perjantai 7. elokuuta 2015

Matkalla huitsin Nevadaan!

Huomena lauantaina on vihdoinkin lähtö tähän kauan odotettuun maailmankongressiin. Sehän on Nevadan osavaltiossa LasVegasissa. Kone lähtee lauantaina iltapäivällä suoraan Chicagoon jossa on vaihto ja vielä muutaman tunnin lento LasVegasiin. Perillä olemme paikallista aikaa vielä lauantain puolella hiukan ennen puoltayötä. Helpottaa huomattavasti, että on heti nukkumaan meno aika, kun pääsemme perille. Joskus olemme olleet perillä aikaisin aamulla ja piti selvitä koko päivä muutaman tunnin lentokoneunilla. Nyt on vielä sunnuntai aikaa toipua pitkästä lennosta ja katsella hiukan ympärilleen.

Kongressi alkaa heti maanantaiaamuna kello 9.30 ja jatkuu viiteen saakka. Maanantai-iltana on vielä tervetulotilaisuus missä pääsee verkostoitumaan muiden kosmetologien kanssa. Tiistaina ja keskiviikkona kongressi vielä jatkuu ja kumpikin on kahdeksan tunnin päivät. Keskiviikko iltana meillä on päättäjäisjuhla mikä ei nyt ole iltapukujuhla, vaan pukeutumisohje oli cocktailasu. Torstaina  teemme retken Grand Canyoniin ja perjantaina lähdemme aikaisin aamulla takaisin Suomeen. Kotona olemme lauantaiaamuna ja onneksi saamme levätä vielä viikonlopun. Kongressin ohjelmaa ei ole paljastettu etukäteen, mutta Dermalogicalla on oma app tätä kongressia varten. Sieltä näkee ketkä kaikki ovat luennoitsijoina. Ihan uutena juttuna luentosalin aulassa on myytävänä koruja yms. Dermalogica on ollut erittäin aktiivinen naistenpankki eli Fite-toiminnassa ja lainannut rahat sadoille kehitysmaiden naisille yrityksen perustamista varten. Nyt kongressissa on myyntipöytiä HIV-positiivisillä afrikkalaisilla naisilla, joiden yritys tekee koruja, huiveja, laukkuja ja muuta pientä. Arvostan kovasti Dermalogican toimintaa vähäosaisten naisten auttamiseksi. Minulle se on tärkeä viesti Dermalogican arvomaailmasta.

Ajattelin viedä näytille myös hämeenlinnalaista naisyrittäjyyttä. Minulla on pieni yllätyslahja viemisinä pääjohtaja Janelle ja Suomen maahantuonnin omistajille. Hämeenlinnassa on mielenkiintoinen firma nimeltä RentoDesing, joka tekee kierrätyspaperista käsilaukkuja. Minä kokosin vanhat Dermalogican esitteet ja he tekevät niistä minulle ja Marille käsilaukut ja muille vien meikkipussit. Toivottavasti muutkin innostuu näistä laukuista ja RentoDesingin naiset saisivat lisää töitä.

Tiedän, että tuleva viikko on niin hektinen ettei pää tahdo mukana pysyä. Yritän kuitenkin kirjoittaa sieltä edes pari blogijuttua ja laitan valokuvia Facebooksivuillemme, sekä Twitteriin. Saa nähdä ehdimmekö edes mitään kauppoja katsella, kun olisi kiva nähdä millaista muotia Las Vegasissa myydään. Kai jossain pelipaikassakin pitää piipahtaa, kun sinne asti menee, vaikka pelaaminen ei minua ja Maria kiinnosta ollenkaan.

Vielä tietoa näistä blogijutuista. Yritän kirjoittaa mahdollisimman paljon tuolla LasVegasissa, mutta yleensä päivät ovat niin hektisiä ettei kaikkea ehdi. Siksi olenkin kirjoittanut etukäteen juttuja ihonhoidosta, jotka julkaistaan ajastuksella. Mainitsen jutun alussa, jos se on ihan uutta asiaa ja kirjoitettu kongressissa. Kuitenkin joka aamu tulee uusi teksti, niin kuin yleensäkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti