tiistai 18. kesäkuuta 2013

Multivitamiini kuorinta ja naamio on ihon pelastuspaketti

Kaikilla yli nelikymppisillä pitäisi olla käytössä Multivitamin Thermofoliant ( 75ml, 82€) kuorinta-aine ja Multivitamin Power Recovery Masque ( 75ml, 69€). Niiden yhteisvaikutuksen tulos on niin tehokas, että kaikkien pitäisi se kokea.

Taas kertaalleen hämmästyin tuon kuorinnan ja naamion tehoa omallekin iholleni. Olen aivan rutikuiva ja emme ole ehtineet Marin kanssa kasvohoitoihin, kuin toukokuun alkupäivinä. Tarvitsisin aivan välttämättä Nanolift kasvohoidon kuuden viikon välein, mieluummin joka kuukausi. Muuten ihoni kuivuu kiristäväksi, hilseileväksi ryppykasaksi ja meikkikin näyttää epäsiistiltä. Mikään päivittäinen hoitoaine ei riitä, kun iho on oikein tukossa kuolleesta solukosta. Keväämme on ollut niin poikkeuksellisen kiire, että olemme luopuneet omista kasvohoitoajoistamme. Nyt olemme vuoron perään lomalla heinäkuun loppuun asti, joten odotan kasvohoitoa vielä yli kuukauden.

Ihoni sietää tämän pitkän hoitovälin ainoastaan Multivitamiini kuorinnan ja naamion avulla. Ihanteellista olisi tehdä kuorinta ja naamio kaksi kertaa viikossa. Joa aloittaa heti kasvohoidon jälkeen seuraavalla viikolla säännöllisen tehohoidon kuorinnalla ja naamiolla kasvohoidon vaikutus pysyy pitempään ja kasvohoitoväliä voi jopa pidentää muutamalla viikolla. Multivitamin Thermofoliant kuorinta levitetään pesun jälkeen puhtaalle ja kuivatulle iholle. Sen ei tarvitse vaikuttaa, kuin 1-3 minuuttia ja sen jälkeen kostutetaan sormet veteen ja hierotaan hetki kuorinta-ainetta kasvoilla. Veden vaikutuksesta kuorinta-aine saa lämpöreaktion ja se nopeuttaa ja tehostaa kuorinnan vaikutusta. Sitten aine huuhdellaan runsaalla lämpimällä vedellä pois, siis tosi helppoa ja vie aikaa viisi minuuttia.

Kuorinnan jälkeen levitetään iholle Multivitamin Power Recovery Masque runsaana kerroksena. Sen pitää vaikuttaa ainakin 10 minuuttia, mutta sen voi jättää vaikka yöksi vaikuttamaan. Naamio sisältää beettakaroteenia ja on siksi kellanoranssia väriltään ja voi siis värjätä tyynyliinaa. Tosin se lähtee pesussa pois, mutta kannattaa suojata tyynyliina, vaikka pyyhkeellä. Tämän kuorinta ja naamio yhdistelmän jälkeen iho tuntuu hämmästyttävän pehmeältä ja sileältä. Melkein kuin olisi tehty kasvohoito. Tämä vaivannäkö pari kertaa viikossa pitää ihon hyväkuntoisena ja sileänä. Se toimii kaikilla ihotyypeillä yhtä hyvin. Tuotteet normalisoivat ihon tilannetta ja rasvoittuva, suuri huokoinen iho saa aivan saman hyödyn. Vuoden aikana kuluu kolmisen tuubia kumpaakin ainetta. Rahaa siis kuluu pari euroa kerta ja aikaa menee reilut viisi minuuttia. Tämän helpompaa ei tehokas ihonhoito voi enää olla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti