lauantai 8. marraskuuta 2014

Uusia tuulia työelämässä

Olen taas ihan intoa piukassa.  Kerroinkin jo, että olen lupautunut mentoriksi eräälle erikoiskosmetologiopiskelijalle. Tapasin tämän Helin tällä viikolla ensimmäistä kertaa ja heti tuntui, että yhteistyömme varmasti onnistuu. Heli on jo lähes nelikymppinen pitkään työelämässä ollut aikuinen nainen ja varmaan kokemuksia löytyy jaettavaksi puolin ja toisin. Hän on koulutukseltaan parturi-kampaaja ja SKY-kosmetologi ja on jo tehnyt kumpaakin työtä useamman vuoden. Koko ajan hän on käynnyt lisäkursseja ja lähtee siis nyt opiskelemaan erikoiskosmetologiksi. Olen aina arvostanut jatkuvaa kouluttautumista ja se on ollut oman työelämäni motivaation lähde. Tällä hetkellä Heli toimii tuolinvuokralaisena eräässä hämeenlinnalaisessa yrityksessä.

Tämä mentor/actor työskentely on hyvin laaja käsite ja moni voi toimia mentorina nuoremmalleen edes ajattelematta sen olevan mentorointia. Itse olen toiminut aikaisemmin kahteen otteeseen mentorina aika vaativassa yrittäjyysprojektissa. Silloin Hämeenlinnan Uusyrityskeskus järjesti projektin jossa vanhempi, kokenut yrittäjä siirsi tietoa ja osaamista nuoremmalle. Siinä projektissa minut ja muut osallistujat testattiin työpsykologin taholta ja olimme testeissä pari päivää. Kamalin pelko oli, että mitä sitten jos työpsykologi sanoo kolmenkymmenen yrittäjävuoden jälkeen etten yhtään sovi yrittäjäksi. Onneksi sain ihan mieleisen yhteenvedon persoonastani ja nyt on ihan psykologikin testannut minut sopivaksi yrittäjyyteen, esimieheksi ja mentoriksi. Onneksi myös nämä kaksi yrittäjää joita mentoroin toimivat vieläkin ja yritykset voi hyvin. Toinen oli sisustusarkkitehti ja toisen ala oli ja on äärimmäisen vaikea. Hän on sairaanhoitaja ja terapeutti joka vetää huostaan otettujen lasten perhekotia.

Tästä Helin ja minun yhteistyöstä odotan hyvin paljon ja lähden siihen avoimin mielin. Haluan todella siirtää kokemustani toiselle ja toivon ettei toiset tee samoja virheitä, kuin minä olen tehnyt. Tiedän myös sen, että yleensä tuo mentorointi kääntyy siihen, että siitä saa melkeimpä enemmän, kuin antaa. Helillä on rankka rupeama edessä, kun perheellinen lähtee opiskelemaan työnohella vaativaa tutkintoa. Siinä katson minun roolini olevan tarpeen, kun häneltä alkaa voimat vähetä on minun velvollisuus tsempata häntä eteenpäin. Helin perheessä on myös kaksi kissaa, joka kertoi minulle heti, että olemme sopivia yhteistyöhön. Kerron tässä blogissa pitkin vuotta miten tämä projekti etenee.

1 kommentti:

  1. Anonyymi12:15

    Kuulostaa mukavalta, että jaksat aina innostua uusista asioista. Kysymykseni koskee kuitenkin tämän viikon Tähtitarjousta. Olen pari tuubia käyttänyt tätä Age Reversal Eye Complexia ja se oli huippuhyvä tuote. Nyt ei talous salli ostaa eri voidetta päiväksi, niin miten kauan nämä lahjaksi tulevat matkakoot riittää? Jos ostaisin nyt tämän tuotteen ja ensi kuussa Multivitamin Power Firmin päiväksi?

    VastaaPoista