keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Meille tulee näyteikkuna!

Olen taas ihan innoissani, kun saan keksiä jotain uutta ja löytää uusia ideoita. Olen varmaan monelle asiakkaalle kertonutkin, että nyt kun tuo Hämeenlinnan ydinkeskusta tyhjeni ja kaikki liikehuoneistot ovat autioita minulla olisi niihin idea. Kysyin jo marraskuun alkupuolella Kaupunkikeskusta ry:ltä ja muilta kaupungin päättäjiltä voisimmeko me yrittäjät joilla ei ole omaa näyteikkunaa somistaa tyhjät näyteikkunat jouluisiksi. Sen toki tiesin ettei idea juuri mitään tuottoa tuo yritykselleni, vaan pelkkää vaivaa ja lisätyötä. Olin kuitenkin suunnitellut kysyväni mukaan muutamia tuttuja yrittäjiä mitkä ajattelevat yhteistä etua eikä vaan omaansa. Minusta meidän kävelykatu olisi näyttänyt huomattavasti elävämmältä, jos edes näyteikkunat olisi kauniit. Olin siis valmis uhraamaan aikaa ja rahaakin kaupungin yhteisenedun nimissä.

Silloin tuohon ideaani suhtauduttiin hyvin välinpitämättömästi ja se ei herättänyt minkäänlaista innostusta. Asia vaikutti olevan ihan yhdentekevä näille päättäjille. Harmittelin sitä pitkään ja puhuin monelle tutulle asiakkaallekin miten nuivasti uusiin ideoihin suhtaudutaan. Kukaan ei edes kiittänyt, että viitsin ajatella koko kaupungin etua. Luulin, että idea oli aivan haudattu, koska joulu oli ja meni. Nyt pari viikkoa sitten kuulin, että näitä näyteikkunoita saakin nyt somistaa, mutta ehtona on se, että somistuksen pitää olla Sibelius aiheinen. Tiedoksi ulkopaikkakuntalaisille, että Hämeenlinnassa juhlitaan Sibeliuksen syntymän 150v.juhlaa. Minun mielestäni tätä Sibeliusaihetta on vatvottu yrittäjillekin niin paljon jo viime vuonna, että se alkaa jo tökkimään. Itse olen laittanut mielikuvitukseni liikkeelle ja olen suunnitellut firmalleni ihan hyvät Sibeliukseen liittyvät lehtimainokset. Ajattelin, että siinä olisi minun osuuteni tähän juhlavuoteen. Alunperinhän yrittäjille kerrottiin, että kaikki yritykset pitää somistaa ja sisustaa Sibeliushenkeen, kun Hämeenlinnaan tulee turisteja ja heidän myötä rahaa ihan kasapäin.

Lupauduin nyt kuitenkin mukaan tähän näyteikkunahankkeeseen, kun sen kerran olin jo innoissani ideoinut. Nyt minulle tuli taas oikea superidea, joka ei tuota varmaan, kuin työtä, haittaa ja harmia. Tosin Mari oli siihen suostuvainen, niin ei se ihan liian lennokas ollut. Ajattelin laittaa näyteikkunan otsikoksi Sibeliuksen perheen naiskauneuden tarina. Laitan ihonhoito-ohjeet Sibeliuksen anopille Elisabet Järnefeltille ja hänen vaimolleen Aino Sibeliukselle. Mielenkiintoinen sukulaisuus on se, että kaunottarina pidetyt Swanin sisarukset olivat kummankin veljen vaimoja. Sibeliuksen veli Christian Sibelius, joka oli Lapinlahden mielisairaalan psykiatri ja johtaja oli naimisissa Nelma Swanin kanssa. Aino Sibeliuksen kuuluisa taidemaalariveli Eero Järnefelt oli naimisissa Saimi Swanin kanssa. Näistä naisista saankin jo ihan kattavan naiseuden pääpiirteet, kun suunnittelen jokaiselle ihonhoito-ohjelman mielikuvitukseni mukaan. Pitää nyt vielä tutkia ja selvitellä löytyykö mistään mitään vinkkiä heidän ihonhoidostaan, mutta luulen, että suurimman osan saan keksiä itse. Sitten vaan Dermalogican ja Youngbloodin purkkeja ja purnukoita esiin, niin siitähän se muodostuu.

En siis alistu siihen, että joku määräys näyteikkunan aiheesta lannistaisi minut, tai saisi jäämään jutusta pois. Valitettavasti luulen, että harva yrittäjä viitsii nähdä näin paljon vaivaa täysin tuottamattoman asian eteen ja näyteikkunat jää edelleen tyhjilleen. Itse en usko, että jonkun näyteikkunan perusteella meille tulisi kuin pari asiakasta.

Miltäs ideani kuulostaa?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti