maanantai 13. tammikuuta 2014

Teetkö kasvojen puhdistuksen varmasti kunnolla?

Ihon puhdistaminen on asia mikä on suomalaisille todella tärkeä. Hyvin usein asiakkaat kuvaa hoidon tarvettaan sillä, että iho on likainen, samea ja jotenkin hengittämätön. Helposti tätä "likaisuutta" hoidetaan liian rajuilla puhdistustuotteilla.

Tärkeitä kasvojen pesussa on tietenkin ihotyypin mukaiset hoitoaineet, mutta kuinka moni käyttää niitä varmasti riittävästi? Puhdistusainetta otetaan sen verran, että se riittää hyvin kaulalle saakka. Tämän on varmaan tyypillisin epäkohta ihonhoidossa, että kaulan ihonhoito lyödään laimin. Neuvon aina asiakkaille, että kasvoja pestessä pitää aina ottaa pusero pois. Ellei yläruumis ole kokonaan paljaana ei kaulan hoidosta tule kunnollista. Kaula jatkuu solisluihin asti ja myös decoltee eli rinnan yläosa kaipaa samoja voiteita, kuin kaula ja kasvotkin. Jos jättää puseron päälleen sitä tulee aivan varmasti varottua ja sitten hoito ei ylety kunnolla kaulalle.

Toinen hankala kohta on hiusraja. Sen näen yleensä selvästi kasvohoidoissa, että joillakin on tukkeumia ja rasvaisuutta, vain otsalla ja hiusrajassa. Yleensä se kertoo siitä, että hiukset roikkuvat otsalla kasvoja pestessä ja varotaan niiden kastumista. Sekin on ihon kannalta huono juttu ja aina kannattaisi laittaa meikkipanta, tai pinnejä pitämään hiukset pois otsalta. Nämä ovat pieniä asioita, mutta voivat osoittautua joskus tärkeiksikin. Varsinkin tuon kaulan alueen hoito. Näen lähes aina kasvohoitojen yhteydessä, että kaula on kuivempi, kuin kasvojen iho. Yleensä se johtuu ihan hoidon puutteesta.

Vielä muistutan tästä kasvojen puhdistuksesta, että jos käyttää erillistä silmämeikin poistoainetta sitä käytetään ennen puhdistusmaitopesua. Dermalogican tuotteilla on mahdollisuus puhdistaa ihoa usealla eri tavalla. Ehdottomasti suosituin ja suotavin tapa puhdistaa on Precleanse ja sitten ihotyypin mukainen puhdistusaine. Asiakkaat jotka eivät käytä meikkiä puhdistavat ihonsa yleensä pelkällä puhdistusmaidolla. Se onkin ihan riittävä puhdistus ellei iho ole erityisen ongelmallinen ja meikkiä ei käytetä. Dermalogicalla on erinomainen silmämeikin poistoaine, joka on kaikkien kosmetologien suosikki. Se on Soothing Eye Make-up Remover 41€ ja se on geelimäinen, kosteuttava ja hoitava tuote. Monet kosmetologit ostavat tätä silmämeikin poistoainetta, vaikka heillä ei ole Dermalogica sarjaa käytössä. Se on ihanteellinen tuote siinäkin ettei se koskaan kirvele silmissä ja herkistyneen, punoittavan silmäluomen se rauhoittaa hyvin. Ensin siis poistetaan silmämeikki Soothing Eye Make-up Removerilla ja sitten kasvot pestään ihotyypin mukaisella puhdistusmaidolla.

Näitä kolmea puhdistusvaihtoehtoa voi käyttää vuoden mittaan vuorotellen niin saa vaihtelua myös puhdistustuotteisiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti