perjantai 7. joulukuuta 2012

Rudolf Nurejev ja Margot Fonteyn

Baletti on minulle ainoa musiikkiin liittyvä taiteenosa, joka on minulle tärkeä. Voi tunnustaa, että suureksi surukseni olen täysin epämusikaalinen. Mikään musikiin laji ei tuo minulle sitä iloa ja lohtua mitä musiikki voisi tuoda, kun sitä ymmärtää. Äitini puoleinen suku on erittäin musikaalista ja heille musiikki on hyvin tärkeää. Muistan, että pappani usein sanoi ettei olisi kestänyt viittä vuotta sodassa ilman musiikkia. Hänellä oli huuliharppu taskussa ja aina hän lauleskeli. Siksi olenkin ymmärtänyt, että ihmiselle on suuri puute, kun ei pysty saamaan musiikista niin paljon.

Olen ihan opetellut ymmärtämään musiikkia ja pääynyt siihen, että baletti on minulle taiteen laji joka tuottaa suurta mielihyvää ja siihen liittyy musiikki. Itsenäisyyspäivän aattona oli BioRexissä filmatisointi Joutsenlammesta, joka oli tallennettu 1966 ja pääosaa esittivät Rudolf Nurejev ja Dame Margot Fonteyn. Tästä parista on sanottu, että he olivat tanssin historian jumalaisin pari. Filmatisoinnin nähtyäni voin olla täysin samaa mieltä. Näin jotain sellaista mitä ei uskoisi olevan edes olemassa. Se oli niin vaikuttavaa, että joku minussa muuttui ikuisiksi ajoiksi.  Olen nähnyt Joutsenlammen lukuisia kertoja, mutta tämä oli täydellinen.

Uskomatonta oli myös se, että Margot Fonteyn oli jo uraansa lopettamassa, kun hän sai tanssiparikseen Neuvostoliitosta loikanneen Nurejevin. Fonteyn oli tuon filmatisoinnin aikoihin noin 47- vuotias. Nurejev oli häntä parikymmentävuotta nuorempi, mutta jostain syystä he sopivat täysin yhteen tanssiessaan. Jos teillä on joskus mahdollista edes TV: ssä nähdä jomman kumman tähden tanssin katsokaa se ihmeessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti