tiistai 12. marraskuuta 2013

Meikkikynä vai älykkyystesti?

Olin viikonloppuna Tallinnassa Martin markkinoilla ja tietysti eksyin laivamatkalla meikkimyymälään. Se on kummallista miten se meikkiosasto vetää minuakin puoleensa, vaikka itse olen tekemisissä kosmetiikan kanssa jatkuvasti. Enää en osta mitään ihonhoitotuotteita edes kokeiltavaksi, koska en voisi iholleni muuta laittaa, kuin Dermalogicaa. Muiden kosmetiikkasarjojen raaka-aineluettelo jo kammoksuttaa.

Yleensä pyörinkin värikosmetiikan ympärillä ja olin päättänyt kokeilla paria tuotetta, vaikka tiesin jo valmiiksi pettyväni. Olin päättänyt kokeilla tuotesarjaa joka ei ole ollut Suomessa vielä kauaa ja on esimerkiksi Ranskan markkinoilla kirinyt ohi monen ranskalaisen tuotteen. Myyjät ova laivalla hyvin avuliaita ja heitä on poikkeuksellisen paljon. Sainkin hyvää palvelua ja ostin silmänrajauksen ja ripsivärin. Maanantaina, kun kokeilin niitä sain ihan hepulin. En osannut käyttää tuota silmänrajausta, se ei ollut kynä, vaan tussin tyyppinen rajaus ja sen tiesin jo ostaessani. Mielestäni meikin pitää olla heti käyttövalmis, kun sen pahvipakkauksesta ottaa. En todellakaan siinä aamutohinassa keksinyt miten kynää käytetään ja toin sen töihin Marille näytille, kun hän on teknisempi, kuin minä.

Miten ihmeessä kuluttaja pystyy käyttämään meikkikynää, jos siihen tarvitaan kaksi kosmetologia ja vartin ähellys ja englannin kielisten ohjeiden luku. Sittenkin meidän kummankin työtakki ja naama oli täynnä mustia pisteitä, kun rajausväri roiskahti. Olen ihan varma, että suurimmalla osalla kuluttajia olisi tuo kynä jäänyt kokoamatta. Myyjän olisi ehdottomasti pitänyt kertoa minulle, että kynä pitää vielä koota ja se ei ole heti käyttövalmis. Ei tullut mieleenikään, että olisi ruvennut tavaamaan ohjeita yhden rajauskynän käytön takia. Kun en heti saanut kynää toimimaan aloin katselemaan pahvikuoresta ohjeita, mutta ei löytynyt. Vasta Mari, joka on minua pitkämielisempi löysi ohjeet pakkauksen sisällä olevasta selostuksesta. Sieläkin ne oli niin pienellä präntillä etten ole varmaan nähnyt tekstiä ilman suurennuslasia.

Sitten se ostamani ripsiväri oli ihan susi. Minun ammattitaidolla sain aika siistit ripset, mutta miten sen tekisi minun ikäinen kuluttaja, jonka lähinäkö on heikko ja sormet kömpelöt. Pienikin sivuttaisliike harjalla teki ripsistä ihan risuaitaa. Väriä tuli harjaan niin vähän, että kunnollisen värin saantiin meni, niin kauan, että vaihdoin jo takaisin YB:n ripsiväriin.

Tämän kokemuksen jälkeen tuli taas kerran mieleeni miten kovassa viidakossa kuluttaja on, että löytää tuosta valikoimasta itselleen toimivat tuotteet. Nyt minulta meni 60€ hukkaan tässä rajausvärissä ja ripsivärissä, mutta tulihan opittua taas tosi paljon. Kyllä asiakkaiden kannattaisi turvautua meidän valikoimiin ellei varmasti tiedä muuta hyvää merkkiä. Tietysti meikissä makuasiatkin ratkaisee, mutta meiltä ainakin saa apua, jos joku meikki ei toimi, tai ei saisi pakkausta auki. Värit ja laadut mitä meillä myydään ovat jo niin valikoituneet ettei kuluttaja enää saa jotain tuotetta mikä ei käytännössä toimi. Älkää siis tuhlatko rahojanne turhaan, kun lähdette pikkujouluristeilyille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti