitää useammin sellaisia " neuvontapäiviä", että sisään olisi helppo poiketa. Odotamme innolla lauantaita 15.12 ja kerron loppuviikosta lisää mitä kivaa meillä on tarjolla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti