lauantai 6. heinäkuuta 2013

Suomen parhaat aurinkosuojatuotteet

Nyt laitoin aika vahvan otsikon näistä Dermalogican uusista aurinkosuojatuotteista. Tuo on kuitenkin ihan totta, uskallan sanoa niiden olevan Suomen parhaita. Ainoastaan amerikkalaiset aurinkotuotteet ovat käyneet läpi niin hyvän tutkimuksen ja tarkan seulonnan.

Amerikkaan on tullut sellainen laki, että kaikki aurinkosuojakertoimen omaavat tuotteet katsotaan lääkeaineiksi ja ne käyvät läpi samat tutkimukset ja testit, kuin lääkeaineet yleensäkin. Tämä myös osaltaan kertoo miten vakava asia auringolta suojautuminen on. Tietysti amerikkalaiset joutuvat auringolle alttiiksi ympäri vuoden, mutta ei UV-säteilyn haittoja pidä meilläkään vähätellä. Australiassa myös pyritään lainsäädännöllä puuttumaan auringon ottoon ja siellä on tullut laki, joka vaatii, että koululaisille pitää laittaa aurinkosuojavoide kouluun lähtiessä. Sitä en kyllä ymmärrä miten tuo laki kontroloidaan, mutta onhan ainakin laki olemassa.

Dermalogican uudet aurinkosuojatuotteet ovat olleet meillä myynnissä pari kuukautta, joten palautetta asiakkailta on jo saatu. Yhtään negatiivista palautetta ei ole toistaiseksi tullut, vaan kaikki suomalaisetkin käyttäjät ovat olleet tyytyväisiä. Varsinkin kaksi tuotetta on saaneet kiitosta todella paljon. Ne ovat Solar Defence Booster sk50 ( 50 ml, 85€) ja Oil Free Matte sk 30 ( 50ml, 85€). Oil Free Matte on osoittautunut todella hyväksi päivävoiteeksi rasvaiselle ja jopa acne iholle. Tähän asti onkin ollut suuri ongelma löytää aurinkosuojavoidetta rasvaiselle iholle, kun kaikki ovat rasvoittaneet  entisestään. Auringolta suojautuminen on aivan välttämätöntä niille acne ihoisille, jotka ovat käyttäneet Roaccutan lääkekuurin. Harva käyttää sitä kesäaikaan, koska se herkistää niin voimakkaasti palamiselle. Vielä lääkkeen lopettamisenkin jälkeen iho on puolisen vuotta erittäin palamisherkkä ja silloin Oil Free Matte sk30 on välttämätön päivävoide kesät, talvet. Oil Free Matte sk 30 ei kuitenkaan kuivata ihoa, joten se sopii pintakuivallekin iholle.

Solar Defence Booster sk50 sopii kaikille ihotyypeille ja on todella tarpeellinen, jos harrastaa lajia, jossa on paljon ulkona. Esimerkiksi golf ja pyöräily altistaa ihon UV-säteilyn haitoille ja suojaaminen on välttämätöntä ihon terveyden kannalta. Moni syö hivenaineita ja vitamiineja pitääkseen itsensä hyvinvoivana ja terveenä, mutta kuitenkin altistaa ihonsa säteilylle. UV-säteily on meillä Suomessakin todellinen terveysriski ja kaikilla pitäisi olla aurinkosuojavoide käytössä ja aurinkolasit. Silmien altistuminen UV-säteilylle on syy kaihiin.

4 kommenttia:

  1. Anonyymi13:57

    Oil Free Matte ja Oil Free Lotion, mikä on näiden tuotteiden ero päivittäisessä käytössä?
    Mitä ovat tassukat (hoitotassut) ja miten niitä käytetään?

    VastaaPoista
  2. Dermalogicalla on kaksi tuoteitta, joiden nimi alkaa Oil sanalla. Toinen on uusi aurinkosuojavoide Oil free Matte sk 30 ja toinen on Medibachoitolinjan talineritystä tasapainoittava hoitovoide Oil Control Lotion. Ensin mainittu on rasvoittuvan ihon päivävoide kolmenkympin aurinkosuojalla. Toinen on hoitovoide ilman aurinkosuojaa. Oil Control Lotion on ensisijaisesti päivävoide, joka sitoo ihotalia ja estää kiiltämistä. Joillekin suosittelen sitä 24-tunnin voiteena riippuen tilanteesta.
    Daily Resurfacer tehotiiviste on pakattu hoitotassuihin eli puhekielessä tassukoihin. Daily Resurfacer on tarkoitettu kaikille ihotyypeille ja se on kiinteyttävä, kosteuttava ja kuoriva. Näin kesällä se on ihanteellinen tasapainoittamaan ihoa ja estämään hikinäppyjen syntymistä.

    Inkeri

    VastaaPoista
  3. Anonyymi16:54

    Olen ihan kyllästynyt aurinkovoidekokeiluihin. Yleensä ne ovat paksuja ja tahmeita, tai niistä jää ruma valkoinen kerros ihoon. Onko Dermalogica löytänyt näihin ongelmiin ratkaisun ja voinko ihan vaan poiketa katsomaan millaisia tuotteita ne ovat?

    Epäluuloinen akka

    VastaaPoista
  4. Voit toki poiketa niitä kokeilemaan ja voit hakea myös kokeilupakkauksen niistä. Nämä uusimmat aurinkotuotteet ovat jo niin pitkälle kehittyneet ettei niissä ole noita vanhoja haittatekijöitä. Ne eivät ole yhtään paksuja ja tahmeita ja imeytyvät erittäin hyvin. Niistä ei jää myöskään tuota kuvaamaasi valkoista kerrosta, mikä tulee sinkkioksidista. Tuoteet eivät sisällä sinkki oksidia, vaan titaanioksidia ja se häipyy paremmin ihoon.

    Inkeri

    VastaaPoista