keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Youngbloodin meikit esillä Finezzassa,

Ensi viikonloppuna on Hämeenlinnassa joulunavaus. Meidänkin pitäisi alkaa somistamaan hoitolaa joulukuntoon, niin kuin muutkin keskustan yritykset. Nyt ei vaan joulumieltä oikein löydy, onkohan se tämä säätila mikä vie joulufiiliksen täysin pois. Yleensä kyllä tykkään joulun laittamisesta ja rakastan kiiltävää joulusälää.

Sunnuntaina 22.11-15 Finezzan omistaja Ulla Mäntymäki pitää vaateliikkeensä auki kello 12-16. Minä menen paikanpäälle Youngbloodin meikkituotteiden kanssa ja neuvon meikkivärien valinnassa. Mukaan otan myös Dermalogican uutuustuotteen Overnight Retinol Repairin (148€) joten uutuusvoiteesta kiinnostuneet voivat tulla tutustumaan siihen vaateostosten lomassa. Nyt on hyvä tilaisuus hankkia uuteen vaatteeseen sopivat meikit. Itseäni kiusaa usein, että pusero voi olla uusinta muotiväriä, mutta huulipuna on ollut sama vuosikausia. Samoin näyttävän juhlavaatteen kanssa vaatimaton arkimeikki ei näytä hyvältä.

Mineraalimeikkien myötä on tullut paljon uusia meikkituotteita ja meikkien käyttötavat muuttuvat. Nuoret naiset ehtii seurata uutuusmeikkejä monesta kanavasta ja he tuntevat ja tietävät kaikki uudet jipot. Me entiset nuoret naiset emme välttämättä viitsi käyttää aikaa uusien meikkilaatujen tutkimiseen, vaan parempi on hankkia neuvot alan ammattilaiselta. Tätä ammattitaitoani olen tarjoamassa sunnuntaina Finezzassa. Tiedän suurin piirtein mitä viisikymppinen nainen viitsii meikkinsä eteen tehdä. Ei kannata hankkia mitään ihmekikkailuja, kun ei niitä kotona kuitenkaan viitsi käyttää. Viime vuosina on kuitenkin tullut paljon uuden tyyppisiä meikkejä, jotka helpottavat aamutoimia huomattavasti.

Dermalogican SkinPerfect Primer (77€) on aivan ehdoton tuote meikinpohjustukseen. Sitten YB:n jauhemainen mineraalimeikki on meidän suursuosikki, mutta on vielä paljon naisia jotka eivät ole sitä kokeilleet. Tulkaa sunnuntaina 22.11 Finezzaan ja tuotaa ystävännekin mukana. Me Ullan kanssa etsimme teille uudistuneen ulkomuodon. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti