tiistai 24. joulukuuta 2013

Nyt joulu on!

Toivotan kaikille asiakkaille ja tämän blogin lukijoille oikein hyvää ja rauhallista joulua!



Oma jouluaattoni sujuu vanhaan malliin ja rauhallisissa merkeissä. Aattoaterialle tulee kuusi aikuista ja kolme lapsellista kissaa. Tai oikeastaan voisin sanoa, että kaksi lapsellista kissaa eli Valtsu ja Jösse ja yksi rauhallinen, aikuinen kissa eli Hertta. Kaikki ruoka on hankittu valmiina, koska en halua ottaa mitään ylimääräisiä paineita, että omakin joulunvietto olisi rauhallista. Yrittäjän joulu on yleensä todella hektinen ja sitähän se on meilläkin. Kaikki energia menee yrityksen joulupuuhiin ja vuoden vaihteen toimintoihin. Kotona sitten haluan rentoutua ja päästä mahdollisimman helpolla. Tiedän kuitenkin ettei minulla ole syytä valittaa, koska moni yrittäjäkollega on ollut jo seitsemän viikkoa työssä joka päivä. Ne kauppaliikkeet jotka palvelevat seitsemän päivää viikossa näin ennen joulua ovat venyttäneet yrittäjän voimavarat äärimmilleen. Heillä täytyy olla lehmän hermot ja rautainen kunto.

Joulu merkitsee minulle myös kirjoja ja lukemista. Onneksi tilaukseni Antikka.fi verkkokaupasta ehti eilen perille ja nyt on kymmeniä kirjoja odottamassa lukijaa. Voin suoraan tunnustaa, että sotaisissa merkeissä menee tämäkin joulu, niin kuin vapaa hetkeni yleensäkin. Kertokaapa muutkin mitä kirjoja olette joulun pyhinä lukeneet ja mitä suosittelette myös toisille.

Nauttikaa joulurauhasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti