torstai 11. kesäkuuta 2015

Varo tuulen ahavoittavaa vaikutusta

Tämä kevät on ollut poikkeuksellisen tuulinen ja aika kylmäkin. Ensimmäistä kertaa työelämäni aikana näen asiakkaiden ihossa tuulen ahavoittavaa vaikutusta. Merenrannan asujilla on muodostunut ihon kuollutsolukerros paksummaksi, ettei tuuli vaurioita alempia kudoksia. Tanskalaisilla se näkyy selvemmin ja Ahvenanmaalla olen pistänyt sen merkille. Meillä sisämaassa en ole tätä ennen nähnyt miten paljon tuuli voi kuivattaa ja ohentaa ihoa. Merenrannassa eläville ihoon tulee oma suojakerros rasituksen myötä, mutta meillä sitä ei ole.

Tämän kevään tuuli on saanut hiekat lentämään ja sekin hioo ihoa liikaa. Samalla tuuli on todella kylmää, kun se osuu ihonpintaan. Ilman lämpötila on ollut noin viisitoista, niin tuulen osuessa ihoon se voi olla ihan nolla asteista ja se on kova koittelemus ihon pintaverisuonille. Couperosaa syntyy nyt eniten ja ruusufinni puhkeaa myös sään vaikutuksista. Tuuli tekee myös yleisen kuivattavan vaikutuksen, joten kosteuttaa pitää samalla tavoin, kuin talvikuukausina. Ihon suojaaminen on paras konsti ennalta ehkäistä ilmaston haittavaikutuksia. Meikki on helpoin ja paras suoja, koska se suojaa mekaaniselta hankaukselta ja auringolta. Aurinkoakin saa nyt salakalavasti liikaa, koska viileässä tuulessa ei säteilyä huomaa.

Samat hoitoaineet pätee tässäkin tilanteessa, kun pakkasessakin. SkinPerfect Primer sk 30 (77€) on oikein hyvä suoja ellei halua meikkiä käyttää. Toinen hyvä suojaava tuote on Barrier Repair (62€), joka sulaa ihon rakenteeseen ja tekee hyvän suojapinnan. Barrier Repairia kannattaa laittaa myös yöksi, koska se vahvistaa ihon pintaa ja parantaa ihon suojamekanismeja. Nyt ei muutenkaan kannata heittäytyä kevyelle kesähoidolle, koska iho tarvitsee nyt ihan yhtä paljon hoitoa, kuin talvellakin. Sellaiset asiakkaat, jotka ei käy säännöllisesti hoidoissa voisivat nyt varata Nanolift hoidon (118€), tai Kosteuttavan kasvohoidon (87€). Jo yhdelläkin hoidolla saa parannettua ihon vahvuutta ja lisättyä enemmän kosteutta, kuin kotihoidossa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti