perjantai 22. helmikuuta 2013

Viisikymppisen acnearvet

Tässä taas yksi asiakastarina. Nimi on muutettu, mutta luvan kysyin tältä henkilöltä. Ei siis ole pelkoa, että kirjoitan jonkun tarinaa, tai kertomaa ihan omin luvin. Ei tarvitse pelätä, että yhtä äkkiä luette omaa tarinaa täältä. Tosin asiakkaiden ongelmat ihon kanssa on hyvin samankaltaisia, joten juttu voi kuulostaa hyvinkin omakohtaiselta.

Tuula on nyt 48v. ja käynnyt asiakkaanani kolmisen vuotta. Hänellä on ollut hyvin vaikea tulehtunut acne nuorena. Silloin ei ollut mitään kunnollista hoitokeinoakaan, mutta hänen perheessään hoitamiseen suhtauduttiin hyvin kielteisesti. Vieläkin hänen äitinsä ja sisarukset naureskelevat kosmetologilla käymistä. Seitsemänkymmentäluvulla hänen vanhempansakin syyllistivät sillä, että iho kukkii liiallisesta karkin syömisestä. Siitä on seurauksena onneksi se, että Tuula on pysynyt tosi hoikkana, koska yksikään karkki ei suuhun mene. Aiemmin acneen liittyi paljon ihmeellisiä uskomuksia eikä sen periytyvyyttä ymmärretty.

Ensimmäisen kerran öljyisen rasvaista ja arpista ihoa yritettiin hoitaa jossain muussa hoitolassa mikrohionnalla kymmenisen vuotta sitten. Se oli epäonnistunut yritys ja aiheutti punoittelua, hilseilyä ja pigmenttiläiskiä. Minulle Tuula tuli ensimmäiseen ihonpuhdistukseen kesällä 2010 ja silloin iho oli öljyinen ja epäpuhdas arpeutumisen lisäksi. Muistan, että ensimmäisellä puhdistuskerralla ihossa oli mustapäitä ja tukkeumia, joissa selvästi oli talin lisäksi meikkivoide jäänteitä. Tuula oli käyttänyt pitkään tunnettua meikkisarjaa, joka myy erittäin peittävää meikkivoidetta. Se on ollut yksi pahimpia rasvoittuvan ihon tukkijia, koska siinä on runsaasti mineraalirasvaa eikä se liukene kunnolla pesussa pois.

Ensimmäiseksi vaihdettiin tuo meikkivoide Youngbloodin mineraalimeikkiin. Kotihoitoon tehtiin muutenkin paljon muutoksia, koska siinä oli ihan tyypilliset virheet. Puhdistustuotteet oli tosi kuivattavia ja kosteusvoide oli paksu vaseliinia sisältävä ryppyvoide. Siitä lähtien puhdistuksessa on ollut Precleanse ( 150ml 54€, NYT TARJOUS 43€)ja sen kanssa Special Cleansing Gel ( 500ml 60€, 250ml 42€). Kuorinnan määrää lisättiin oleellisesti. Oikeastaan Tuula ei juurikaan uskaltanut kotona kuoria, kun tuo mikrohionta kuuri oli ollut niin huono kokemus. Käyttöön tuli Daily Resurfacer ( 35kpl 108€) päivittäin ja Multivitamin Thermofoliant ( 75ml, 81€), joka kolmas päivä.

Kotihoidon muutos olikin tärkein juttu, että Tuulan ihon öljyinen kiiltäminen saatiin loppumaan. Alkuun tein kolme ihonpuhdistusta kolmen viikon välein ja siihen loppui talitukkeumat lähes kokonaan. Tasapainoittava kotihoito yleensä lopettaa ihonpuhdistuksen tarpeen, sen olen nähnyt kaikkien asiakkaitteni kohdalla. Acnearvet onkin sitten haaste, mille ei kosmetologin keinot mahda oikeastaan mitään. Ihon tervehtyminen muuten auttaa kuitenkin yllättävän paljon arpien tasoittumiseen. Arpia ei oikeastaan huomaa, kun iho on tasainen ja muuten hyvässä kunnossa. Silloin 2010 syksyllä aloimme tekemään Nanolift hoitoja kerran kuussa ja siinä saimme vielä tasoitettua ihon rasvoittumista. Nanolift elvyttää todella hyvin ihon verenkiertoa ja aineenvaihduntaa ja siksi se on tehokas hoito kaikille ihon ongelmille. Korostan kuitenkin, että en tiedä mitään kosmetologin tekemää hoitoa, joka pystyy acnearpia madaltamaan, tai poistamaan.

Tällä hetkellä Tuula on todella tyytyväinen ihoonsa ja samoin minä. Nanolift kasvohoitoa tehdään edelleen 4-6 viikon välein ja kotihoito on pysynyt aika yksinkertaisena, että se varmasti tulee tehtyä. Päivävoiteeksi Youngbloodin mineraalimeikin alle Tuula tykkää käyttää Active Moistia ( 50ml, 56€ NYT TARJOUS 44€, 100ml 77€) ja joskus sen päälle Clearing Mattifieriä, joka varsinkin kesäisin estää ihon kiiltämistä. Yöksi käytössä on Overnight Repair Serum ( 98€) ja sen päällä Active Moist.  Meikkivoiteen merkitys on todella suuri arpeutuneella iholla, koska sen pitää olla peittävä, mutta paksu pakkeli, vaan korostaa epätasaisuutta. Siksi arpeutuneelle iholle kannattaa ostaa aina todella hyvälaatuinen meikkivoide.

7 kommenttia:

  1. Anonyymi19:15

    Eikö mikään näistä uusista kosmetologin koneista muka auta acne arpiin? Yhtenäänhän mainostetaan, jos mitäkin uutta härveliä ja sen arpia tasoittavaa vaikutusta.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi19:28

    Onko tuosta Roccutan kuurista mitään hyötyä, kun olen jo nelikymppinen ja eniten harmittaa arvet? Hiukan ihossani on vieläkin tulehduksia, mutta toisaalta hilseilevää kuivuutta. Kosmetologilla en ole koskaan käynnyt ja epäilen onko iholleni kasvohoidoista mitään apua.

    VastaaPoista
  3. Roaccutan ei auta arpiin, mutta kylläkin aikuisiän akneen. Suosittelen ensin käymään asiantuntevalla kosmetologilla ja/tai ihotautilääkärillä konsultaatiossa. Kosmetologi puhdistaa epäpuhtauksia ja opastaa juuri sinun ihollesi parhaiden hoitotuotteiden kanssa, ja oikeilla tuotteilla voi oikeasti saada upeita tuloksia. Jos sinulla on edelleen aknea, eli ihosi kukkii säännöllisesti, voi kyseessä olla aikuisiän akne johon useimmiten auttaa tehokkaimmin lääkekuuri. Mutta kuten jo on tullut ilmi rasittaa kuuri ihoa ja silloin on hyvä käydä kosmetologilla hoidossa jossa on käytössä tehokkaammat hoitotuotteet jotka rauhoittavat ja kosteuttavat.

    Pahoille aknearville ei juurikaan voi tehdä mitään, mutta lievempiin arpiin auttaa erilaiset happokuorinnat. Miedompia löytyy ihan Dermalogicalta, eli vaikka Skin Renewal Booster. Voimakkaat kemialliset kuorinnat tehdään lääkärin vastaanotolla eikä niistä oikein tiedä onko niistä enemmän hyöytyä kuin haittaa.

    Olen siis 25-vuotias tavallinen pulliainen ja aknea on ollut ala-asteikäisestä. Omiin arpiin on auttanut entsyymipitoiset rakeettomat kuorinta-aineet (löytyy ihan Dermalogican perusvalikoimat) sekä miedot glykoolihappovoiteet joita olen ostanut matkoilta. En suosittele ryhtymistä radikaaleihin toimenpiteisiin ilman kunnon perehtymistä.

    VastaaPoista
  4. Niin, kuin tuossa kirjoituksessani mainitsin en tiedä mitään kosmetologin menetelmää joka varmasti auttaa acnearpiin. Niistä kannattaa keskustella ihotautilääkärin kanssa. Hämeenlinnassa ihotautilääkärin tekemä laserhionta maksaa 440€/kerta ja näitä kertoja tulee tehdä useita. Tulos ei aina siinäkään ole mitenkään varma.
    Jos ei ole koskaan käynnyt kasvohoidossa suosittelen lämpimästi, että ammattitaitoinen kosmetologi katsoo mitä iholle on tehtävissä. Kosmetologi neuvoo sitten eteenpäin ellei hänen hoidoistaan ole hyötyä. Roaccutan ei auta arpiin ja vanhemmalla iällä, kun iho on muutenkin ohentunut Roaccutan kuivattaa ihoa todella voimakkaasti ja siten myös rypistyttää. Todella harvoin aikuisiäin acne on yli nelikymppisellä, niin voimakas, että Roaccutania tarvitaan. Miedoimmillankin hoidoilla voidaan saada jo hyviä tuloksia.

    Inkeri

    VastaaPoista
  5. Anonyymi17:21

    Minullakin on kokemus mikrohionnasta ja ihmettelen miten sitä hoitoa edes saa tehdä. Itselläni on paksu ja rasvoittuva iho ja arpia vähän. Kosmetologi lupasi, että viiden kerran mikrohionta hoitosarjalla arvet lähtee. Tulos oli hilseilevän kuiva ja raappiintunut iho. Sain myös sinä kesänä pahat pigmenttiläiskät, lieneekö nekin tulosta mikrohionnasta. Tämä tosin tapahtui 2004, mutta eiköhän vielä jossain päin Suomea mikrohiontaa tehdä.

    VastaaPoista
  6. Tosi ikävää, että olet saanut huonoja kokemuksia kosmetologien hoidoista. Me emme ole koskaan tehneetkää kyseistä mikrohiontaa, koska en odottanutkaan sen saavan aikaan mitään myönteistä iholle.
    Pigmenttiläiskät ovat voineet syntyä muustakin syystä, sitä on vaikea jälkikäteen tietää. Kosmetologi on varmaan yrittänyt parhaansa ja meille aikanaan kaupattiin, niin voimalla kyseistä laitetta. Varsinkin kokemattomammat kosmetologit uskoivat laitteeseen, kun kauppamiehet niin vannoi. Yhtälailla me kosmetologit tulimme silloin huijatuksi.

    Inkeri

    VastaaPoista
  7. Anonyymi23:23

    Hei !
    Olen todella iloinen teidän blogista-olette asiallisia ja ammattimaisia. Kirjoitus mikrohionnasta oli erittäin hyvä. Valitettavasti alalla toimii sellaisia kosmetologeja, jotka saavat sekä ennenaikaista vanhenemista että arpia aikaiseksi mikrohionnalla. Varoittava esimerkki on Bulevardilla oleva Minna Luostarinen. Tuli agressiiviseksi, kun asiakas pahalla miellellään ollessa kritisoi hänen "hoitojaan"

    VastaaPoista