maanantai 8. syyskuuta 2014

Suomi, Venäjä ja Nato sodassa ja rauhassa

Viimeisen puolenvuoden aikana maailman tilanne on muuttunut todella epävarmaksi ja sodan uhka on todellinen. Lähes kaikkien asiakkaiden kanssa nousee puheeksi Ukrainan tilanne ja moni kysyy minun näkemystä tilanteesta, koska tietävät sotahistoria harrastukseni. Kyllähän minulle tietysti on muotoutunut oma kanta tilanteesta, koska juuri näitä asioitahan olen ikäni tutkiskellut.

En yleensä luota pelkkiin median tietoihin, tai uutislähetyksiin, vaan haen tietoa useista eri kanavista. Internet on siitä mahtava, että tietoa on saatavissa rajattomasti ja olen jo oppinut hakemaan minulle sopivat kanavat ja luotettavat asiantuntijat. Yleensä seuraan Maanpuolustuskorkeakoulun sivuja ja eri yliopistoilla on hyviä asiantuntijoita konfliktien ja politiikan alalta. Suomen Sotilas lehden sivuilla on joskus mielenkiintoista tietoa ja ulkoministeriön sivulta löytyy Suomen virallinen kanta ja myös EU-n kannanotot. Käytän satunnaisesti myös monia muita kanavia, kun yritän löytää mahdollisimman puolueetonta tietoa.

Venäjä on ollut aina arvaamaton toimissaan, mutta nyt Putin on ylittänyt kaikki aiemmat äkkipäätökset. Ilmeisesti Venäjän oppositio on niin täysin vaiennettu, että Putin on lähes diktaattorin asemassa. Tämän tyyppistä mielivaltaista käytöstä voi odottaa Afrikan maiden presidentiltä, mutta ei ydinaseita omistavan suurvallan päämieheltä. Krimin valloitus kävi todella äkkiä ja en usko, että Venäjä enää siitä luopuu. Putin ilmeisesti hamuaa sitä suurvalta asemaa mitä Neuvostoliitolla oli ja Mustanmeren laivaston tukikohta pitää olla Venäjän omalla maalla. Itä-Ukrainan tilanne on erittäin hankala ja Putinin on vaikea siitä rauhanomaisesti vetäytyäkkään menettämättä kasvojaan. EU:n pakotteilla ei ole mitään merkitystä ja niillä on turha Putinia painostaa. Enemmän ne aiheuttaa talousvaikeuksia EU:n sisällä. Jos tilanne pääsee täysimittaiseksisodaksi siitä tulee pitkä ja hankala sisällissota, joka voi helposti levitä myös muihin lähivaltioihin. Se jää vaan nähtäväksi mihin suuntaan tilanne kehittyy ehkei Putin itsekkään tiedä täysin tarkkaan mitä hän on haluamassa sotatoimillaan.

Moni pelkää sitä, että sota voisi levitä myös Suomeen, mutta minä en sitä usko, se olisi äärimmäisen epätodennäköistä. Minulla on siihen kolme perustelua. Ensiksi Venäjällä ei ole mitään syytä hyökätä Suomeen, meillä ei ole mitään mitä he haluaisivat. Ei kukaan aloita sotaa huvikseen, ei edes Putin. Hän ei pystyisi motivoimaan venäläisiä hyväksymään sotatoimia Suomea kohtaan, koska myös heille tulisi siitä miestappioita ja täysin turhasta. Toiseksi Suomen ja Venäjän väliset kauppasuhteet ovat myös Venäjälle tärkeitä eikä olisi mitään mieltä vaurioittaa niitäkin, kun Venäjän talous on muutenkin huonoissa kantimissa. Kolmanneksi Venäjällä on kokemusta hyökkäyksestä Suomeen ja se muistetaan, että se tuottaa suuret miestappiot. Suomi on kerran taistellut niin vakuuttavasti itsenäisyydestään ettei ole mitään epäselvyyttä, etteikö Suomi olisi vielä vähintään toisetkin satavuotta itsenäinen valtio. Nyt ei Suomi myöskään jäisi niin yksin, kuin talvisodassa, koska meillä on EU:n tuki ja jossain mielessä myös Naton tuki sitä kautta. Suomen koko puolustussysteemi on täysin yhteensopiva Naton kanssa ja yhteinen rintama voidaan luoda hetkessä, jos kriisitilanne tulee.

Ymmärrän oikein hyvin, että Balttian maat ovat peloissaan, koska heidän itsenäisyytensä on piikki lihassa Putinille. Putin on useampaan kertaa ilmoittanut puolustavansa venäläisten oikeuksia ovat he sitten missä maassa tahansa. Kaikissa Balttian maissa on suuri venäläinen vähemmistö. Balttian maat myös kohtelivat aika huonosti venäläisiä itsenäisyytensä alkuaikoina. Tietysti sen ymmärtää, että heillä oli tarve kostoon, mutta nyt se voidaan nostaa uudelleen esiin ja saada siitä syy konfliktiin. Balttian mailla on myös pitkä rantaviiva ja pääsy Itämerelle ja se olisi Venäjälle tarpeen. Sitä varten Stalin miehitti Balttian maat vuonna 1939 ja sama tarve on edelleen. Tallinnan vieressä on entinen Paldiskin ydinsukellusvenesatama mikä oli Neuvostoliitolle tärkeä satama, se olisi sitä myös Venäjälle. Toisaalta Balttian mailla on nyt Nato turvanaan ja ehkä venäläisetkin ymmärtävät, että sotiminen Natomaiden kanssa ei tuottaisi heille mitään hyvää.

Tilannetta on vaan seurattava päivä kerrallaan ja luen kyllä kaiken mitä asiasta kirjoitetaan. Uusi Gustav Hägglundin kirja Rauhan utopia selvensi monia maailman kriisipesäkkeiden syitä ja seurauksia sillä tavoin kirjoitettuna, että maallikkokin ne ymmärsi. Se kannattaa lukea, jos asia yhtään kiinnostaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti