keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Keväistä naisenergiaa

Minulla oli tosi energisoiva tiistai-ilta, kun pääsin pitkästä aikaa osallistumaan yrittäjänaisten suunnittelupalaveriin. Hämeenlinnan Seudun Yrittäjänaiset ry:llä on tarkoitus järjestää messujen tyylinen kevättempaus Wetterhoffin tiloissa 11.4-13. Puhkuin ihan intoa sieltä tullessani, kun tapahtuma kuulosti, niin kivalta.

En ole pitkään aikaan ollut mukana yrittäjänaisten toiminnassa, kuin rivijäsenenä. Se on kuitenkin minuun niin sisäänrakennettu toimintatapa, että on todella tuttua ja helppoa miettiä asioita yhdistyksen kannalta. Olenhan luotsannut yhdistystä puheenjohtajana sen alkuvaiheet ja toiminut 12v. Yrittäjänaisten Keskusliitossa, niin olen perinpohjin sisäistänyt yhdistyksen toimintaperiaatteet. Olen aina nauttinut ja innostunut erilaisissa yrittäjänaisten yhteistyökuvioissa ja paljon on vuosien varrella aikaan saatukin. Nyt tapahtumaa suunnittelemassa oli oikein hyvin toimiva porukka. Paikalla oli minun lisäkseni Väinölän Hanna Visua4 mainostoimistosta, Ojanperän Nora Punaisesta pensselistä, hän on maalari. Sitten tilitoimiston pitäjä Varpu Talvirinne ja Siron alusasuliikkeestä Anne Kallio-Lehtimäki ja tällä viiden naisen porukalla suunnittelemme kivan tapahtuma jossa saa osallistujakin energiaa ja iloa.

Tapahtuman nimi on vielä työnalla ja itse tapahtuma on hiukan"poikkitaiteellinen" tapa esitellä Hämeenlinnan yrityksiä. Osittain ne ovat messut, osittain muotinäytös. Laita päiväpäärä ylös kalenteriisi ja tule katsastamaan itsellesi uusi kevätlook. Kaikki yrittäjänaiset, jotka luette tätä voitte ostaa itsellenne paikan tapahtumaan ja siitä tulee teille lisätietoa kohta sähköpostilla. Pois ei kannata jäädä, koska mikään ei ole niin mukavaa, kun yhdessä tekeminen. Tuo markkinointiguru Emma Hobson Australiasta, jonka luentoa kuuntelin alkuviikosta kehoitti pienyrittäjää nimenomaan verkostoitumaan.

Minun yritykseni kehitykselle on aina ollut tärkeää hyvä yhteistyöverkosto ja sellaista tarjoaa Hämeenlinnan Seudun Yrittäjänaisten yhdistystoiminta. Mitä enemmän olet mukana sitä enemmän saat, mutta jos itse et osallistu jäät paljosta paitsi.  Tuossa huhtikuun tapahtumassa laitamme koko yhdistyksen naisenergian likoon, jotta saamme kivan ja innostavan kevätmarkkinat aikaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti