sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Katso äitiäsi niin näet itsesi kahdenkymmenenvuoden päästä

Yhä useammin, kun katson peiliin siellä vilahtaa äitini, joskus näen jopa äidinäidin. Lapsena ja nuorena olen ollut aivan isäni näköinen enkä koskaan ajatellut, että minussa on jotain samaa, kuin äidissäni. Vanhemmiten alan kuitenkin muistuttaa äitiäni.

Moni asia ihmisessä on periytyvää ja ne vaikuttavat myös ulkonäköön. Ihonhoitotavat ja suhtautuminen ulkonäköön ja itsensä hoitamiseen on jo kotoa opittua ja yleensä tyttäret ottaa mallia äidistään. Hormonitoiminta sanelee naisen elimistössä, niin paljon ja vanhenemiseen liittyy estrogeenin väheneminen oleellisesti, että sen takia tytär muistuttaa vanhenemisessaan äitiä, eikä isää.   Ihotyyppi on hyvin periytyvä ja eri iholaadut vanhenee erilailla. Ihon hoidolla pystytään paljon hidastamaan ihon vanhenemista. UV-säteily on pahin ihon vanhenemisen aiheuttaja ja mitä ohuempi ja kuivempi iho sitä enemmän aurinko sitä vaurioittaa. Jos näet äitisi kasvoissa pigmenttiläiskiä ja epätasaista ihon väriä se on myös sinun tulevaisuutesi, jos olet ulkona ilman UV-suojaa.

Paksu ja rasvainen iho ei rypisty niin helposti, kuin kuiva ja ohut iho. Neli-viisikymppisen äidin rypyistä näet miten ryppyiseltä oma ihosi näyttää siinä iässä. Uskoisin, että nämä mielikuvat saa tehostamaan omaa ihon hoitoa. Kasvojen luusto vaikuttaa myös siihen miten vanheneminen näkyy kasvoissa ja sille ei voi, kuin kirurgi tehdä muutoksia. Silmäpussit ovat yleensä ensimmäinen veltostuva kohta kasvoissa ja joku luuston ja silmäkuopan malli tuo pussit voimakkaasti esiin. Yläluomi voi veltostuesaan valua silmän näkökentän päälle ja silloin se petää ehdottomasti leikata. Jos äidilläsi on näitä ongelmia, niin oletettavasti ne ovat myöhemmin sinullakin.

Suurta hallaa iholle tekee väärin opitut ihonhoitotavat, tai hoitamattomuus. Itsensä hoitaminen lähtee perheen sisäisistä käsityksistä ja kulttuurista. Joissakin perheissä pidetään kosmetologin palveluja ihan pöyristyttävänä rahan tuhlauksena ja itsensä hoitamiseen ei kotona tule mitään mallia. Tämä ulkonäköön ja omaan naisellisuuteensa suhtautuminen menee äidiltä tyttärelle. Jos äiti väheksyy ja kauhistelee omaa ulkonäköään jatkuvasti se helposti saa lapsenkin oppimaan samat tavat. Sellainen väheksymisen kierre pitäisi pystyä katkaisemaan ja jättää omat lapsuuden kokemukset taakseen. Harvaa viisikymppistä on 60-luvun lapsuudessa mitenkään kehuttu ja kannustettu hoitamaan itseään ja arvostamaan omaa yksilöllisyyttään ja ulkonäköään. Me emme saisi viedä tätä huonoa mallia eteenpäin, vaan nykytytöille pitäisi antaa hyvä itsetunto myös ulkonäön suhteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti