torstai 21. marraskuuta 2013

Nanolift on huippuhyvä kasvohoito

Tässä loppuviikolla on Hämeenlinnassa joulun aloitus ja samalla ilmestyy Kaupunkikeskusta Ry:n Aurinkoinen lehti. Lehdessä on toimittaja Lea Karmalan tekemä juttu firmastamme ja Nanolift kasvohoidosta. Lea on tehnyt vuosikymmenten aikana useita juttuja kanssani, hänhän oli pitkään Kaupunkiuutisten toimittaja ja on nyt freelanser. Tutulle toimittajalle on paljon helpompi jutella, kuin aivan vieraalle ihmiselle ja siksi odotakin innolla millaisen jutun Lea nyt sai aikaan. Tämä on kai jo kolmas kerta, kun hän kirjoittaa Nanolift hoidosta, ainakin hän oli ensimmäinen joka halusi tehdä jutun Kaupunkiuutisiin hämeenlinnalaisen kosmetologin itse kehittämästä kasvohoidosta.

Kirjoitan tämän bloggauksen siksikin, että ehkä tuon lehtijutun perusteella joku lähtee etsimään lisätietoa Nanoliftistä, niin tässä sitä sitten on. Meidän asiakkaillemme tämä on ihan tuttua juttua, koska suurin ottaa juuri tätä hoitoa. Olemme tähän mennessä Marin kanssa tehneet noin 5000 Nanolift hoitoa eli on ihan käytännössä osoittautunut, että hoito todella vaikuttaa ja tehoaa. Hoidon hinta on 112€ ja siihen menee aikaa noin 1,5-2 tuntia. Ensimmäisellä kerralla on hyvä varata kaksi tuntia, että ehtii myös keskustella tarpeeksi ihon tilanteesta ja kotihoidosta. Jokainen Nanolift kasvohoito on yksilöllinen, kaikki hoidossa käytetyt Dermalogican hoitoaineet sekoitetaan jokaista asiakasta varten erikseen. Myös ihon tilanteen mukaan aineita vaihdetaan eli samallakin asiakkaalla on erilaisia hoitoja.

Hoitoon on yhdistetty parhaat osat niistä kasvohoidoista joita olen yli kolmenkymmenenvuoden aikana tehnyt. Nanolift hoidossa käytetään mietoa mikrovirtaa joka ei oikeastaan tunnu ollenkaan, sekin hoitovaihe on hyvin miellyttävä. Periaatteeni on, että kasvohoidossa pitää myös rentoutua ja sen pitää tukea ihmisen hyvinvointia kokonaisvaltaisesti. Mikrovirtavaihe on kaksiosainen, ensimmäinen kymmenenminuuttia on kiinteyttävä kasvolihasjumppa. Toinen kymmenenminuuttia imeyttää hoitoaineet syvemmälle, kuin käsin hieromalla saataisiin. Sähköisen vaiheen lisäksi hoitoon tulee kuorinta, hieronnat ja naamio. Jos ihossa on mustapäitä, tai muita epäpuhtauksia myös niitä poistetaan ihon tarpeen mukaan. Yleensä noin 3-5 Nanolift kasvohoidon jälkeen mustapäiden syntyminen loppuu ja ihon talineritys normalisoituu.

Nanolift kasvohoidon jälkeen iho ei punoita, eikä ole kirjava. Työhön ja muihin menoihin voi lähteä suoraan kasvohoidosta. Hoidon jälkeen voi laittaa myös kevyen päivämeikin, jos asiakas haluaa. Ainoastaan hiukset voivat hiukan kärsiä myssyn sisällä, niin kuin kasvohoidoissa ja hieronnassa yleensäkin. Jokainen asiakas saa ensimmäisellä hoitokerralla kotihoitosuunnitelman ja neuvot jatkohoidosta. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan Nanolift kasvohoitoa, joka kerta sen tulokset hämmästyttää. 

8 kommenttia:

  1. Tuo Aurinkoinen lehti ilmestyikin jo tänään ja juttu aiheutti hiukan puhelinruuhkaa meille. Olen pahoillani ettei kaikki varmaan päässeet läpi, kun jouduimme laittamaan välillä vastaajan päälle. Emme olleet ollenkaan varautuneet, että juttu aiheuttaisi niin paljon kyselyitä.
    Meille voi laittaa myös ajanvarauskyselyn sähköpostilla. Kertokaa vaan ajankohdat mitkä teille parhaiten sopii, niin vastauksessa kerromme mitä meillä on vapaana. Ajanvarauksemme ovat aika täynnä, mutta aina jotain löytyy. Peruutusaikojakin tulee ja silloin voi ajan saada jo,vaikka seuraavalle päivälle. Pidennän myös kaikki illat sen mukaan mitä tarvetta on ja noita kello 19.00 aikoja on joka viikko vielä pari jäljellä.
    Perjantaina olemme paikalla kello 10.00- 21.00 ja voitte silloinkin soittaa.

    Inkeri

    VastaaPoista
  2. Anonyymi21:36

    Omalla kohdallani oli todella vaikea uskoa tuota mustapäiden ja näppyjen vähenemistä. Kävin Nanolift hoidossa ekan kerran juhannuksen tienoilla ja sen jälkeen joka kuudes viikko. Nyt tehtiin viides hoitokerta ja enää ei ollut yhtään mustapäätä. Kun Inkeri ekan hoidon yhteydessä näin vakuutti käyvän olin hyvin epäuskoinen. Nyt olen tosi onnellinen. Ihoni tuntuu ensimmäistä kertaa elämässäni kauniilta ja hyvinvoivalta. Sen huomaa jo sukulaiset ja ystävätkin. Itsetuntoni on suorastaan kohentunut ja olen uskaltautunut ostamaan meikkejä Inkerin kannustuksen myötä. Olenhan minä ennenkin käynyt kasvohoidoissa, joskus aika säännöllisestikin, mutta tulos ei ole ollut kummoinenkaan. Nyt minulla on ihana valikoima hoitoaineita kotona joita kaikkia myös käytän, koska niistä tulee niin hyvä tunne kasvoille. Se, että päädyin Inkerin hoitolaan ja Nanolift hoitoon on parasta mitä minulle on aikoihin tapahtunut. Toivon, että moni muukin saisi kokea tämän tunteen.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi22:00

    Näistä puhdistusmaidoista vielä kysyisin. Mitä eroa on Skin Resurfacing Cleanserilla ja Chromawhite linjan Tri cleansella? Voiko tuota Tri cleansea käyttää yhdessä Precleansen kanssa?
    Voiko 16-vuotias tyttäreni käyttää tätä kaksoispuhdistusta Precleanse ja Special Cleansing Gel peräjälkeen. Hän käyttää aika vahvaa meikkiä ja hiukan pelkään puhdistaako hän varmasti ihonsa kunnolla. Itse käytän Precleanse ja Special Cleansing Gel yhdistelmää ja Tri cleansea käytän pari kertaa viikossa. Kuorintana minulla on Daily Microfoliant ja se on oikea suosikkini. Voiko tyttäreniikäinen käyttää sitä ja kuinka usein?

    Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekä Tri-active Cleanse, että Skin Resurfacing Cleanser ovat lievästi kuorivia. Kummassakin on kuollutta solukkoa sulattavaa maitohappoa, Tri-active Cleansessa 4% ja Skin Resurfacing Cleanserissa 6%. Tri-active Cleanse kuuluu pigmenttiläiskiä ehkäisevään Chromawhite linjaan ja sen raaka-aineet ovat pigmenttiä hajoittavia. Kovin suurta eroa näillä kahdella puhdistusmaidolla ei ole ja kumpikin toimii erittäin hyvin Precleansen kanssa. Silloin, kun asiakkaalla on ongelmana pigmenttiläiskät kannattaa ehdottomasti valita Tri-active Cleanse, muuten sitä voi käyttää ihan mille ihotyypille tahansa.
      Teini-ikäiselle paras mahdollinen puhdistusyhdistelmä on Precleanse ja Special Cleansing Gel sillä lähtee raskainkin meikki hellävaraisesti pois. Eikä yhdistelmä kuivata ihoa. Daily Microfoliant on koko perheelle hyvä ja helppo kuorinta, näin talvella suosittelen sitä noin 2-3 päivän välein. Teini-ikäisille pojillekin Daily Microfoliant on hyvin mieleinen ja näkyvästi vaikuttava tuote, heidän tulee sitä käytettyä, kun se on niin nopea.
      Yli kolmekymppiselle iholle suosittelen, että heillä olisi pari kertaa viikossa käytössä hiukan elvyttävämpi ja tehokkaampi puhdistusaine. Tri-active Cleanse, tai Skin Resurfacing Cleanser on tähän tarkoitukseen todella hyviä. Kumpaakin voi käyttää jatkuvastikin yhdistettynä Precleanseen.

      Inkeri

      Poista
  4. Anonyymi22:42

    Se oli oikein hyvä juttu mikä lehdessä oli. Tosi hienoa, että toimittajat kiinnostuu paikallisten yritysten toiminnasta.
    Hanna

    VastaaPoista
  5. Anonyymi23:58

    Löysin tämän blogin pari kuukautta sitten ja käsitykseni ihonhoidosta ovat täysin muuttuneet. Arvostukseni kosmetologeja kohtaan on myös lisääntynyt huimasti. Nyt mietin kannattaako Lahdesta saakka lähteä Hämeenlinnaan kasvohoitoon ja kuinkahan usein pitäisi käydä.
    Ikää on 38v.ja nyt alkaa huomaamaan, että "tyttövuodet" ovat auttamattomasti ohitse. Olisiko tuosta Nanolift jutskasta mitään hyötyä, jos kävisi vaan kolmen kuukauden välein. En oikein voi ajella useammin sataa kilometriä suuntaansa kasvohoidon takia, koska kotona on kolme pirpanaa odottamassa äippää kotiin. Nuorin lapsistani on kaksivuotias ja hänen jälkeensä ovat pigmenttiläiskät vaivanneet tosi näkyvästi, onko Nanolift hoidosta niihin apua?
    Onko kukaan muu innostunut lähtemään näinkin kaukaa teille hoitoon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi11:23

      Hoitolassa käy varsin suuri osa vakiasiakkaista kauempaa. Itsekin käyn Lahden seudulta, Päijät-Hämeestä. Suuntaansa 85 kilometriä ajomatkaa.

      Leena

      Poista
  6. Meillä käy monta vakioasiakasta sadankilometrin säteeltä, osa pääkaupunkiseudulta, osa Lahden, tai Tampereen suunnalta.
    Suosittelen yleensä hoitoja 4-8 viikon välein ihotyypistä ja tilanteesta riippuen, mutta tuo kolmen kuukaudenkin väli vielä toimii. Silloin pitää hiukan enemmän satsata kotihoitoon, kuorintaan ja naamioon. Pigmenttiläiskät vaalenee ja tasoittuu aina Nanolift hoidossa, mutta mitään pigmenttiläiskien poistoa en lupaa. Paljon voidaan kuitenkin tehdä pigmenttiläiskillekin, kun täsmätään kotihoito ja kasvohoidot toisiaan tukemaan. Tervetuloa hoitoon!

    Inkeri

    VastaaPoista