lauantai 4. heinäkuuta 2015

Kolme lehtijuttua yhtäaikaa!

Toimittajat ovat ihan hämmästyttävän kiinnostuneita blogistani ja haastattelupyyntöjä tulee yhtenään. Se on tietysti tosi kiva, että muitakin, kun helsinkiläisiä kosmetologeja kuullaan. Olen todella ilahtunut näistä jutuista ja toistaiseksi niitä ei ole tullut liikaa. Tällä hetkellä haastatteluni löytyy Senioriterveyslehdestä, Oma Sauna lehdestä ja IltaSanomien Mökkiliitteestä. Myös seuraavaan Kauneus ja Terveys lehteen on tehty haastattelu.

Yleensä nämä juttupyynnöt tulee tosi pikaisella aikataululla. Melkeimpä ilmoitetaan edellispäivänä, että huomenaamulla pitää olla lehti painossa. Isommat lehdet esimerkiksi Kauneus ja Terveys tekee puhelin haastattelun ja kysyvät etukäteen mihin aikaan he voivat soittaa. Pienemmät julkaisut laittavat joko kysymyslistan, tai pyytävät suoraan juttua määrätystä aiheesta. Siinä minä tavallaan teen toimittajan työn ja he laittavat nimensä alle. Nyt olen päättänyt, että ellei tällaisesta jutusta edes viitsitä kiittää minua en enää sellaisille halua mitään tehdä. Sitä pidän ihan minun hyväksi käyttönä, mutta näihinkin juttupyyntöihin olen törmännyt. Olen kyllä saanut ihan fiksuja ja kohteliaitakin pyyntöjä, että viitsitkö kirjoittaa tästä aiheesta. Erään toimittajan kanssa kävin tiukan puhelin keskustelun, kun hän kysyi ammattinimikettäni. Kerroin sen olevan SKY-kosmetologi, mutta hän sanoi ettei sellaista ammattia olekkaan. Kyse oli keski-ikäisestä naisesta ja hän sanoi ettei ole koskaan kuullutkaan mistään SKY-kosmetologista. Valistin häntä, että nike on ollut käytössä lähes viisikymmentävuotta ja minäkin olen käyttänyt sitä kolmekymmentäviisivuotta. Hän ei olisi oikein suostunut laittamaan sellaista ammattia minulle, vaan halusi kirjoittaa pelkkä kosmetologi. Siinä olin tiukkana ettei hän voi minulle tehdä arvon alennusta. Olin aivan ihmeissäni miten, joku on edes välttynyt näkemästä SKY-kosmetologi nimitystä.

En olisi ikinä menneinä vuosina voinut uskoa, että kirjoitukseni nousee näin suureen arvoon. Onneksi pidän kirjoittamisesta todella paljon eikä se tunnu ollenkaan rasitukselta. Blogijutuista on tullut ihan elämäntapa. En enää tiedä kumpi niistä hyötyy enemmän minä, vai lukija. Suurimman osan jutuista teen iltaisin sängyssä ennen, kuin alan lukemaan kirjoja. Tyhjennän siinä jollain tapaa aivoni päivän töistä ja rentoudun nukkumaan. En ollenkaan koe sitä työksi, vaikka kyse on työasioista. Juttuaiheita on mielessäni, vaikka kuinka monta ja en ole onneksi törmännyt siihen etten tietäisi mitä kirjoittaisin. Kertokaa missä kaikkialla olette juttujani nähnyt, koska en aina itsekään niitä löydä ja tiedä. Blogistani saa lainata juttuja, mutta toivoisin, että kerrotte siitä minulle ja ilmoitatte myös jutun yhteydessä, että kirjoitus on minun.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti