torstai 31. maaliskuuta 2016

Lääkeaineet voivat aiheuttaa ihoreaktioita

Sattumalta tämän talven aikana on useampi asiakas kertonut saaneensa ihoreaktion lääkeaineesta johtuen. Jotkut ovat reagoineet auringon kanssa yhdessä tai sitten on tullut allerginen ihottuma. En usko, että nämä lääkeyliherkkyydet olisi lisääntyneet, mutta uv-säteily voi olla sen verran voimakkaampaa, että se aiheuttaa entistä nopeammin ongelmia.

Suurin osa ongelmista ovat tulleet antibiooteista. Näin flussaiseen aikaan ihmisillä on erilaisia tulehduksia mihin annetaan antibiootteja. Ihan liian vähän lääkäri, tai apteekki muistuttaa tästä auringon ja lääkkeen yhteisvaikutuksesta. Kyllähän se lukee selosteessa, mutta kaikki ei sitä lue, tai ei tiedosta, että se koskee myös häntä. Eräs asiakkaani oli Kanarialla antibioottikuurin aikana ja heti ensimmäisenä päivänä iho paloi aivan punaiseksi. Onneksi kasvoille ei tullut suurta vauriota, mutta vartalo hilselee ja kutisee vielä parin kuukauden jälkeenkin. Hän oli onneksi mennyt heti paikalliselle lääkärille ja sai sieltä ohjeita ja apua. Tässä on myös ristiriitaa miten paljon aurinkovoiteet suojaa tällaiselta reaktiolta. Olen puhunut siitä useamman lääkärin kanssa ja osa sanoo ettei aurinkovoidekaan suojaa silloin, kun lääke lisää altistusta auringolle. Yritän vielä selvitellä asiaa lisää, mutta parasta olisi pysyä pois auringosta silloin, kun syö lääkettä jossa on merkintä aurinkoreaktioista.

Toinen vakioasiakkaani oli saanut Lapin hiihtoreissulla kasvoilleen liikaa aurinkoa myös antibioottikuurin takia. Hän kyllä tiesi tästä uv-säteilylle herkistävästä vaikutuksesta, mutta ei tullut ajatelleeksi, että säteilyä on niin paljon Lapissakin. Tämä on hyvä muistaa, että pilvisenäkin päivänä iho voi palaa ja varsinkin talvella, kun säteily heijastuu vielä lumestakin. Hänen tapauksessaan tuo herkistyminen tuli, vaan yhtenä päivänä, kun hän onneksi keksi mistä oli kysymys. Kasvoille tuli vaan lievää hilseilyä ja onneksi hänellä oli mukana Multivitamin Power Recovery Masque (69€). Näissä kahdessa tapauksessa kerron vaan ns.kosmeettisista haitoista, mutta palaminen aikusellakin saattaa lisätä ihosyöpäriskiä.

Yleensä voimakkaan allergisen reaktion jälkeen iho kuivuu ja ärsyyntyy näkyvästi. Hyvin hoidettukin iho hilseilee, kiristyy ja kutisee. Myös punoittelu lisääntyy ja saattaa syntyä couperosaa. Kasvohoito on paras apu tähän tilanteeseen, mutta ihottuman pitää olla jo täysin ohitse ennen, kuin kasvohoitoa tehdään. Kokemukseni mukaan voimakkaan allergisen ihottuman jälkeen saattaa mennä puolikin vuotta, ennen, kuin iho palautuu normaaliin tilaan. Hyvällä hoidolla voidaan kyllä ehkäistä pysyvät vauriot, mutta kasvohoitojakin joutuu tekemään useammin, kuin muuten olisi tarpeen. Pika-apu kotona on tuo multivitamiininaamio, jota voi käyttää heti, kun akuutti ihottuma laantuu. 

1 kommentti:

  1. Anonyymi16:17

    Sain viime kesänä uudesta verenpainelääkkeestä ihottuman ja ihon parantuminen kesti pitkään. Käytin syksyllä power rich tuubikuurin ja oikeastaan se vasta teki ihostani normaalin.


    Seuraavalla kerralla, kun saan uuden lääkkeen osaan kyllä tarkistaa sen sivuvaikutukset. Kukaan ei maininnut, että iho on herkempi auringolle. Saa nähdä miten iho reagoi nyt kesällä tummuuko nuo läiskät uudestaan mitkä oli pahimmat viimeksi.

    VastaaPoista