keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Sisäilmaongelmat aiheuttavat myös iho-ongelmia

Näin asiakkaallani ensimmäistä kertaa huonon sisäilman aiheuttamaa ihottumaa 1990-luvun lopulla. Voi olla, että sitä oli ollut myös aiemmin, mutta siitä ei vielä tiedetty. Parikymmentävuotta sitten sisäilmaongelmia pidettiin vähän höpöhöpöjuttuina.

Ensimmäisessä epäilyssäni syynä oli se, että kaksi saman koulun opettajaa ja pitkäaikaista asiakastani alkoivat oireilla ihollaan. Kummallekin tuli silmäluomiin punoittavaa ja kutisevaa ihottumaa. Se oli ihan samanlaista, kun atooppisen ihon silmäluomi-ihottuma. Kumpikaan heistä ei ollut atoopikko ja en oikein osannut selittää ihottumaa millään. Työterveyslääkäri oli selittänyt asian vaihdevuosi-iän ihon kuivuutena. Kesällä ihottuma häipyi, mutta oli marras-joulukuussa taas takaisin ja niinhän tekee atooppinenkin ihottuma. Työpaikalla kuulemma oli flunssaa ja astmaoireita joka toisella. Kumpikin hakeutui uuteen työhön ja ihottumat meni ohitse. En ehkä olisi koko tarinaa muistanut ellei Hämeen Sanomissa olisi ollut monta juttua tuon koulurakennuksen sisäilmaongelmista ja nyt se on purettu pois. Näin monen vuoden jälkeen tavallaan tuli varmistus, että kyllä heilläkin oli taisi olla kyse sisäilmanongelmista. Onneksi kumpikin pääsi ihottumasta ja ongelmasta eroon ettei tullut mitään pysyvää sairautta.

Näen pari kertaa vuodessa ihottumia mitä epäilen sisäilmaongelmien aiheuttamiksi. Helpommin ne tulevat jo ennestään atooppiselle ja allergiselle ihmiselle. Niistä on oikeastaan vaikea sanoa mitään varmaa ennen, kuin ihminen vaihtaa työtilaa ja sitten iho paranee. Kasvohoidot ja kosmetiikka ei juurikaan vaikuta näihin iho-ongelmiin. Ne eivät tee pahaakaan, mutta eivät myöskään paranna. Tietysti ihoa kannattaa hoitaa, että kokonaisuus pysyy hyvässä kunnossa. Parhaiksi olen huomannut herkän ihon Ultra Calming hoitolinjan. Helpoimmat silmänympärysihottumat ovat parantuneet Ultra Calming Eye Serum (85€) ja Multivitamin Power Firm (70€) yhdistelmällä. Ensin laitetaan tuo nestemäinen Ultra Calming Eye Serum alle ja sen päälle voide. Hätäapuna toimii antihistamiinit ihan samoin, kun allergisissakin ihottumissa. Jos kutina on kova, niin suunkautta otettava Zyrtec helpottaa ja mieto reseptivapaa hydrokortisoni. Tietysti asiasta pitää puhua työterveyslääkärin kanssa, että asia hoidettaisiin ennen vakavampia sairauksia.

4 kommenttia:

  1. Anonyymi17:00

    Tulin teille kasvohoitoon ensimmäistä kertaa parivuotta sitten ja minulla oli homealtistuksesta johtunut ihottuma. Sitä en vaan silloin tiennyt ja hain syytä kosmetiikasta ja allergiasta. Näin jälkeenpäin, kun työpaikkamme on siirretty toiseen rakennukseen huonon sisäilman vuoksi osaan jo eritellä mitä oikein tapahtui. Kasvohoidot ja Dermalogican kotiaineet jotenkin vahvistivat naaman ihoa ja se tuli selvästi paremmaksi niiden myötä. Oikeastaan ihon ongelmat lähes parani hoidon myötä, mutta hengitysoireet paheni. Omasta mielestäni tein hyvän ratkaisun, kun hakeuduin kosmetologille ja suosittelen sitä muillekin, koska kaikki eivät voi työpaikkaa vaihtaa.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi17:50

    Minua on kiusanneet pigmenttiläiskät monta vuotta ja taas ne paheni hiihtoloman Kanarianreissulla. Ostin noin kolme viikkoa sitten dermalogican uudet pigmenttituotteet. Rasiassa oli yövoide, päivävoide ja seerumi, jotka riittää kuukauden. Tuotteet oli ehdottomasti parhaat mitä ole kokeillut. Dermalogican vanhatkin aineet toimi hyvin, mutta nyt läiskät ovat puolet vaaleammat, kun kolmeviikkoa sitten.
    Olen ikionnellinen, kun nyt meikkivoiteella saan ihoni tasaiseksi. Muidenkin kannattaa kokeilla ja paketti maksoi vaan 66€.

    Riina 38 v.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi22:36

    Silmäluomeni ovat kirvelleet, hilseilleet ja punoittaneet melkein vuoden verran. Ainoastaan yli viikon lomalla ne paranevat ja työkavereilla on nuhaa ja yskää jatkuvasti. Työterveyslääkäri syyttää vaihdevuosi-iän ohentunutta ihoa ja suosittelee hormonikorvaushoitoa.
    Ultra Calming Eye Serum auttaa niihin parhaiten. Lääkärin antama kortisonivoide lisää hilseilyä ja punoitusta. Laitan iltaisin ultra calming serumia ainakin kolmeen kertaan ja luomet ovat aamulla paremmat.

    VastaaPoista
  4. Minä olen tämän huomannut. Meillä on itseasiassa todella huono sisäilma. Kuitenkin nyt olemme puhuneet, että hankimme rakennusterveysasiantuntijan. Ehkäpä sen avulla saamme selville, mikä asunnossa on vikana. https://www.suomensisailmatutkimus.fi/rakennusterveysasiantuntijanpalvelut/

    VastaaPoista