lauantai 30. maaliskuuta 2013

Tyypillinen virhe ihonhoidossa

Yleensä, kun uusi asiakas soittaa aikaa varatakseen hän haluaa ihonpuhdistusta. Moni asiakas kertoo ihon olevan epäpuhdas ja mustapäitä ja näppylöitä tulee paljon. Sitten, kun näen asiakkaan ihon se on aivan huutavan kuiva ja kireä.

Yleisin virhe on määritellä ihotyyppi väärin ja hoitaa sitä liian kuivattavilla tuotteilla. Ikääntymisen myötä kaikkien ihot kuivuvat ja ohentuvat. Moni ei kuitenkaan tätä huomio, vaan ostaa rasvoittuvan ihon tuotteita joihin on teini-iässä tottunut. Tyypillistä on käyttää ihan liian voimakkaita pesuaineita. Moni suomalainen nainen pesee edelleen meikit pois saippualla ja se vasta kuivattaa, varsinkin muutenkin kuivassa talvisäässä. Joskus tuntuu, että asiakkailla on tullut väärinkäsitys, että he kokevat ihon vasta sitten puhtaaksi, kun se on natisevan kuiva ja kiristävä. Dermalogican puhdistusaineet ovat vesiliukoisia ja ne huuhdellaan vedellä pois, mutta ne ei missään tapauksessa kuivata.

Me teemme aina kasvohoidon jokaisen ihotyypin ja tilanteen mukaan. Emme lähde tekemään ihonpuhdistusta, jos ensisijainen tarve on kosteutus. Selitämme sen asiakkaalle ja perustelemme valinnan. Yleensä asiakas kokee epäpuhtaudeksi sen, että iho hilseilee ja kiristää. Mustapäät ja näppylätkin hoituvat hyvällä kuorinnalla ja kosteuttavalla kasvohoidolla. Iho voi myös tehdä näppylöitä ihan kuivuuttaan. Tali mitä iho aina erittää ei pääse huokosen suulta ulos, kun siinä päällä on kuiva kuollut solukko kerros. Silloin tali jää tulpaksi huokosen suulle ja tulehtuessaan aiheuttaa finnin. Kun ihon kosteutus on kunnossa talikin pääsee valumaan huokosesta ulos ja silloin se on helppo pestä pois ihonpinnalta.

Yleensä voiteiden valinnassa tulee myös sama virhe. Pelätään rasvaa ja ostetaan liian ohut, tai jopa kuivattava voide. Rasvainen ja sekaiho ei tarvitsekaan välttämättä rasvaa, mutta runsaasti kosteutta pitää voiteessa olla varsinkin talvella. Mieti siis kertaalleen läpi omat hoitotuotevalintasi. Oletko määritellyt ihosi tilanteen oikein, vai käytätkö liian kuivattavia tuotteitta?

17 kommenttia:

  1. Anonyymi13:44

    Tuo kuulostaa ihan tutulta. Ennen, kuin tulin hoitoonne ja siirryin Dermalogicaan pidin ihoani öljyisen rasvaisena ja hoidin sen mukaan. Oli vaikea uskoa, kun ensimmäisellä hoitokerralla puhuttiin, vaan kosteuttamisesta. Sitten aloin käyttämään Skin hydrating boosteria ja Special cleansing geliä ja muutos oli huomattava. Ihoni epätasaisuus johtui ihan kuivuudesta. Nyt en tuota Hydrating boosteria päästä meikkipussistani loppumaan. Olen käyttänyt sitä koko talven ja kesälläkin otan parin viikon kuureja ellei iho muuten pysy tasaisena.
    Suosittelen muillekin, että hankkiutukaa asiansa osaavalle kosmetologille. Ensimmäinen kasvohoitokerta muutti koko ihonhoitoajatteluni ja sen jälkeen ihoni on voinut hyvin.
    Kiitollinen asiakas

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että valitsemani hoitolinja on auttanut ihoasi. Paras "ase" kuivuutta vastaan on juuri tuo Skin Hydrating Booster ( 93 €) joka sopii kaikille ihotyypeille. Se sisältää pelkkää kosteutta ja ei ole pelkoa, että se rasvoittaisi öljyisen rasvaistakaan ihoa.

      Inkeri

      Poista
  2. Anonyymi14:38

    Minullekin oli hyvin vaikeaa ymmärtää, että ihoni onkin nykyään kuiva, vaikka parikymppisenä hoidin acnea. Varmaan kuivatin ihoani liikaa parikymmentävuotta ennen, kuin sain Inkeriltä toiset neuvot. Hämmästelen myös ettei kukaan aikaisempi kosmetologi mitenkään puuttunut asiaan, vaikka olin melkein viisikymmentä ja käytin acneihon tuotteita.
    Nyt, kun olen siitynyt Dermalogicaan ihoni ei ensimmäistä kertaa elämässäni vaivaa minua. Nuorena oli kipeitä finnejä ja myöhemmin iho kirveli ja kutisi kuivuuttaan. Kehotan minäkin, että miettikää keski-ikäiset entiset acnepotilaat hoidatteko nykyään ihoanne oikein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvin ymmärrettävää, että ihmisen on vaikeaa muuttaa ajatusmalliaan, kun on aina tottunut hoitamaan rasvaisuutta. Muutos on kaikissa asioissa työn takana. Iho kuitenkin muuttuu jatkuvasti iän mukana ja kenellekään ei käy nelikymppisenä samat hoitoaineet, kun kaksikymppisenä.

      Inkeri

      Poista
  3. Anonyymi22:12

    Aneeksi nyt vaan, mutta vähän alkaa jo tökkiä tämä, kun blogin kirjoittaja kahteen otteeseen kommentoi omaa tekstiään asiakkaana. Tässä kun valitettavasti huomaa, että kommentoijien teksti on pilkkuvirheitä myöten sama kuin blogin kirjoittajalla.

    Eikä ole muuten ensimmäinen kerta, nyt oli vaan erityisen silmiinpistävää. Esim. akne-sanaa kirjoittaa suomeksi erittäin harva c:llä. Harmi juttu, sillä iso osa blogin kirjoituksista on oikeasti ollut mielenkiintoisia ja ihonhoitoon liittyviin juttuihinkaan ei olisi ollut tarpeen tälläistä pönkitystä harrastaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi20:19

      Minusta teet liian nopeita johtopäätöksiä. Syytös on sen verran vakava, että sille pitää olla kunnollinen perustelu.
      Itse kirjoitan acne sanan c:llä ja niin tekee muutkin kollegani. Kaikki 80-luvulla, tai sitä ennen ihotautioppia lukeneet ovat oppineet sen c:llä. Esimerkiksi acne rosacea eli ruusufinni kirjoitetaan aina c:llä. Itse ollessani sairaanhoidon opiskelija oli hyvin tärkeää, että ihotautien nimet olivat latinalaisittain oikein kirjoitettuja. Tässäkin taitaa vaikuttaa ikäluokka eikä oikeinkirjoitus.

      Vanhempi hoitaja

      Poista
    2. Anonyymi13:15

      Tuo huomioni ei kyllä pelkästään liittynyt acne-sanaan, vaan täysin samanlaisiin pilkkuvirheisiin ja kirjoitustapaan kuin blogin kirjoittajalla. Tämän huomion oli tehnyt käsittääkseni toinenkin kommentoija.

      Pyydän kuitenkin nöyrimmin anteeksi, mikäli olen erehtynyt asiassa.

      T:ensimmäinen anonyymi (Sini)

      Poista
    3. Minulta ei ainakaan tarvitse pyytää anteeksi. Kaikki mielipiteet ja kommentit ovat tervetulleita. Ikäväähän se olisikin, jos itse kehuskelisin itseäni kommenteissa. Pitää kuitenkin ottaa huomioon, että joku ehkä haluaa antaa tahallaankin sellaisen kuvan. Verkkomaailma, kun on auki kaikille ja mitä kummallisempia motiiveja voi olla.
      Reilua olisi, jos noiden ensimmäisten eli kyseisten kommenttien tekijät osallistuisivat keskusteluun nytkin. Epäilyt omista kommenteista häipyisi.

      Huomautan myös, että asioita kysymään kannattaa rohkaistua vaikka ei olisikaan kirjailija, tai viestinnän ammattilainen. Se on sivuseikka onko kielioppi kohdallaan kunhan saan selvän kysymyksen juonesta. Vastaan hyvin mielelläni kysymyksiin, kun vielä ainakaan toistaiseksi ne ei vie liikaa aikaa. Myös kriittisiä kommentteja ota mielihyvin vastaan. Jos on ikäviä kokemuksia kosmetiikasta, kosmetologeista tai meidän hoitolasta sitä tärkeämpää on niiden selvittäminen.

      Inkeri

      Poista
    4. Anonyymi08:59

      Totta, tuo on hyvin mahdollista, että joku saattaa haluta antaa sellaisen mielikuvan, tuota en tullut ajatelleeksi ollenkaan. Nettimaailma on kyllä arvaamaton ja kaikki ei tosiaan ole aina sitä miltä se näyttää.

      Ehkä oli hyvä kuitenkin, kun asia tuli esille. Voihan olla, että tätä on joku muukin hämmästellyt, mutta ei ole tohtinut ottaa puheeksi.

      Lisäksi haluan kiittää hyvästä blogista, mielenkiintoisesta sekoituksesta ihonhoidon asiantuntemusta ja sotahistoriaa. Kommenttini eivät olleet tarkoitettu pahantahtoisiksi. En myöskään ole mikään oikeinkirjoituspoliisi ja teen virheitä itsekin. Hyvää kevään jatkoa!

      Sini

      Poista
    5. Oli oikein hyvä juttu, että otit asian esiin. Se olisi ollut kamalaa pienelle yritykselle, jos lukijat ja mahdolliset asiakkaat olisivat vain häipyneet enkä olisi tiennyt miksi. Sehän olisi ollut tosi ällöttävää, että olisin itse kehuskellut itseäni muka anonyyminä. Minä en taas sitä edes huomannut noista kommenteista. En osannut niitä mitenkään verrata omaan kirjoitukseeni. Mietin vaan, että jotain outoa niissä ehkä on, kun oli useampi ihan samankaltainen kommentti. Olihan sitä yhtäläisyyttä ainakin joku muukin ihmetellyt ja ehkä monikin hiljaa itsekseen.

      Kiva, että olet tykännyt blogista. Välillä pelkään, että sotajuttuja on liiaksi, mutta ne on niin intohimo, että ne on "pakko" kirjoittaa.
      Tässä blogissa on ollut ihan hämmästyttävää miten paljon olen saanut sponttaania kiitosta ihan vierailta ihmisiltä. Sitä en olisi ikinä osannut odottaa. Minusta se osoittaa sitä, että ihmisissä on paljon hyväntahtoisuutta toisiaan kohtaan. Ja se on tosi hyvä huomata nykyisessä kovassa ja sotaissa maailmassa.

      Hyvää viikonloppua ja aurinkoista kevättä.

      Inkeri

      Poista
  4. Anonyymi11:10

    Totta, harva muu tekee näin identtisiä ja silmiinpistäviä pilkkuvirheitä eli helppo tunnistaa:)

    VastaaPoista
  5. Olen pahoillani, että lukijat saavat sen kuvan, että minä itse kommentoisin omaa tekstiäni. Siinä kyllä yliarvioidaan minun ehtiväisyyteni. Valitettavasti en aina edes ehdi kommentoimaan ja vastaamaan kaikkeen siihen mihin pitäisikin. Tässä kirjoituksessa nuo kaksi ylimmäistä kommenttia on vielä viikonloppuna eli pääsiäislauantaina tehty, en juuri koskaan tee työasioita viikonloppuna. En varsinkaan näkisi vaivaa ei pakollisen työasian tekemiseen.

    Olen itsekin ihmetellyt, että joku anonyymi kommentoi moneen kertaan samaa kirjoitusta. Minä itsekin olen huomannut kommentit varmaankin saman ihmisen tekemiksi. Sitä en osaa sanoa miten yhteneväistä se on omien kirjoitusteni kanssa. Tosin kommentit eivät ole ilkeämielisiä, eikä epäasiallisia. Olen miettinyt niiden poistamista, joskus aikaisemmin, mutta ei en koe niitä niin häiritseviksi.

    Toisaalta voisin laittaa säännön ettei blogia voi kommentoida anonyyminä, mutta tässä blogissa ei ole mitään ongelmia ollut. Itse pidän sääntönä etten koskaan kommentoi enkä kirjoita nettiin mitään mihin en omaa nimeäni laita allekirjoitukseksi.Toinen yritykseni blogi eli Yrittäjän ajatuksia Hämeen Sanomissa on lähes jatkuvan epäasiallisen kirjoittelun kohteena ja sen takiahan olen saanut, jopa nimettömiä kortteja. Olen pelännytkin, koska se ilkivallan tekijä päätyy tähän blogiin, mutta onneksi ei vielä.

    Asiat eivät siis aina ole sitä, miltä päältäpäin näyttää.

    Inkeri

    VastaaPoista
  6. Kirsti Koo16:47

    Hei!
    Ei tullut edes mieleeni, että Inkeri itse näitä kommentoisi. Aika pahansuopa ajatus. Tämä blogi on antoisaa luettavaa ja kommentitkin ovat asiallisia.
    Olen myös lukenut Hämeen Sanomien blogia tulevana hämeenlinnalaisena ja siellä asiatonta kirjoittelua on riittämiin. Inkerin blogin kannanotot ovat tasokkaita, mutta ihmettelen miten uskallat yrittäjänä ottaa politiikkaan kantaa. Itse en siellä kommentoisi edes anonyyminä, koska keskutelun taso ei miellytä.

    Kirsti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kirsti!
      Kysyt miten uskallan ottaa kantaa politiikkaan Hämeen Sanomien blogissani Yrittäjän ajatuksia. Olen poliittisesti sitoutumaton ja en äänestä Hämeenlinnassa, koska olen janakkalainen. Otan kantaa politiikkaan sillä asenteella, että kaikki puolueet saavat ruusuja ja risuja tarpeen mukaan. Kommentoin asioita nimenomaan yrittäjänä ja poliittisten päätösten vaikutusta yrittäjyyteen meidän kaupungissamme.
      Valitettavasti Hämeen Saminen blogeissa on muutama asiaton kommentoija, joka ottaa ne liian vakavasti. Silloin riitelee ihmiset ei asiat.
      Pidän myös siitä tarkoin huolta ettei se ole mainoskanavani. Tässä Purkkiarmeijan komentajassa voin mainostaa työtäni ja firmaani. Yrittäjän ajatuksia ei ole firmani mainoskanava, vaan minun omien ajatusteni ilmentäjä.

      Inkeri

      Poista
  7. Äsken hoidossa ollut asiakkaani oli lukenut tätä keskustelua ja ihmetteli miksi sanon etten kommentoi blogia viikonloppuisin, vaikka uusia blogijuttuja tulee joka päivä.
    Kerron kaikille tiedoksi, jos joku muukin sanomaani ihmettelee. Blogger blogipohjaan voi kirjoittaa juttuja ajastuksella. Yleensä kaikki viikonloppuna ilmestyvät jutut on kirjoitettu perjantaina ellei sitten ole ollut joku ihan päivänpolttava asia kirjoitettavana. Näin siis suojelen omaa vapaa-aikaani, koska olisi ihan kohtuutonta puolisonikin kannalta, että hoitaisin vaan työasioita viikonloppuisinkin.
    Tästä myös johtuu, että en juurikaan vastaa viikonlopun aikana tehtyihin kysymyksiin heti, vaan vasta maanantaina. Sama pätee myöhään illalla tehtyihin kysymyksiin. Yleensä sitten käyn heti maanantain aikana kysymykset ja kommentit läpi ja vastaan niihin. Minusta on todella kiva, kun ihmiset kommentoivat ja vastaan niihin mielelläni.

    Inkeri

    VastaaPoista
  8. Anonyymi23:50

    Palaisin varsinaisen postauksen aiheeseen. Miksi kosmetologit itse sitten päätyvät aina ihonpuhdistukseen, kun varaa ajan kasvohoitoon? Teillä en ole koskaan käynyt, mutta kukaan kosmetologi ei ole vielä malttanut olla kaivelematta ihomatoraudallaan. Eikö teidän omankin ammattikunnan vähän pitäisi miettiä miten pysyä ajan hermolla, jos kerran nykyiset kuorinnat korvaavat tuon ikuisen nipistelyn?

    VastaaPoista
  9. Ihan hyvä kysymys, kumpa vaan tietäisin siihen vastauksen.
    Paljolti on varmaan kysymys siitä ettei kosmetologit päivitä tietojaan tarpeeksi. Kun on kerran opittu joku tapa tehdä sitä noudatetaan hamaan hautaan saakka. Olen varmaan satoja kertoja kuullut asiakkaiden tarinoita kivuliaasta ihonpuhdistuksesta ja vielä sellaisille ihoille missä en näe mitään puhdistettavaa.
    Meidän peruskoulutuksessakin kai liikaa painotetaan tuota ihonpuhdistusta. Ainakin niin tehtiin omana aikanani ja vielä Marinkin ikäluokka on siihen opetettu. Toivoisin, että nykyiset nuoret kosmetologit ovat oppineet jo muuanlaisia hoitomenetelmiä.
    Mehän emme ole käyttäneet höyryäkään enää pariinkymmeneen vuoteen, koska pidän sitä vanhanaikasena ja ihan tarpeettomana.

    Inkeri

    VastaaPoista