perjantai 29. huhtikuuta 2016

Terroriteot kertoo epäonnistuneesta kotouttamispolitiikasta

Pariisin ja Brysselin pommi-iskujen jälkeen olen hakenut tietoja ja yrittänyt ymmärtää miksi ja miten  tähän tilanteeseen on tultu. Miksi Euroopassa syntyneet ja kasvaneet nuoret miehet tekevät itsemurhaiskuja omissa kotimaissaan? Syyt tähän on kaukana menneisyydessä ja niiden korjaaminen on erittäin vaikeaa. Huomautan heti, että kirjoitan tämän tekstin täysin vailla puolueellisuutta maahanmuuttoa kohtaan haluan, vaan ymmärtää kaikkia osapuolia, että saisin kokonaiskuvan tapahtumista.

Euroopassa oli huutava työvoimapula 1960-70-luvuilla ja kaikki halukkaat saivat töitä. Silloin Eurooppaan houkuteltiin vierastyövoimaa Turkista, Lähi-idästä ja Afrikasta. Itä-Eurooppa oli rautaesiripun takana ja sieltä työvoimaa ei saatu ja siksi muslimivaltioista tulevat nuoret työikäiset miehet toivotettiin tervetulleiksi Ranskaa, Saksaan, Englantiin ja muihin hyvinvoiviin valtioihin. Ihan luonnollista oli, että he asettuivat asumaan lähelle toisiaan ja huomaamatta Euroopan suurkaupunkeihin alkoi muodostua muslimikaupungin osia. Yleensä samoista maista tuli väkeä samoihin kaupunkeihin, niin kuin esimerkiksi Marokosta Brysselin ja he alkoivat muodostaa omaa marokkolaiskaupunginosaa Malenbeekia. Työolojen vakiintuessa nuoret siirtotyöläiset hakivat vaimoja kotimaistaan ja alkoivat perustaa perheitä. Rikkaammat muslimivaltiot alkoivat kuitenkin huolestua islamin katoamisesta ja esimerkiksi Saudi-Arabia kustansi monia moskeijoja eurooppalaisiin suurkaupunkeihin. Öljyvaltio Saudi-Arabialla oli suuri valta Eurooppaan ja tähän islamin levittämiseen suhtauduttiin aluksi positiivisesti. Kaikki olikin hyvin siinä vaiheessa, kun työtä riitti ja maahan muuttaneet muslimit muisti miten paljon huonommin asiat oli heidän synnyinmaassaan.

Sitten 80-luvun lopulla alkoi suuri lama ja ensimmäiseksi työpaikkansa menetti nämä maahanmuuttajat. Perheiden lapset kärsivät tilanteesta eniten, niin kuin kävi Suomessakin. Työttömillä vanhemmilla ei ollut mahdollisuus kouluttaa lapsiaan ja harrastuksia oli vähän. He myös näkivät päivittäin miten länsimaalaiset saman ikäiset elivät yltäkylläisyydessä ja kokivat syrjintää alkuperänsä takia. Monet siirtolaisperheet vierailivat lomillaan entisissä kotimaissaan ja lapset näkivät vierailuilla vain maiden hyviä puolia. Euroopassa islamistiset liikkeet alkoivat radikalisoitua ja 80-90-luvuilla syntyneet nuoret tutustuivat hyvin jyrkkään fundamentaliseen islamiin ja sen he omaksuivat. Nousi myös esiin ihailu vanhempien synnyin maita kohtaan, koska heiltä puuttui kokemus mitä elämä siellä oli ollut.

Lähes kolmekymmentävuotta on nämä muslimikaupunginosat saaneet muodostaa täysin oman kulttuurinsa ympäristön siihen puuttumatta. Kaupunginosissa rikollisuus lisääntyi työttömyyden myötä, mutta sitä luultiin ainoaksi ongelmaksi. Kukaan ei herännyt siinäkään vaiheessa, kun nuoria miehiä lähti Afganistaniin ja talebanin koulutusleireille 1990-luvun loppupuolella. Sivuutettiin täysin se, että jyrkkä radikalisoituminen voisi vaikuttaa täällä Euroopassakin. Esimerkiksi Malenbeak on aivan tunnettu jihadistikeskus Brysselissä, jota pidetäänkin valtiona valtiossa. Malenbeakissa asuu 80.000 muslimia joista työttömänä on noin 37%. Sieltä Isiksen oli helppo värvätä koulutettuja tietotekniikkaa taitavia nuoria miehiä riveihinsä. Lähi-idässä nuoret saattavat olla jopa lukutaidottomia joten nämä Euroopassa kasvaneet saavat armeijoissa heti menestystä ja kunniaa.

Kaiken tämän nykytilanteen tietäen voi hyvin ymmärtää miksi nuoret muslimit radikalisoituu ja ovat valmiita jopa kuolemaan uskonsa puolesta. Heitä on aivopesty koko elämänsä ajan siihen, että länsimainen elämän tapa on täysin väärin ja kristityt eivät ansaitse edes elää. He ovat vihaa täynnä, koska ovat saaneet kokea niin paljon huonoa kohtelua länsimaalaisilta kristityiltä. Imaanit ovat vannoneet paratiisin koittavan, kun he kuolevat uskonsa puolesta. Tärkeä asia on sekin ettei näiden itsemurhapommittajien tarvitse lähteä edes mihinkään kotikonnuiltaan, vaan he voivat tehdä tekonsa kotikaupungistaan käsin. Näin he eivät edes pääse näkemään miten heidän ns.kotimaissaan tapahtuu ja tietämättömiä on hyvä aivopestä.

Nyt, kun nämä jihadistikeskukset ovat jo päässeet syntymään Eurooppaan on todella vaikea muuttaa tilannetta. Pitää kuitenkin muistaa, että vain pieniryhmä muslimeita lähtee väkivallan tielle ja heitä vastustetaan myös omassa piirissä. Eurooppalaiset tiedustelupalvelut ovat myös paljon jäljessä siitä tietotaidosta mitä nyt tarvitaan. Nyt se kuitenkin saavutetaan ennätysajassa pakkotilanteessa ja ei voi, kuin toivoa sen auttavan tässä kamalassa tilanteessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti