maanantai 24. elokuuta 2015

Dermalogican kuorinta-aineilla ei voi kuoria liikaa

Vakioasiakkailla on jo kuorinta-aineiden käyttö aika hyvin hallussa ja he ovat nähneet jo omalla ihollaan tulokset säännöllisestä kuorinnasta. Uusien asiakkaiden kanssa ennakkoluulot kuorinnoista tulee aina keskusteluun. Yleensä yhden hoitokerran aikana en edes pysty perustelemaan kuorinta-aineen käyttöä tarpeeksi hyvin. Menee useampi hoitokerta ennen kuin ihminen luopuu vuosia sitten syntyneestä mielikuvasta. Sekin on aina kerrottava, että puhun vain Dermalogican kuorinta-aineista ja tiedän niiden hyvät vaikutukset.

Sitten kun kuorinta-aine ostetaan seuraava pelko on, että sitä käytetään liikaa. Kahden, tai useamman kuorivia raaka-aineita sisältävän hoitotuotteen käyttö on pitkän ajan tulos. Suurimmat pelot ovat, että iho kuivuu, tai ohentuu liikaa. Moni kokee puhtaan ja napakan kuorinnan jälkeisen tunteen ihollaan kuivuudeksi ja kiristelyksi. Tietysti, jos mitään hoitoainetta ei kuorinnan jälkeen laiteta niin taatusti iho kuivuu ja kiristelee. Kaikki hoitoaineet vaikuttavat ainakin tuplasti paremmin, jos iho on ensin kuorittu. Parhaseen tulokseen kuorivilla aineilla pääsee, kun niitä on käytössä erilaisia ja eri ihokerroksiin vaikuttavia. Daily Microfoliant (72€) on yleisin käytössä oleva kuorinta ja sitä voi käyttää joka päivä näin kesäaikaan. Se irroittaa ainoastaan täysin kuolleen solukon riisientsyymin sulattavalla vaikutuksella.

Iholta poistuu miljoonia kuolleita soluja joka päivä. Sitä voisi verrata hiusten ja kynsien kasvuun, koska nekin kasvaa päivittäin. Noin viidessä viikossa hiukset ovat kasvaneet sen verran, että leikkauksen malli on poissa ja hiusten pituus alkaa harmittamaan. Samoin käy iholla senkin kaikki kerrokset ehtii uudistumaan noin viidessä viikossa ja ellei kuollutta solukkoa yhtään irtoaisi iholla olisi parin kolmen millin kerros hilsettä. Tämä kuollut solukko kerros myös hidastaa uuden solukon syntymistä, koska uusi solu syntyy vasta edessä olevan kuolleen solun irrottua. Ilman säännöllistä kuorintaa kuollutsolukerros paksunee ja eläväsolukerros ohenee. Poistamalla kuorinta-aineella kuolleet solut estää ihon elävän kerroksen ohentumista.

Daily Microfoliantin lisäksi pitää käyttää myös toisenlailla vaikuttavaa kuorintaa pari kertaa viikossa ja tähän suosittelen Multivitamin Thermofoliantia joka on NYT TARJOUKSESSA 68€ (82€) ja saat lahjaksi matkakoot Skin Renewal Booster tehotipasta ja Skin Resurfacing Cleanser puhdistusmaidosta. Multivitamin Thermofoliant irroittaa nekin solut, jotka ovat vielä alapinnaltaan kiinni edellisessä solukerroksessa. Näin seuraavaksi käytettävät hoitoaineet imeytyvät heti elävään ihokerrokseen. Daily Microfoliantin sisarustuote Daily Resurfacer (113€) jota nimitän yli nelikymppisen salaiseksi aseeksi on kuorivuudeltaan hyvin mieto ja irroittaa, vaan ne solut jotka päivän mittaan putoaisivat muutenkin. Sen takia meikki pysyy Daily Resurfacer hoitotassun jälkeen todella hyvin, koska hilseilyä ei synny päivän mittaan. Daily Resurfacer kiinteyttää ja kosteuttaa samalla ja saa ihon näyttämään todella raikkaalta ja kiinteältä.

Näiden kolmen eri kuorinnan käyttö ei tule juurikaan kalliimmaksi, kuin yhden käyttö. Niitähän ei käytetä samalla kertaa ja kun yhtä käytetään toiset säästyy. Yksi pakkaus kestää siis huomattavasti pidempään. 

2 kommenttia:

  1. kati10:46

    Hei! Kävin eilen kosmetologilla dermalogican kasvohoidossa ja kosmetologi poisti hoidon yhteydessä myös mustapäitä mekaanisesti. Nyt kasvoni ovat kauttaaltaan pienillä haavoilla noista kohdin mistä mustapäät on poistettu. Onko tämä normaalia?

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa kyllä hiukan erikoiselta. Joillakin kosmetologeilla on vielä tapana tehdä hyvin voimallinen mekaaninen mustapäiden poisto, jota itse en tee enää juuri ollenkaan. Normaalisti voimakkaankin puristelun jälkeen iho rauhoittuu jo yön aikana seuraavaksi päiväksi. Eikä jäljet ole mitään haavoja ja lähinnä punoittavia näppyjä. Missään tapauksessa tämä ei ole Dermalogican konseptin mukaista. Elllei iho rauhoitu täysin parissa päivässä käy juttelemassa kosmetologin kanssa mitä on tapahtunut.

    Inkeri

    VastaaPoista