lauantai 29. huhtikuuta 2017

Kukaan ei ole täydellisen kaunis

Nykyiset nuoret ihmiset ja varsinkin tytöt ovat suurissa paineissa ulkonäkönsä takia. Enää ei riitä ihminen ihmisenä vaan ruumis koristellaan eri tavoin. Tämä koristelu on kallista ja voi jättää pysyviä jälkiä ja ongelmia.

Yhä nuoremmat käyttävät plastiikkakirurgin palveluja

Kevään ylioppilasjuhlat lähestyy ja lahjapyyntönä voi olla, vaikka silikonirinnat. Jo muutaman vuoden on kerrottu lääketieteen puolelta, että keväisin ja kesäisin rintojen suurennukset lisääntyy. Osa tosiaan käyttää valmistujaislahjarahansa silikoneihin ja nuo implantit suurenee vuosi vuodelta. Vähemmän järisyttävät lisäosat ovat ripsipidennykset ja rakennekynnet. Tatuoinnit ovat jo jokaisen nuoren arkipäivää, mutta onneksi lävistykset ovat vähentyneet. Kuka tämän kaiken maksaa? Nuori nainen tulee niin kalliiksi, että ihmetellä täytyy mistä rahat tähän kaikkeen tulevat. Meillä edellisillä sukupolvillakin oli omat muotivirtaukset, mutta kyse ei ollut näin arvokkaasta arsenaalista. Itsetunto ei saisi olla kiinni näistä keinotekoisista lisäosista, vaan jossain kohtaa nuorelle ihmiselle pitää kasvaa  terve omanarvontunto. 

Elämää ei voi hallita

Yksi ihmisenä olemisen tärkeimpiä oppeja on sietää se ahdistus, että kaikki on epävarmaa. Elämässä ei koskaan asiat mene helpointa reittiä pitkin ja se kuuluu ihmisen kasvamiseen. Minua pelotti parikymppisenä moni asia. Pelkäsin omien vanhempieni kuolemaa, vakavia sairauksia, yksinäisyyttä ja monia muita asioita joihin on vanhemmiten karaistunut. Nykyisin nuoria naisia vaivaa täydellisyyden tavoittelu. Monella meneekin hyvin peruskoulu ja ehkä vielä lukiokin ja he ovat ns.kympin tyttöjä. Täydellisen pärjäämisen lisäksi pitää olla vielä täydellinen ulkomuoto. Joku suistuu jo yläasteikäisenä tarkkailemaan joka suupalaansa ja siitä voi seurata anorexia joka on pahimpia ulkonäköön liittyviä sairauksia. Parikymppisenä voi suistua myös kirurgikierteeseen ja ulkonäköä korjataan jatkuvasti. En ymmärrä missä vaiheessa ulkonäkövaatimukset ovat lipsahtaneet tähän. Tämä on tapahtunut minun työurani aikana ja juuri minun sukupolveni lapsille. Mitä minä olen työssäni tehnyt, kun näin vääristynyt käsitys on päässyt vallalle? En oikein usko, että nämä muotijutut lähtisi meistä suomalaisista, mutta jostain syystä otamme kaiken tarjolla olevan liian hanakasti vastaan. Nyt oma ikäpolveni ottaa innolla pistoshoitoja joiden lopputuloksesta ei kukaan tiedä. Kuitenkin ollaan valmiit maksamaan satojaeuroja siitä, että yksi mitätön juonne pullottaisi muutaman kuukauden toisella lailla. Millainen esimerkki me olemme nuorille naisille?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti