tiistai 9. heinäkuuta 2013

Daily Microfoliant toimii kaikilla

Kesän helteitä on jo takana monta viikkoa ja ihanaa, kun on ollut kunnon kesä ainakin täällä Hämeessä. Monella iho alkaa olla " kesäterässä" eli rasittunut hikoilusta ja hoidon puutteesta. Suurimmalla osalla ihonhoito jää kesäloman ajaksi vähän hunningolle.

Muutama asiakkaani on tehnyt jo töihin paluun kesäloman jälkeen ja käynnyt hoidattamassa ihon työkuntoon. He kertovat etteivät lomilla käytä juuri meikkiä ja ihoa ei sen takia puhdisteta niin perusteellisesti. Moni hikoilee piha-ja mökkihommissa ja huuhtaisee hiet järvessä tai suihkussa, silloin ei juurikaan tule kasvoja pesuaineella pestyä. Tämän kuurin jälkeen iho onkin sitten epätasainen, pakoin hilseilevä, osittain öljyinen ja mustapäiden vallassa. Kasvohoito olisi ihan paikallaan, koska sillä nopeutettaisiin ihon tasapainottumista. Aina siihen ei kuitenkaan ole mahdollisuus ja nyt meillekään ei ihan samalla viikolla pääse.

Kotikonsteista paras menetelmä on lisätä kuorintaa. Daily Microfoliant ( 72€ ) käy aivan kaikille ihotyypeille, myös miehille ja teineille. Se on niin nopea kuorinta, että sen viitsii lomaillessakin tehdä. Suosittelen Daily Microfoliantia meidän kesäilmastossa ihan joka päivä. Oma ihoni on ohut ja rutikuiva ja olen kuitenkin kuorinut Daily Microfoliantilla ihan joka ilta ja ihoni voi paremmin, kuin koskaan kesällä. Ainoastaan ihan atooppisen kuivalle iholle suosittelen Daily Microfoliantia, joka toinen päivä. Helpointa on puhdistaa iho iltaisin Special Cleansing Gelillä ja sen jälkeen heti pestä Daily Microfoliant kuorintajauheella. Aikaa menee pari minuuttia ja seuraavaksi käytettävät hoitoaineet imeytyy paljon paremmin. 

6 kommenttia:

  1. Ahh, tämä on kyllä niin hyvä ja riittoisa tuote.
    Suihkussa käytän myös rintaan ja niskaan kun niihin tuppaa kesällä pukkaamaan näppyä.

    Kuitenkin syy miksi kommentoin on se, että törmäsin äsken aivan uskomattoman hölmöön kosmetiikkasarjaan. Kyseessä on ranskalainen luonnonkosmetiikkasarja jonka tehokkuus perustuu klorofylliin eli lehtivihreään. No ei siinä vielä mitään, mutta kun sarjan markkinointimateriaalissa kerrotaan lehtivihreän tuovan happea ihoon. Olen muistaakseni kolmannella luokalla ala-asteella oppinut fotosynteesin, eli yhteyttämisen, eli prosessin jossa kasvit tuottavat happea ja glukoosia, tapahtuvan lehtivihreällisissä kasveissa auringon säteilyvalon avulla. Ihminenhän ei ole mikään viherkasvi, eli tämähän on ihan puppua koko juttu. Minua vain huvittaa tämä tosi paljon. Voihan olla, että sarja sisältää muuten hyviä ja tehokkaita aineita mutta tämä klorofylli oli jo vähän liikaa minulle.

    VastaaPoista
  2. Markkinoilla on todellakin mitä kummallisinta kosmetiikkaa. Markkinoinnissa käytetään hyödyksi kaikkia ihmeellisiä uskomuksia, ihmisillähän on usein sellainen käsitys, että iho jotenkin hengittää. Ehkä tuolla hapella vedotaan tähän harhaan. Iho todella tarvitsee happea, mutta se tulee hengityksen kautta eikä ulkoisella hapella ole asian kanssa mitään tekemistä.
    Kahdeksankymmentäluvulla klorofylliä käytettiin jalkavoiteissa virkistämässä ja viilentämässä. Kasvojen iholla en näe siitä mitään hyötyä. ihminen ei todellakaan ole mikään kasvi. Siis järjen käyttöä kosmetiikka valinoissa, hyvä kun otit asian esiin.

    Inkeri

    VastaaPoista
  3. Eilen keskustelimme kirjoista ja niistä tuli mieleen, että minulla on nyt luettavana Kongon historia. Se on aivan loistava kirja ja järkyttävä kuvaus valkoisen miehen riistosta. Maailman mineraalirikkain maa on köyhyyden tyyssija, kaikki rikkaudet hyödyntää vaan länsimaalaisia. Siellä nousi esiin myös kosmetiikkaan liittyvä asia. En tiennyt, että monikansallinen Unilever yhtiö on brittiläisen William Leverin perustama ja heidän ensimmäinen tuote oli Sunlight saippua. Sunlight saippuassa käytettiin palmuöljyä, jota saatiin pilkkahintaan juuri Kongosta. Kongoon jopa syntyi 1920-luvulla kaupungi nimeltä Leverville. Ja kaikki tehtiin tietysti Kongon kansaa riistäen!

    Inkeri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on sattumalta juuri luettavana se Pjongjangin akvaariot josta kerroit.

      Afrikka on minulle erittäin lähellä sydäntä. Olen jonkin verran matkustanut siellä ja siskoni on jopa työskennellyt ja asunut Ugandassa ja Sambiassa. Tuo palmuöljy kun on muutenkin ristiriitainen tuote ja tuota mineraalien ja metallien ryöstöä esim. elektroniikkaan ja säilykepurkkeihin tapahtuu edelleen. Etelä-Afrikassa olen nähnyt suuria vuoristoalueita jotka on tuhoutunut timanttivillityksen aikana. Ihminen osaa kyllä olla ihan kamala ahneudessaan.

      Poista
  4. Anonyymi12:54

    Hei!
    Tyttäreni ovat 12v ja 14v ja kummallakin on pientä näppyä hiusrajassa ja nenän ympärillä. Pitäisin sitä hikinäppynä, koska se tuli kesäkuun aikana. He ovat nyt pari kertaa kokeileet Daily Microfoliantia ja se auttoikin ihoa rauhoittumaan. Miten usein suosittelet, että heidän ikäiset voisivat kyseistä kuorintaa käyttää?
    Minulla on ollut pieni matkakoko mökkikäytössä ja se ilmeisesti on saanut kosteutta, koska jauhe on kovettunut. Onko se nyt pilalla? Kokeilin siitä ottaa kokkareita ja se toimi ihan samoin, kuin jauheenakin.

    Siru

    VastaaPoista
  5. Teini-ikäiset voivat käyttää Dailyä näin kesällä kolmen päivän välein. Kokeilkaa ensin kolmen päivän kuuria, että kuoritte joka ilta kolmena päivänä peräkkäin ja sitten jatkatte joka kolmas päivä.
    Daily ei mene pilalle, vaikka se kostuukin. Sille käy samoin, kuin ruokasuolalle, se vaan jähmettyy kasaan. Daily Microfoliantin matkapakkauksen korkin saa auki, niin voit sekoittaa vaikka sen lusikalla takaisin jauhemaiseksi. Kannattaa myös muistaa, että matkakokopurkkia voi täyttää isommasta purkista, koska sen korkki tosiaan aukeaa.

    Inkeri

    VastaaPoista