sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Rasvapelkoisten hoitolinja on Medibac

En ole itse keksinyt tätä nimitystä rasvapelkoinen, vaan luin sen jostain naisten lehdestä. Se kuitenkin kuvaa hyvin muutamia asiakkaita joita olen työssäni tavannut. Joillekin teini-iän acne jättää ikuisen huolen ihon rasvoittumisesta ja jokaisen tuotteen kohdalla käydään keskustelu voiko tuote rasvoittaa heidän ihoaan. Toisaalta ymmärrän sen, koska heidän teini-iässä 80-90-luvulla ei acneihoon ollut vielä kovin yleisesti saatavilla tehokkaita lääkkeitä. He ovat myös oikeassa siinä ettei heidän iho juurikaan kaipaa rasvaa, vaan kosteus on se mitä ihosta eniten puuttuu.

Nykyisin näille 30-40-vuotiaille nousee finnejä silloin tällöin ja suurin osa saa niitä juuri ennen kuukautisia. Dermalogican Medibac hoitolinja on kehitetty juuri tähän aikuisen ihon finneihin ja näppyihin. Valitettavan usein näen, että tällainen entinen acneiho on aivan epätasapainossa ja kotihoitotuotteilla ylläpidetään finnejä ja öljyisyyttä. Usein acneihoinen saa pysyvän kammon kaikkiin vähänkin paksumpiin hoitotuotteisiin. He ostavat edelleen kotikäyttöön acneihon kuivattavia tuotteita ettei vaan finnit putkahtaisi pintaan uudestaan. Iho reagoi tähän täysin kiristävän kuivaan pintakerrokseen työntämällä lisää ihotalia, jolla se pyrkii pehmittämään ja suojaamaan ihon pintaa. Ihohuokoset ovat todella kireät ja pienet kuivuneella iholla ja usein huokosia tukkii kuivunut hilsekerros. Ihotali ei pääse huokosesta ulos, vaan se jää huokoseen ja on erittäin altis tulehdusta aiheuttaville pöpöille. Tällä mekanismillä ihoon tulee jatkuvasti suuriakin finnejä.

Medibac hoitolinja ei kuivata ihoa, vaan se tasapainottaa ihon toimintoja. Varsinkin talviaikaan väärillä tuotteilla kuivatettu iho on todella ongelmallinen. Suurin rasvapelko kohdistuu aurinkosuojatuotteisiin ja totta se onkin, että vielä kymmenisen vuotta sitten aurinkovoiteet oli paksuja rasvoja. Nyt tarjouksessa oleva Medibac linjan Oil Free Matte sk 30 NYT 68€ (85€) ei takuulla rasvoita, tai tuki ihoa. Se on tarkoitettu päivittäiseksi kosteusvoiteeksi, joka pitää ihon mattapintaisena, neutralisoi tulehdusta aiheuttavia bakteereita ja kosteuttaa ihoa. Yövoiteeksi sopiva on Clearing Mattifier (69€), joka vähentää huokosten tukkeutumista ja imee itseensä ihon erittämää öljyisyyttä.

Toinen Medibac linjan tarjoustuote on Breakout Control NYT 58€ (75€) joka on tehokas paikallishoitoaine yksittäisiin finneihin. Harvoin aikuisella iholla syntyy muuta, kuin yksittäisiä isompia tulehtuneita finnejä ja silloin koko kasvoille tarkoitetut tulehdusta rauhoittavat tuotteet voivat kuivattaa liikaa. Breakout Controlia levitetään vanupuikolla suoraan finnin päälle. Se nopeuttaa huomattavasti finnin parantumista. Siinä vaiheessa, kun finni on vasta nousemassa iholle hoito kannattaa aloittaa heti. Näin pystytään ennalta ehkäisemään finnien syntymistä. Breakout Controlia voi lisätä useampaan kertaan päivässä. Joillekin syntyy kesällä hikinäppyjä varsinkin otsalle, vaikka ei helteinen kesä olisikaan. Silloin Breakout Controlia voi levittää koko alueelle ainakin aamuin illoin.


2 kommenttia:

  1. Anonyymi18:29

    Oliko tässä sarjassa päivävoidetta ilman aurinkosuojaa? Sellaista joka imee rasvaa ja pitää naaman mattaisena.

    VastaaPoista
  2. Kyllä Dermalogican Medibac hoitolinjasta löytyy rasvoittumista vähentävä päivävoide ilman aurinkosuojaa. Oil Control Lotion (58€) on Medibac linjan suosituin tuote. Se ei missään tapauksessa kuivata ja näin kesällä sitä voi kuka tahansa käyttää hikinäppyjä poistamaan. Oil Control Lotion sisältää mikrokiteitä jotka päivänaikana imevät ihotalia ja se pitää ihon ja meikin mattapintaisena. Oil Control Lotion vähentää tulehduksia, supistaa huokosia ja nopeuttaa finnien parantumista.

    Inkeri

    VastaaPoista