maanantai 28. syyskuuta 2015

Pimeässä kaupassa loistaa uusi Sheer Tint sk 20!

Supersuosittu Pimeän kaupan ilta on perjantaina 2.10-15. Se on Hämeenlinnan keskustan suosituin tapahtuma ja ihmisiä on liikkeellä moninkertainen määrä normaaliin perjantaihin verrattuna. Me osallistumme tapahtumaan viidettä kertaa ja hoitola on auki kello 21.00 saakka. Viimeksi kokeilimme aukioloa kello 22.00 saakka, mutta se viimeinen tunti oli lähes turha. Nyt lopetamme kasvohoitotyöt kello 15.00 ja olemme valmiina palvelemaan ostoksilla kävijöitä.

Vielä en paljasta kaikkia tarjouksiamme, mutta lupaan, että ne ovat todella hyviä. Samat edut löytyy myös verkkokaupastamme. Olen nostanut meikit nyt enemmän esiin, koska olen huolestunut yli viisikymppisten meikkauksesta. Olenkin siitä kirjoittanut kesän aikana muutamaan kertaan ja nyt kannattaisi tehdä inventaario omassa meikkipussissa. Pimeän kaupan myyntiin tulee kiva Youngblood in meikkiyhdistelmä mikä on tarkoitettu myös jo hiukan vanhemmalle naiselle. Hintaneuvottelu on vielä kesken, mutta yritän saada sille mahdollisimman edullisen hinnan.

Dermalogican Sheer Tint sk 20 (75€) värillinen päivävoide on nyt uudistuneena myynnissä. Sain ne viime perjantaina hyllyyn ja niitä voitte tulla hetikin katsomaan. Uusi Sheer Tint on oikeastaan vanhan Sheer Tintin ja Cover Tint meikkivoiteen välimuoto. Yhdessä tuotteessa on nyt yhdistettynä kahden tuotteen parhaat puolet. Sheer Tint sk 20 on nyt entistä kosteuttavampi ja Dermalogica on tarkoittanut, että se riittää yksinäänkin kosteusvoiteeksi. Kesäaikaan se riittääkin, mutta ei meidän talvessa. Suosittelen sen alle lokakuusta huhtikuulle kosteusvoiteen, tai tehotipan. Erinomainen on meikinpohjustusaine SkinPerfect Primer sk 30 tämän Sheer Tintin alle. Sillä yhdistelmällä iho kestää pakkastakin jo aika hyvin. Uusi Sheer Tint on hoitavuuden lisäksi hiukan peittävämpi. Värisävyt ovat hyvin luonnollisia ja niistä ei jää mitään rajoja, mutta siitä huolimatta voide peittää ihon epätasaisuudet. Uskon, että tästä tulee yksi Dermalogican suosikkituotteista. Värisävyjä on kolme light, medium ja dark.

Pimeän kaupan iltana saa taas yli 100€ ostoksesta Dermalogican tuotepakkauksen matkakokoina, jonka arvo on 62€. Pakkauksessa on Daily Microfoliant jauhekuorinta, Multivitamin Power Recovery Masque vitamiininaamio ja Intensive Eye Repair silmänympärysvoide. Viimeistään keskiviikkona julkaisen kaikki edut mitä perjantaina on. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti