perjantai 31. maaliskuuta 2017

Onko kosmetologin palvelut kalliita?

Toivottavasti en lukijoiden mielestä kirjoita liian usein rahasta ja taloudellisista ratkaisuista. Kukaan tuskin luulee, että pystyisin tekemään omaa työtäni ajattelematta rahaa joten kyllä siitä silloin voi mielestäni kirjoittaakin. Itsestäni voi sanoa, että minulla suhteessa yritykseni talouteen kaksi minää. Aina, kun olen hoitolan takahuoneessa lasken asiat firman hyödyksi ja kun ne ovat kerran kunnolla laskettu niitä ei tarvitse pohtia koko aikaa. Silloin, kun olen asiakaspalvelussa lasken asiat asiakkaan hyödyksi. En myöskään koskaan palkka-asioissa ota ensin firman hyötyä, vaan ensin katsotaan Marin etu ja sitten vasta minun. Tämä systeemi on sopinut minulle ja koska tykkään laskemisesta se on minulle helppoa.
Olen vahvasti sitä mieltä, että kasvohoitojen hinnoittelu on aivan vinoutunut sekä kuluttajan, että yrittäjän kannalta.

Miten hintoja vertaillaan

Eri kauneushoitoloiden hoitoja on todella vaikea vertailla keskenään, suoraan sanottuna pidän sitä mahdottomana. Jos minulle tuotaisiin jonkun kaupungin kaikki hoitolahinnastot vertailtavaksi, niin en tiedä pystyisinkö ne laittamaan kalleusjärjestykseen. Tämä on kuluttajalle ihan mahdoton tilanne ja muuta apua ei oikein ole, kuin kokeilla ja kuunnella mitä mieltä muut kävijät ovat. Tilannetta vaikeuttaa sekin, että kaikki kosmetologit eivät edes itse tiedä miten työ hinnoitellaan. Hyvin monelta puuttuu hinnastosta sisältääkö hinta alv:n, vai eikö. Se pitää merkitä aina hinnastoon ja kuluttajalle myytäessä käytetään aina arvonlisäverollista hintaa. Moni uusi yrittäjä joutuu karvaasti kokemaan sen, että tukkumyyjät meihin päin puhuvat aina arvonlisäverottomasta hinnasta ja ellet sitä huomio on budjetti heti viturallaan. Olen tässä kauneushoitoloiden hinnoittelussa yhtä huolissani kuluttajasta, kuin kosmetologistakin. Kuluttaja ei mene halpaan, kuin kerran ja menettää muutamia kymppejä, korkeintaan satasia. Kosmetologiyrittäjä joutuu velkakierteeseen ja häneltä menee työpaikka, kun yritys ei kannatakkaan. Suivaantunut kuluttaja voi tehdä johtopäätöksen etten ikinä mene kosmetologille ja silloin se osuu pahasti meihin kaikkiin yrittäjiin. 

Kosmetologin työ mielletään kalliiksi

Monet ihmiset jotka eivät ole ikinä kauneushoitolan ovea avanneet väittävät kasvohoitoja kalliiksi. En oikein ymmärrä mistä tällainen mielikuva on syntynyt. Ammattitaitoinen kosmetologi käy saman koulumäärän, kuin sähkömies, putkimies, tai pesukoneen korjaaja. Kosmetologi käsittelee ihmistä jota ei voi korjata, jos jotain menee pieleen. Siitä huolimatta nuo miesvaltaiset ammattialat voi vetää hyvinkin tuplasti sen tuntipalkan, kuin kosmetologi eikä kukaan rutise mistään. Tässä on sama tilanne, kuin hoitotyössä yleensäkin sen ei pitäisi maksaa, vaan hoivata pitää sydämen iloksi. Auton pintaan voidaan vedellä vaha-ja puunauspurkkeja toinen toisensa jälkeen, mutta jos raha laitetaan itseensä se on suuri synti edelleenkin. 

Meillä hinnoitellaan näin

Me käytämme hinnoittelussa tuntihintaa ja siihen lisätään ainekulut. Tämä on SKY:n suosittelema tapa hinnoitella, koska tuntihintoja voi silloin verrata toisiinsa. Meillä tuntihinta on 59€ (sis.alv 24%) ja tähän lasketaan lisäksi hoitoon käytettävien aineiden hinta. Me olemme tällä kaavalla hinnoitelleet meidän eri kasvohoidot, että asiakas varmasti voi sisään tullessaan tietää mitä hoito maksaa. Emmekä me ala enää hoidon aikana myymään mitään lisähoitoja, että asiakkaan lasku nouseekin pilviin. Ainoa lisä mitä kysymme heti alussa on, että värjätäänkö ripset ja kulmat. Hoidon yhteudessä niiden värjäys on 33€ ja pelkkien kulmien värjäys on 17€. Kulmien muotoilu kuuluu aina hoidon hintaan. Joskus mietin, että ajatteleeko uusi asiakas, että nyt se kosmetologi heti alkaa tyrkyttämään jotain värjäyksiä. Kysymys on kuitenkin pakko tehdä heti alussa, koska teen värjäykset ennen, kuin karvat ovat jo kaiken rasvan imeneet. Kurja tilanne olisi, että asiakas ilmoittaisi hoidon lopuksi haluavansa kestovärjäykset ja siinä kohtaa tulos ei enää ole hyvä.
Meidän kallein hoito on Nanolift 118€ ja siihen menee n.1t 30 min.mutta ensimäiseen hoitokertaan on hyvä varata parikin tuntia. Kun tämä hoito on sovitu emme enää ala myymään, että laitetaanko tehokkaampi naamio, mutta se maksaa viisikymppiä lisää.olen vakaasti sitä mieltä, että meillä asiakas saa aina täyden vastineen rahoilleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti