torstai 12. marraskuuta 2015

Ihottumat ja ikääntyminen

Hormonitoiminta sanelee todella paljon ihmisen muun elinten toimintaa ja varsinkin naisilla estrogeeni on kaikessa mukana. Estrogeeni alkaa vähentyä noin 36-vuotiaana ja ihossa estrogeeni vähentyminen alkaa näkyä noin 42-vuotiaana. Estrogeenin vähentyminen ohentaa ihoa, herkistää sitä ja aiheuttaa kuivuutta.

Oikein valitut kasvohoidot ja kotihoitotuotteet hidastavat estrogeenin vähenemisen vaikutuksia ja auttavat ihoa pysymään joustavana ja normaalipaksuisena. Ohentunut ja kuiva iho on alttiimpi erilaisille ärsykkeille ja tartunnoille. Nainen jonka iho ei ole koskaan ollut ongelmallinen saattaa viidenkympintienoilla oireilla monilla tavoin. Ihon normaali bakteerikanta muuttuu myös iän myötä ja iho on huomattavasti herkempi tulehduksille ja tartunnoille. Uimahalleista ja muista kosteista paikoista tarttuvat jalka-ja kynsisienet iskee huomattavasti helpommin vaihdevuosi-iässä. Iho myös tulehtuu pikkuraapamista, tai hankauksista ihan eri tavalla, kuin ennen. Ihon oma bakteerikanta ei enää suojaakaan tulehduksilta, niin hyvin kuin ennen. Tämä kannattaa huomioida ja desinfioida ihoa enemmän, kuin ennen.

Nuorempana tavallinen kuiva iho, voi muuttua vaihdevuosien myötä atooppisen kuivaksi, tai lapsena ollut taiveihottuma alkaa vaivata uudelleen. Tähän ei ole muuta ennalta ehkäisyä, kuin ihon suojaaminen ja kosteuttaminen. En suosittelisi mitään hormonikorvaushoitoa pelkästään ihon vuoksi, mutta jos jostain muista syistä gynekologi päätyy hormonihoitoon se auttaa myös ihoa pysymään joustavampana. Nämä ihomuutokset kannattaa tiedostaa ja jo ennalta ehkäistä ihon kuivumista ja ohentumista. Meille tulee aina silloin tällöin uusi asiakas jonka iho on rutikuiva ja punaisilla hilseläiskillä. Asiakkaan on lähes mahdoton käsittää, että hänen ihonsa ei pysy enää kunnossa samoilla keinoilla, kuin kolmekymppisenä. Tämä kuivuminen tapahtuu aivan kaikilla, mutta jo ennestään kuiva ihoiset voivat saada kutisevan ihottuman estrogeenin vähentymisen aiheuttamasta lisäkuivuudesta ja ihon ohentumisesta.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi15:36

    Hei! Osaatko neuvoa mikä auttaisi omaan iho-ongelmaani.Olen 45 vuotias mies ja ongelma on ilmeisesti talirauhasten tulehtuminen,eli aknen muodostuminen kasvoille ja etenkin alueelle jossa hiukset kasvavat.Osaisitko neuvoa jotain tuotetta joka ehkäisisi tätä ongelmaa? T:Jorma

    VastaaPoista
  2. Dermalogican Medibac hoitolinja on tarkoittu aikuisiänacnen hoitoon. Tehokas ihon puhdistusgeeli on Clearing Skin Wash. Overnight Clearing Gel (68€)on yöksi tarkoitettu tulehduksia vähentävä ja talineritystä rauhoittava hoitoaine. Paikallisesti yksittäisten finnien päälle kannattaa käyttää Breakout Control (75€) paikallishoitoainetta.

    Ellet ole aikaisemmin käynyt ihotautilääkärillä olisi hyvä selvittää onko kyseessä taliköhnä tms.joka vaatii lääkehoitoa.

    Inkeri

    VastaaPoista